Kuhmon kamarimusiikissa aamut ovat alkaneet klo 10 Salakamarissa mielenkiintoisesti taiteilija- ja teosesittelyjen parissa.
Tila toimii muulloin Lappi-aiheisena ravintolana, josta saa pohjoisen herkkuja monessa muodossa.
Aamutilaisuuksiin on pitänyt tulla ajoissa, jos haluaa sisälle. Ulkonakin on penkit, joista kuulee ja näkee ihan hyvin, mutta kavereista on riesaa: Jos ei tuule, mäkäräisiä pyörii. Hyttysetkään eivät ole mitään näihin ilkimyksiin verrattuina!
Salakamarissa olemme kuunnelleet viikon alussa taiteellisten johtajien Minna Pensolan ja Antti Tikkasen avauksen tämän kesän teemoista, nokkahuiluvirtuoosi Erik Bosgraafin ajatuksia, runolaulua Ilona Korhosen tapaan ja Osmo Tapio Räihälän hauskan luotsauksen päivän ranslalaisista säveltäjistä. Lisäksi Kuhmo-talon kahviossa olen kuunnellut Charlotte Brayn mietteitä Ungrievable Lives -teoksen säveltämisestä sekä Caroline Burrawayta hänen taideteoksestaan, josta Charlotte sai innoituksen sävellykseensä: Pienten tyttöjen mekkoja tehtynä maailmalla rantaan ajelehtineista palastusliiveistä. Sai kyllä mielen hiljaiseksi!
Tänään poljin pyörällä kuuntelemaan hardangerviulua ja norjalaista springaria, perehdyttäjänä toimi Krishna Nagaraja. Viulu on koristeellinen ja soittotapa kansanmusiikinomaista. Vähän tuli Kaustinen mieleen eikä ihme: Onhan sekin festivaali juuri menossa.
Taiteilijatapaamisissa on ollut todella mielenkiintoisia ja mukaansa tempaavasti omasta erikoisalastaan kertovia tyyppejä. Jotkut ovat kertoneet englanniksi, mutta kummasti sitä on suuret linjat selvinneet, vaikka ihan kaikkia termejä ei ymmärtäisikään. Lisäksi on joka päivä nautittu konsertista tai parista. Kyllä mieli ja sielu lepäävät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti