keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Muotokuvataidetta

 


Kuhmossa on Arttu Lipsosen taidenäyttely, josta löytyy henkilökuvia tutuista säveltäjistä ja Kummelin hahmojakin.


Työt ovat hyvin erikoisesti tehty, suurin osa akryylivärein, monta maalikerrosta päällekkäin ja raaputusta joukossa. 


Juttelin pitkään hänen isänsä kanssa, joka tällä kertaa valvoi näyttelyä. Kuulin, että seuraava näyttely on  Kiovassa ja sen jälkeen Tampere-talossa. Oli mielenkiintoista kuulla taiteilijan elämästä monenlaisine käänteineen. Selvisi myös, että meillä on yhteisiä tuttuja. Oli mukava keskustelutuokio.


Edesmenneestä Kuhmon Kamarimusiikin johtajasta Vladimir Mendelssohnista löytyi myös muotokuva.

Ei kommentteja: