Lunta riittää...
Kahtena päivänä olen iltapäivällä kävellyt sisareni perheen pihaan ja tehnyt lumityöt etupihalta. Ajattelin, että työläisten on mukava tulla kotiin, kun ei ensimmäiseksi tarvitse tarttua kolaan ja lapioon. Vapaaherrattarelle se on ollut ihan hauskaa puuhaa, mutta ei ehkä jo päivän työssä raataneelle. Puolentoistatunnin reipas ulkona puuhastelu on tehnyt koko kropalle hyvää.
Mukavana sivujuonteena olen huomannut, kuinka ohi kävellessäni ihan vieraissa pihoissa lumikolaa lykkinyt on pysähtynyt vaihtamaan kanssani muutaman sanan. Ja minä en ole ollut suinkaan se keskustelun aloittaja! Ehkä lumikaaos - pieni yhteinen koettelemus - saa meidät puheliaammiksi kuin mitä todellisuudessa olemmekaan. 😊
Huomenna taitaa tulla välipäivä sateissa. Hyvä niin.
2 kommenttia:
Aika ihanaa, että jaksat auttaa systerin perhettä. Itseäni värisyttää pelkkä ajatus lumen keskellä olemisesta, mutta tietysti, jos siellä olisin (pakosta) niin toki auttelisin naapureita. Pikkaisen tuo teidän vieraiden kanssa jutustelu huvittaa...Loviisassa kun kaikkien kanssa turistaan oli sitten tuttu tai ihan vieras (vaikka torilla). Saati sitten täällä Mijasissa :) Ja mä suorastaan nautin silloin, kun meillä oli se mökki Pohjois-Karjalassa (minä Hämeessä syntynyt) kälättelin naapureiden ja vieraitten ihmisten kanssa mennen tullen ja armas aviomieheni (syntynyt Pohjois-Karjalassa) ei yleensä saanut sanaa suustaan...
Vaikka minullakin on karjalaiset sukujuuret, on työ varmaankin tehnyt minusta hieman "hämäläisen", kun jatkuvasti olin satojen ihmisten ympäröimänä päivittäin. En ole viime vuosina enää jaksanut olla kovin sosiaalinen. Ehkä tämä eläkkeellä olo muuttaa vähitellen enemmän tuohon karjalaisuuden suuntaan...
Lähetä kommentti