perjantai 8. heinäkuuta 2011

Koirapaimenessa


Hain tänään sisareni koiran Nellan meille mökille hoitoon viikonlopuksi. Perhe on viettämässä tuttavan nelikymppisiä ja palautan koiruuden maanantaina.


Nella on vähän niinkuin kesälomalla. Jo viikolla ostin sille herkkuruokaa, jota kotona sille ei anneta, mutta josta se kovasti pitää. Olen myöskin valmentanut itseäni pitkiin kävelylenkkeihin. Ainakin 4 kertaa päivässä lenkkeillään. Vaan mitä Nella on mieltä asiasta?


Tänään on ollut todella kuuma päivä. Lenkkimme ovat olleet pituudeltaan 100 ja 400 m. Kun pisut ja muut on hoidettu, Nella on kääntynyt päättäväisesti takaisin. Eihän sitä toki voi helteillä lenkittääkään päiväsaikaan, ettei saa lämpöhalvausta.


Jokaisen pissityksen jälkeen hän on uinut antaumuksella. Sen jälkeen hän on silmä tarkkana vahtinut muiden uinteja.


Illalla istuttiin verannalla konsertissa. Pikku radiosta kuuntelin lähetystä Mäntän Musiikkijuhlilta ja Nella makasi vieressä ja ainakin välillä näytti kuuntelevan.


Nyt on iltalenkki edessä. Saa nähdä, kuinka pitkä se tällä kertaa on! Aamulenkille pitää yrittää jo aikaisin, jotta ei olisi vielä kuuma. Haetaan samalla posti laatikosta puolentoista kilometrin päästä.


Viime kesänä hoitoviikon jälkeen valittelin sisarelleni, kuinka jalat olivat lattanana lenkityksestä. Sisareni naureskeli, että kotona Nellaa ei tuolla lailla palvota. Mutta minä otan eläimet vakavasti !


Kesäilta hämärtyy. Hoitajaa jo ramasee, mutta velvollisuus kutsuu: "Nella, nyt lähdetään iltapissille!"

Ei kommentteja: