perjantai 29. huhtikuuta 2011

Vesomassa


Opettajilla on lukuvuodessa virkaehtosopimukseen kuuluvana 3 päivää opinto- ja suunnittelutyötä normaalin koulutyön lisäksi. Näitä päiviä kutsutaan ns. Veso-päiviksi. Tänään meillä oli yksi tällainen puolikas päivä. Aiheena oli opetussuunnitelmatyö.


Suomen kouluissa väsätään uusia opetussuunnitelmia tälläkin hetkellä. Minä olen ehtinyt olla jo kahden opsin teossa mukana ja nyt on siis kolmannen laadinta menossa.


Nykypäivänä mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos. Tuntuu siltä, että edellistäkään opsia ei ole ehtinyt kunnolla sisäistää, kun jo seuraavaa väsätään. Yleensä noin kymmenen vuoden välein tulee uudet perusteet ja sitten alkaa kunnissa kova kuhina, kun jokainen kunta väsää omaansa. (Aiemmin tehtiin jopa koulukohtaiset, mutta se on onneksi mennyttä aikaa.)


Työryhmiä perustetaan, kokouksissa puurretaan, kotityötä tehdään ja joskus jopa yöuniakin menetetään. Kovasti puserretaan ja valmista tulee ennemmin tai myöhemmin. Joskus työ on jo aloitettu, mutta ohjeistus on tullut vasta jälkijunassa. Jospa nyt olisi paremmin.


Kun työpäivä venyy kauniina kevätpäivänä kymmeneen tuntiin, tulee mietityksi, tarttuiko mitään mukaani koulutuksesta. Tänään aihe oli kiinnostava, mutta nämä ainaiset opsin väsäämiset hiukan närästävät. Toivottavasti uusi ops antaa konkreettisia eväitä nykypäivän lasten koulunkäyntipulmiin. Sitä tukea eniten opsilta kaipaan.

Ei kommentteja: