maanantai 23. tammikuuta 2023

Viikonloppu Helsingissä

 


Viikonloppuna pyrähdettiin Helsingissä. 


Ajellessa etelää kohti aurinko paistoi ja notkoissa sekä pelloilla oli sumuvanoja, jotka tekivät kuuran kanssa maisemasta todella kauniin. Myöhemmin sää pilvistyi eikä aurinkoa sen koommin näkynyt. Etelä-Suomessa oli lunta enemmän kuin meillä.

Jakaannuimme kahteen kohteeseen lauantaina. Sukulaisvauva Ilse kastettiin, ja iäkkään kummitädin luona vietettiin rauhassa aikaa sekä juhlittiin samalla kiinalaista uutta vuotta. Nuoriso oli pukeutunut kauniisiin, New Yorkin Chinatownista syyslomalla ostettuihin kiinalaismekkoihin. 


Helsingissä käydessä yleensä yövymme Hotelli Rantapuistossa meren äärellä. Nyt ei merimaisemista kyllä näkynyt mitään, kun harmaa sumuseinä oli heti rannassa vastassa. Aamupalalla onneksi paloi takassa tuli vanhaan tapaan, kun runsaasta herkkupöydästä nautimme. Huomasin yhden kokoushuoneen ovessa lapun "Opetushallitus" ja tunsin suurta mielihyvää, kun ei koskaan enää, ikinä, tarvitse niille kursseille osallistua!

Aika juuri ja juuri riitti asioihin, joiden vuoksi pääkaupunkiin ajeltiin. Sunnuntaina palasimme Kouvolan kautta ja haimme kaksi laatikollista hunajaa sukulaisista. Samalla saimme ihanat kahvit lammasleivillä höystettyinä.

Kiva viikonloppumatka, vaikka aikaa ei yhtään ollut ylimääräisille retkille. Ateneumiin olisi hieman mieli tehnyt.

Ei kommentteja: