lauantai 14. heinäkuuta 2018

Pappilan pidoissa


Eilen poikkesimme lounaalla Keuruun Vanhassa Pappilassa. Pappilan Pidoissa oli tarjolla kuhaa sekä runsas pitopöytä monine lämpimine ruokineen kuin myös salaatteineen. 


Pappilassa on monta, erilaista salia ruokailijoiden käytössä. Tällä kertaa me valitsimme perimmäisen, ruskean ja kullan sävytteisen. Myös roosan väristä sekä sinistä salia on tarjolla.

           

Ruoka oli erinomaista. Maistelin kuhan lisäksi kaalikääryleitä, täytettyä lihamureketta ja savumuikkuja. Kermaperunat ja uunijuurekset täydensivät makumaailmaa, puhumattakaan jälkiruokana olleesta porkkanakakusta. Muistan joskus syöneeni siellä myös taivaallisen hyvää pappilan hätävaraa. 


Wc:ssä käyntiin sujuu ajan hengessä, toki nykyaikaan sovellettuna. 

           

Pihapiirin vanhoissa aitoissa on taide- sekä myyntinäyttelyitä, mutta siellä emme ehtineet poiketa. Tie ja pitkä ajomatka kutsuivat. 

Helteessä ajeltiin välillä viilentäviin vesiin pulahtaen kohti 10 päivän musiikkitaivasta. :>) Kyllä on kivaa lomailla, kun Suomen suvisäätkin ovat parhaimmillaan. 

Ei kommentteja: