lauantai 19. heinäkuuta 2014

Raivuuta


Rannassa kasvavien tervaleppien juurelle tulee vesoja, joista en pidä yhtään. Ne pitää siis poistaa parin vuoden välein. Tänään oli se päivä. Monta tuntia huhkin rannassa, kävin välillä uimassa ja jatkoin rantapuiden alaoksienkin sahaamisella.


Viime kesänä sain ystävältä Raiva-nimisen työkalun, jolla on helppo nyhtäistä vesoja maasta. Pihlaja varsinkin valtaa ahkerasti rinnettämme. Tuo työkalu on niiden poistamisessa maanmainio ja työ sujuu kevyesti eikä tarvitse olla kaksinkerroin huonossa asennossa. 

Nyt voi sitten vain nauttia kätensä töistä! Olen ollut koko päivän ulkona enkä vieläkään malta mennä sisälle. Blogin päivitystä alamökin verannalla ilta-auringossa, ah! Tätä sitten talvella kaiholla muistellaan...

4 kommenttia:

Tita kirjoitti...

Hyvä sulle, kun on työkalut. Mä ahkeroin silloin toukokuun alussa Rääkkylässä ihan perinteisin menetelmin eli kaksinkerroin ja Fiskarsin leikkuri. Ja ei todellakaan ollut lämmintä... jäätävän kylmä...mulla oli pitkät kalsarit jalassa... ja puolessä välissä ip piti mennä sisälle juomaan kuumaa teetä. Tuskin enää koskaan sinne mökille enää menen, että se oli sellainen kahden viikon hyvästijättö. Jussi yrittää saada mökin myytyä ensi kesänä...

pappilanmummo kirjoitti...

Kunnollisilla välineillä on hyvä työskennellä ja työn tuloksena näkyy hyvin järvelle.
Mukavia mökkipäiviä!

Jaana kirjoitti...

Onnea myyntiin! Ymmärrän hyvin asian, kun olette siellä niin kaukana.

Jaana kirjoitti...

Kiitos samoin!