lauantai 6. heinäkuuta 2019

Kivat kesätyöt



On kaksi asiaa, joita en voi lomalla tehdä ilman tiukkaa rajaa: sukan kutominen ja pitkävartisilla saksilla ruohon leikkaaminen. Molemmat asiat ovat niin mukavia, että voisin upota niihin moneksi tunniksi. Seurauksena on käsikipu, joka ei ole yhtään kivaa. Siispä näiden kahden ihanuuden tekeminen pitää olla vain pientä nautiskelua silloin, tällöin.

Arvata saattaa, että välillä lipsun -  ja pahasti! Tällä viikolla olen ollut mökillä yksin nautiskelemassa, kun toinen meistä on nostanut purjeet, ihan kirjaimellisesti. Olenkin elänyt ja oleillut ihan vain oman aikatauluni mukaan: valvonut jalkapalloa katsellen myöhään, herännyt vasta sitten, kun on tuntunut mukavalta, nauttinut aamukahvit puolen päivän aikaan ja kutonut sekä leikellyt ruohoja. Nyt on kädet vähän kipeänä, mutta onneksi huomenna on fysioterapia.

Teen kutoen tämän suven ensimmäisiä kesäsukkia 7 veljestä langasta Mökki. Kivan kesäiset raidat ja toivon tietenkin, että malttaisin vain nautiskella. Kun ei ole kukaan huomauttamassa, niin ajatajukin helposti katoaa. 

Samoin kävi eilen aamulla. Luonnon kasvukausi on kesällä kiihkeää. Ajattelin vain vähän saksia ruohoja mustikkarinteestä, mutta kaksi tuntia hujahti auringonpaisteessa ihan hetkessä. Ruohojen leikkaus on oikeastaan ihan yhtä tyhjän kanssa hommaa, mutta rinne on mielestäni kauniimpi ilman ruskeaksi muuttuvia, korkeita saroja. Pitkävartisilla saksilla seisaaltaan on lisäksi niin hauskaa naksutella ;>)

Aikansa voisi paremminkin käyttää, mutta loman ihanuus on se, ettei tarvitse olla järkevä. Niin hauskaa...

2 kommenttia:

Tita kirjoitti...

Lomalla voi tehdä mitä huvittaa (tietysti laillisuuden rajoissa), siksi loma on olemassa. Niin tai olla tekemättä mitään... toisin oli aina kakarana, kun joutui mökille työleirille.

Jaana kirjoitti...

Meillä ei mökillä onneksi ollut kasvimaata, mutta myöhemmin loma-asunnolla kylläkin. Voi sitä porkkanan harvennusta ja rikkaruohojen kitkemistä! Ilmankos en ole laisinkaan innostunut kasvimaan ystävä. Kukkapurkit riittävät.