maanantai 18. marraskuuta 2013
Viikonlopun myrskyä
Näin aurinkoisessa ja kuulaassa marraskuun säässä kävimme lauantaina mökillä. Aurinko paistoi, järvi oli lähes tyyni ja aurinko lämmitti vielä hivenen. Keräsin pussillisen suppilovahveroitakin. Mökillä oli kaikki kunnossa talven tulla.
Sunnuntaita vasten yöllä odotettiin Suomeen myrskyä. Meidän seudulla se ei ollut kova mielestäni, sillä vain voimakas tuuli puhalteli, mutta ei sekään varsinaiselta myrskyltä vaikuttanut. Silti vaikutukset olivat mittavat sähkökatkojen muodossa.
Iltapäivällä lähdimme käymään erämaamökillä. Kaupungissa näkyi katkennut lipputanko, pressutalli, jonka tuuli oli viskannut portaikkoon ja väärään suuntaan kääntyneitä liikennemerkkejä. Mökin lähistöllä olivat junaradan puomit jumiutuneet ja kellot kilkkasivat. Onneksi alta pääsi kuitenkin ajamaan.
Mökillä näkyi jonkin verran tuulenkaatoja tien varressa ja vastarannalla. Kävelin katsomassa niitä ja kuvasin rannassa heinikkoa. Samalla huomasin, että ulkomailla valmistetut kaupunkisaappaani eivät pidä vettä ja toinen jalka kastui! Onneksi on vanhaa kunnon Nokiaa eteisessä!
Aamusta saakka on ollut sähköt poikki osasta kaupunkia ja sisarenikin perhe on luultavasti menettänyt pakastimensa sisällön. Illan tullessa istuivat yhä kynttilän valossa ja tulivatkin myöhemmin meille laittamaan lämmintä ruokaa, syömään ja käymään suihkussa. Onneksi heillä on varaava takka, jolla saa lämpöä.
Koskahan sähköt palaavat? Annan huone on talossa erillään ja se oli ehtinyt päivän aikana viiletä. Hän saa kömpiä yöksi olohuoneen sohvalle takan viereen lämpimään, jos katko vain jatkuu. Harmillisen tuhoisia ovat luonnon voimat täälläkin, missä voimakkaimpia tuulia ei edes koettu!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Onneksi sentään ei käynyt pahemmin myrskyssä. Lämmintä löytyi ja muutakin tarpeellista.
Niin, maailmalta kuuluu niin kamalia myrskyuutisia, että meidän puhurit ovat pikku juttuja niiden rinnalla!
Lähetä kommentti