torstai 27. kesäkuuta 2019

Tutut lapsikuorot


Vuonna 2014 olin kuuntelemassa Vox Aureaa Jyväskylästä ja San Franciscon Piedmont East Bay Children´s Choir -kuoroa Keuruun kirkossa juuri tänä samana päivänä. Myöhemmin olen ollut Taulumäen kirkossa lähtökonsertissa ja seurannut Vox Aurean Usan konserttimatkan blogia. 

Nyt ystävyyskuorot ovat taas tavanneet, tällä kertaa Suomessa. Molemmat kuorot tulivat Gösta-museoon retkelle ja samalla pitivät lounaskonsertin Göstan Kivijärvi-salissa. Keuruulla on menossa 50-vuotias Soiton paikka -musiikkileiri, johon molemmat kuorot osallistuvat. Illalla on vielä klo 19 Keuruun kirkossa yhteiskonsertti.

Sain tiedon, että konsertti alkaa klo 12. Laitoin lakanapyykin taloyhtiön pesutuvan koneeseen ja ajattelin sen valmistuvan juuri sopivasti, kun konsertti loppuu. Museolla sanottiinkin, että konsertti alkaa puoli tuntia myöhässä. Ei muuta kuin takaisin autoon ja kotiin ottamaan pyykit pois koneesta. Sitten pyyhälsin pyykkipussi takapenkillä konserttiin, kun ei ollut yhtään ylimääräistä aikaa levittää pyykkejä kuivumaan. Kummallista, miten kiire - lomalla!

Ehdin konserttiin juuri sillä sekunnilla, kun Vox Aurea asteli lavalle. Sanna Salmisen johtama kuoro oli tällä kertaa Itä-Karjalan häätunnelmissa. Sanat ja sävelet olivat ehkä vähän melankolisia. Liekö nuorten yleisesti tuntema ilmastoahdistus näkynyt, vai onko entinen hääperinne ollut surua täynnä, kun tytär luovutetaan miehelään. Taitava laulaminen, rytmiikka ja koreografia pulppusivat hallitusti ilmoille, kuten aina heidän sävelissään.

Rauha ja ystävyys -teema kuului kalifornialaisnuorten laulamassa Eric Tuanin säveltämässä Crossing Borders -teoksessa ja iloisen energisesti kaikui eri puolilta salia Kostiaisen Jaakobin pojat. Soolon laulanut tyttö ansaitsee erityismaininnan todella upeasta äänestään. 

Raikkaita, hyvinsoivia lapsikuoroja oli ilo kuunnella - taas kerran!

Ei kommentteja: