Olen joskus huvittuneena katsellut suomalaisissa konserteissa viuhkojen käyttöä. Se on tuntunut hätävarjelun liioittelulta. 30 asteen helteessä olen pyörtänyt pääni ja nyt on minullakin sellainen. Kieltämättä viuhka viilentää kummasti hikikarpaloiden pyrkiessä otsalta esiin!
Suloisia säveliä ja takovia teemoja! Sunnuntai-illan Philip Glassin toisen viulukonserton - amerikkalaisten vuodenaikojen - jälkeen päässä jumputtavat sävelet olivat kuin hevikonsertin tuotosta. Ehkä vanha Vivaldi on kuitenkin enemmän minun juttuni.
Eilen aloitimme jo klo 10 kuuntelemalla baritoni Jaakko Kortekankaan ajatuksia taivaallisesta musiikista. Vanhassa aitassa hänen laulunsa ilman säestystä oli hieno kokemus. Osuu ytimeen vanha sanonta, että joskus vähemmän on enemmän!
Päivä päättyi hauskasti kirkkokonserttien jälkeen. Corellin Joulukonserton, Palestiinan sävelten ja uuden tuttavuuden Esemble Åttan taitavan laulun jälkeen huomasimme olevamme iltauinnilla lauluyhtyeen miesten kanssa. Esiintymispuku vain pientareelle ja vilvoittava sukellus suomalaiseen suviseen suvantoon. Mikäs sen mukavampaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti