perjantai 27. heinäkuuta 2018

Pimennystä odotellessa


Täällä odotellaan kuunpimennystä! Katsomo on valmiina juomineen ja eväineen sekä mieli iloinen ja utelias. Mukavampi katsoa heinäkuista pimennystä tänään kuin odottaa seuraavaa tammikuulle. Sää ainakin on nyt parempi. Muutaman kilometrin päässä oleva sään virallinen mittauspistekin netissä kertoi lumen syvyydeksi 0 m! ;>)


Samasta mittauspisteestä selvisi klo 15 lämpötilan meillä olleen 30,5 astetta. Ja siltä on kyllä tuntunutkin, vaikka tuulikin on hiljalleen puhallellut. Ensimmäinen todella näännyttävän lämmin päivä. 

Lähdin aamu-uinnin jälkeen kaupunkiin pesemään pyykkiä, käymään torilla ja tapaamaan ystäviä. Kun tulin iltapäivällä takaisin, olin ihan läkähtyä. Pitkä uinti virkisti, mutta vain hetkeksi. Koko iltapäivä oli todella kuuman kostea, nyt illalla onneksi jo hieman viilentynyt. Olen iloinen mökin ilmalämpöpumpusta, jolla vaivattomasti saa sisälämpötilan viilennettyä sopivaksi yötä varten. 


Nyt vain odottamaan illan kohokohtaa kamerat laukaisuvalmiina! Minulla ei kuunpimennyksestä aiempia kuvia olekaan. 

Ei kommentteja: