Eilen illalla soi ovikello: "Karkki vai kepponen?" kysyivät kaksi oppilastani. Toinen heistä oli pukeutunut mustaan viittaan. Äiti oli saattamassa ja kertoi, että pojat olivat jättäneet naamarit autoon, kun ajattelivat, ettei open luo ole soveliasta mennä sarvet päässä! Onneksi opelta löytyi namuset pojille. En ollut yhtään varautunut halloween-kiertelijöihin.
Jälkeenpäin mietin taas omaa suhtautumistani pyhäinpäivään ja halloweeniin. Koulussa puhun vain pyhäinpäivästä. Niin tehtiin eilenkin. Joskus olemme myös käyneet hautausmaalla viemässä kynttilöitä sankarihaudoille, Karjalaan jääneiden ja muualle haudattujen muistomerkeille. Haluan vaalia suomalaista perinnettä.
Myöhemmiin marraskuussa vietämme lasten kanssa kummitusviikon, jolloin luemme jännittäviä satuja, laulamme kummituslauluja ja kuuntelemme Musorgskin Yö autiolla vuorella sekä piirrämme lepakoita ja haamuja. Mutta ne eivät ole pyhäinpäivän juttuja!
Iltapäivällä olin kuoron kanssa kappelilla muistojumalanpalveluksessa. Johtaminen lankesi taas minun vastuulleni, sillä kanttorimme oli estynyt. Mietiskelin itsekseni, että muistojumalanpalvelus on yhtä syksyä lukuunottamatta kuulunut pyhäinpäivän perinteeseeni jo vuodesta 1984 lähtien. Lisäksi saman ajan on pyhäinpäivällä ollut lähempi merkitys minulle, sillä tästä vuodesta lähtien olen vienyt kynttilän oman isäni haudalle. Hän sai iäisyyskutsun 51-vuotiaana sairastettuaan leukemiaa kolme vuotta.
Sukupolvet ennen meitä,
vaivan teitä
ovat täällä kulkeneet...
(virsi 147, Otto Laitinen)
Juhlapäivä ei tunnu erityiseltä, ellei sen viettämiseen liity jotain juuri tähän juhlaan ominaista. Pyrinkin siihen, että itsenäisyyspäivänä osallistun johonkin juhlaan, pyhäinpäivänä käyn haudalla ja vaikka Aleksis Kiven päivänä lukaisen jonkin hänen teksteistään. Silloin juhla erottuu arkipäivien virrasta. Opettajan ammatissa tämä tulee lähes itsestään, kun kaikki juhlat juhlitaan tavalla tai toisella, pyhäinpäiväkin.
4 kommenttia:
Vaikka meillä oli lapsenlapsia paikalla, emme mekään puhuneet kuin pyhäinpäivästä. Eikä kukaan kaivannut halloweenia, vaikka pari kurpitsaa on vielä säilömättä - ei niistä edes kynttiläsuojaa tehty... kynttilöitä kyllä polttelimme kotosallakin, ja muistelimme vanhoja...
Minulla palaa parvekkeella joka ilta lyhdyssä kynttilä, viikonloppuna sisälläkin.
Täällä Pyhäinpäivä oli 1.11. eli siis perjantai. Itse tietysti töissä Suomen valtion virastoissa noudatettavana virka-aikana. Mutta tännekin on Halloween levinnyt... alunperin perinne on ollut irlantilainen eli kelttien perua. Täällä aatto on enemmän Halloween (lapset liikkeellä) ja 1.11. on sitten se Pyhäinpäivä. Katolilaisessa maassa kun ollaan.
Sieltä kelteiltähän perinne kai Usaankin levisi ja sieltä sitten meille.
Lähetä kommentti