Kesäkuun viimeiseksi viikonlopuksi auton nokka kääntyi kohti Heinävettä ja sen musiikkipäiviä. Majoittauduimme Valamon luostariin ja ensimmäinen konsertti oli perjantai-iltana Heinäveden kirkossa.
Kun pääsimme kylän keskustaan ja lähestyimme kirkonmäkeä, oli tien vieret jo täynnä autoja. Pääsimme kuitenkin parkkiin ihan kirkon lähettyville ihmettelemään autojen ja ihmisten määrää. Kyllä Santtu-Matias Rouvalilla on vetovoimaa!
Heinäveden suuri puukirkko täyttyi ääriään myöten kuulijoista. Esiintyjinä olivat Helsinki Sinfonietta ja käyrätorvikvartetti Santtu-Matias Rouvalin johdolla. Ensin kuulimme Wagnerin Tannhäuser-alkusoiton ja sitten Schumannin vaikean konserttikappaleen neljälle käyrätorvelle. Nuoret solistit (Mäkimattila, Vasala, Nikkinen ja Kaukoranta) selvisivät hienosti ja sävellys oli minulle aivan uusi kokemus.
Väliajan jälkeen kuulimme Musorgskin Näyttelykuvia, joka varsin tuttuna kappaleena soikin seuraavan päivän mielessä. Yleensä konsertissa saadaan encore, me saimme Rouvalin mukaan kanoja! Ylimääräisenä soitettiin näet vielä uudestaan Kananpoikien tanssi munankuorissaan.
Yksi konsertin mukavia yksityiskohtia oli seurata kapellimestarin toimintaa. Aina Rouvalin konserteissa haluan istua niin, että näen hänet. Pidän kovasti hänen tyylistään johtaa, kuten tälläkin kertaa.
Taiteilijoiden kiitoskimput olivat meidän lähellämme, joita sain ihailla mustikanvarpuineen. Hauska idea, varsinkin kun teemana oli Puhtaan luonnon puolesta.
Lauantain konsertti oli Valamon luostarin kulttuurikeskuksen salissa. Kävimme aamulla kurkkaamassa, että paikkoja on todella runsaasti, joten sali ei varmaankaan tule täyteen. Kuinkas kävikään: Jokainen tuoli täyttyi! Meitä oli varmasti paikalla reippaasti yli kolmesataa kuulijaa.
Luonnon puolesta - sanoin ja sävelin -konsertti piti sisällään instrumentaalikappaleita, joita soittivat Yoshiko Arai ja Seppo Kimanen sekä eri säveltäjien yksinlauluja, joita esittivät Marika Hölttä, Juho Punkeri sekä Juhana Kotilainen.
Kuulimme Schubertia, Brahmsia, Bachin soolosellosarjan, Sibeliuksen ensimmäisen sävellyksen Vesipisarat sekä mm. Kuulan, Merikannon, Melartinin, Hannikaisen ja Sibeliuksen yksinlauluja. Johan Halvorsenin Passacaglia oli minulle itselleni hyvin merkityksellinen, sillä se toi mieleeni viime kesän Kuhmon kamarimusiikin ihania tapahtumia. Vedet silmissä kuuntelin sävelmää ja muistelin kesäistä kävelyretkeä joenrantamaisemissa...
Konsertti oli oikein mukava, kesäinen, kepeäkin, mutta samalla se muistutti saastumisesta ja puhtaan veden vähyydestä. Olemme etuoikeutettuja, kun saamme Suomessa kuulla kaunista musiikkia puhtaan luonnon keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti