tiistai 21. huhtikuuta 2015

Monenlaista vipinää

                             

Kylläpä on pitänyt kiirettä koko päivän! 

Äidin tilanne ratkesi myöhään eilen illalla: Lonkka oli murtunut ja tänään hänet on jo leikattu. Kiitollinen olen hoidon ripeästä tahdista, sillä leikkauksen lykkääminen olisi lisännyt komplikaatioiden vaaraa. Tosin vanhalla ihmisellä vieläkin voi tulla monenlaista yllätystä matkan varrella. Huomenna tai ylihuomenna hänet jo siirretään meidän omalle vuodeosastolle kuntoutumaan. 

Koulussa taiteilimme oppilaiden kanssa kevätaurinkoja ja fiksasin pölypastelliltöitä koulun rappusilla. Kaiken äitiin liittyvän härdellin jälkeen tuntui hyvältä puuhailla oppilaiden kanssa koulujuttuja.

Päivä jatkui illansuussa Avoimien ovien merkeissä luokassamme. Oppilaat tulivat esittelemään tekemäänsä taidetta perheilleen ja samalla katsomaan nonstoppina pyöriviä kuvia luokastamme vuoden varrelta. Iltapäivällä juoksin hakemaan tarjottavia sekä keittelin kahvia termariin sekä lantrasin mehua lapsille. Vähän herkuteltiin ja vanhemmat vastasivat muutamiin ensi vuotta koskeviin gallupeihin. Oli leppoisa parituntinen, paljon väkeä paikalla ja ainakin minulla mukavaa ;=)

Nyt on päivän työt tehty ja kieltämättä olen siitä onnellinen. Ei tarvitse unta odotella...

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Onni, että leikkaus tuli heti! Ja että äiti pääsee kotisairaalaan ja toivottavasti samalla kuntoutukseen.

Mikä tuo pölypastellityötapa oikein on?

Jaana kirjoitti...

Niin, nopeasta toiminnasta sairaalassa olemme kovin kiitollisia.

Pölypastelleilla väritetään kuten liiduilla mutta lopuksi väriä levitetään sormella. Saadaan ihanan utuinen ja pehmeä väritys. Koska nimensä mukaisesti värit ovat pehmeitä, ne pitää lopuksi fixatiivillä kiinnittää.