Kuhmo kutsuu taas

"Kuka olisi vuonna 1970 uskonut, että joskus juhlimme 50. Kuhmon kamarimusiikkia? Ei ehkä kukaan. Alussa ei nähty kunnolla edes seuraavaan vuoteen. Meille kaikille on kuitenkin suotu ilo olla tätä juhlakesää tänä vuonna todistamassa ja ennen kaikkea sitä elämässä."
                     Sari Rusanen, toiminnanjohtaja (Iltasoitto)

Hyvää musiikkia, tunnelmaa, kainuulaisia makoisia piirakoita, uintiretkiä, lakkasoita... Ihanaa loma-aikaa!

Kuhmon tunnelmaan voi tutustua täältä.

Koirahoitolassa

Sukumme virkeä, monirotuinen hurtta Nella, 13 vuotta, on ilahduttanut meitä iloisella olemuksellaan ja tempauksillaan jo vuosikausia. Yleensä kesän koittaessa minulla on ollut ilo viettää yhteistä aikaa tänän koiraneidon kanssa mökillä useaankin otteeseen.

Kun Nella oli pieni, sen omistaja, 8-vuotias nuori neiti armollisesti lupasi, että saan koirasta omistusosuutena toisen korvan, joka silloin oli vielä pennulla suloisesti lurpassa. No, korva suoristui, mutta omistajan ominaisuudessa minulle tietenkin aina silloin tällöin osuu hoitovuoroja. Välillä olen myös osallistunut rahallisessa muodossa esim. eläinlääkärikuluihin, joita vuosien varrella on onneksi ollut hyvin vähän.

Juhannusta juhlimme yhdessä. Nyt Nella on jo vanhan oloinen eikä jaksa enää yhtä pitkiä lenkkejä kuten vielä nuorempana. Riehuminen onnistuu, mutta kestää vain hetken. Jäsenet ovat kankeampia ja kuulo huonontunut, joten vahtikoiraksi siitä ei enää ole. Saapa nähdä, kuinka kauan yhteisiä elonpäiviä vielä jaamme.

Tänä kesänä Nella joutuu ensimmäistä kertaa koirahoitolaan lomamatkan ajaksi. Saapa nähdä, miten se asiaan sopeutuu. Uudet hajut ja ympäristö voivat olla niin virkistäviä, että loman jälkeen koira nukkuu reporankana monta päivää. Keskustelua asia aiheutti jopa niin paljon, että jouduttiin toppuuttelemaan: "Kyllä koira pärjää..., ei, se ei tarvitse tv:tä mukaansa, vaikka kotona katsookin luonto-ohjelmia...jos kuolee, niin pääsee koirien taivaaseen... no, ei se mihinkään sillä aikaa kupsahda!" 

Rakas ja Tärkeä Perheenjäsen!

Ps. Kymmenen päivän hoitojakso oli sujunut oikein hyvin, hyvä Nella!

Runon ja suven päivän kakku

... tähkäpäiden päällä täysikuu...

Eino Leinon - runon ja suven päivänä - vedettiin lippu salkoon ja tekaistiin kesän ensimmäinen mansikkakakku. En muistanut tuoda mökille sähkövatkainta, joten vatkasin kerman käsin. Vispiläkin taisi olla vähän huono, joten ehdin jo ajatella, tuleeko kermavaahtoa ollenkaan. Onneksi tuli! Vispata kyllä sai, vaikka kerma oli suoraan jääkaapista. Mansikalla ja banaanilla täytetty kermakakku maistui makealle ja hävisi parempiin suihin. 

Aiemmin runon ja suven päivänä oli aina haikea olo: Seuraavan kerran mökillä lippu liehuisi vasta seuraavana keväänä toukokuussa. Nyt on toisin. Huomenna saa taas liputtaa, kun uusinta aihetta Helene Schjerfbekin ja Suomen kuvataiteen päivää juhlitaan. Ehkä silloin pitää kaikkien mökillä olevien tarttua siveltimeen ja maalata oma sielunmaisema näkyväksi. Tai sitten kehitellään jotain aivan muuta mukavaa päivän kunniaksi.

Kutsuvieraana

Mökillä on aikaa. Yksi mukavista huvituksista on kuunnella radiosta Ylen ykkösen ohjelmia. Yleensä kuuntelen paljon musiikkia, kuten Klassista kahteen tai Faunin iltapäivä, mutta myös puheohjelmia on mielenkiintoista seurata. 

Viime päivinä olen kuunnellut Kutsuvieras-sarjaa. Siinä kutsutut kertovat omin sanoin omasta elämästään. 20 kiinnostavaa puheenvuoroa tulossa.

Aloitin Saara Aallon osasta. Se ei paljon erityisiä ajatuksia herättänyt, mutta oli mukava kuulla nuoren henkilön haaveiden toteutumisesta. Maarit Feldt-Ranta kertoi kiitokset ja jäähyväiset, ajatuksia lähestyvästä kuolemasta, joka oli hyvin koskettavaa ja henkilökohtaista. Vedet silmissä kuuntelin. 

Tänään keskityin Jari Sinkkosen ohjelmaan. Hänen koulutuksiinsa olen osallistunut monet kerrat, mutta nyt oli mielenkiintoista kuunnella hänen elämäntarinaansa elävästi ja huumorintajuisesti kerrottuna. Sinkkonen mietiskeli, oliko kaikki sattumaa vai suunnitelmaa, kun niin monet asiat olisivat voineet mennä toisin. Olen kuunnellut myös Sinkkosta ohjelmassa Musiikkia ja mielentiloja. Molemmat hyviä ohjelmia, suosittelen!

On mukavaa, että Areenasta voi kuunnella lähes kaikkea silloin, kun on aikaa ja mielenkiintoa. 

Kivat kesätyöt

On kaksi asiaa, joita en voi lomalla tehdä ilman tiukkaa rajaa: sukan kutominen ja pitkävartisilla saksilla ruohon leikkaaminen. Molemmat asiat ovat niin mukavia, että voisin upota niihin moneksi tunniksi. Seurauksena on käsikipu, joka ei ole yhtään kivaa. Siispä näiden kahden ihanuuden tekeminen pitää olla vain pientä nautiskelua silloin, tällöin.

Arvata saattaa, että välillä lipsun -  ja pahasti! Tällä viikolla olen ollut mökillä yksin nautiskelemassa, kun toinen meistä on nostanut purjeet, ihan kirjaimellisesti. Olenkin elänyt ja oleillut ihan vain oman aikatauluni mukaan: valvonut jalkapalloa katsellen myöhään, herännyt vasta sitten, kun on tuntunut mukavalta, nauttinut aamukahvit puolen päivän aikaan ja kutonut sekä leikellyt ruohoja. Nyt on kädet vähän kipeänä, mutta onneksi huomenna on fysioterapia.

Teen kutoen tämän suven ensimmäisiä kesäsukkia 7 veljestä langasta Mökki. Kivan kesäiset raidat ja toivon tietenkin, että malttaisin vain nautiskella. Kun ei ole kukaan huomauttamassa, niin ajatajukin helposti katoaa. 

Samoin kävi eilen aamulla. Luonnon kasvukausi on kesällä kiihkeää. Ajattelin vain vähän saksia ruohoja mustikkarinteestä, mutta kaksi tuntia hujahti auringonpaisteessa ihan hetkessä. Ruohojen leikkaus on oikeastaan ihan yhtä tyhjän kanssa hommaa, mutta rinne on mielestäni kauniimpi ilman ruskeaksi muuttuvia, korkeita saroja. Pitkävartisilla saksilla seisaaltaan on lisäksi niin hauskaa naksutella ;>)

Aikansa voisi paremminkin käyttää, mutta loman ihanuus on se, ettei tarvitse olla järkevä. Niin hauskaa...

Keskikesän ihanuutta

Luonnon tarkkailua

Kukkakimppujen keräämistä kävelyretkillä

Vielä orvokit jaksavat kukkia

Auringonlaskujen ihastelua kameran kanssa ja ilman

Miten luonto voikaan olla kesällä niin kaunis?

Helppoa kesäruokaa

Vitamiinit suoraan pihasta

Herkuttelua

Koukussa

Olen koukussa! Lähes joka päivä pitää avata WWF:n sovellus Luontolive ja seurata, mitä kalasääsken pesässä tapahtuu. Nyt siellä on jo kolme isoa poikasta, joita emot ruokkivat ahkerasti.

Toista oli keväällä. Ensin jännitettiin, tuleeko pesään asukkaita, sitten munien määrää ja myöhemmin kuoriutumista. Kuoriutumisen jälkeen yksi poikasista oli selvästi pienempi. Hermoilin, miten se selviää isompien sisarusten jaloissa. Hyvin on selvinnyt.

Valamossa ollessa Luontolivekin oli tauolla. Kun kotiin tultuani sitä taas katselin, oli mukava huomata, miten paljon poikaset olivat kasvaneet pienessä ajassa. Nyt ne näyttävät jo linnuilta eikä heiveröisiltä, kynityiltä rääpäleiltä!

En yhtään ihmettele, että netti imaisee lapset ja nuoret otteeseensa. Aikuisellakin on vaarana sama koukkuuntuminen. Tosin tätä aihetta en pidä kovin pahana, vaan jopa suosittelen muillekin. Ison petolinnun perhe-elämää on todella mielenkiintoista seurata!

Joensuussa konsertissa

Heinäveden musiikkipäivien lomassa kävimme tapaamassa kummityttöä Joensuussa. Hän opiskelee siellä luokanopettajaksi ja on nyt kesätöissä. 

Kävimme syömässä nepalilaisessa ravintolassa, jonka ruoka oli oikein hyvää. Pidän kovasti itse etnisistä ruoista. Nepalilaista olen syönyt ennenkin ja se on aina ollut tosi herkullista. Alkuruokana oli keitto, jossa oli paljon korianteria, katkarapua ja sieniä ja pääruokana söimme herkullista kanaa. Jäliruokana oli nepalilaista teetä ja pienet leivonnaiset hunajakastikkeessa. Nam!

Illalla osallistuimme Joensuun seurakunnan kesämusiikkisarjaan Joensuun kirkossa. Konsertissa esiintyi Duo Ilon eli Sofia Kortelainen, viulu ja Eliana Morretti, piano. Ohjelmassa oli mm. Respigin ja Brahmsin säveliä ja väliajan jälkeen Sibeliuksen Viulukonsertto. Olin niin ihastuksissani Heinäveden konserteista, että tämä vähän kärsi edellisien jälkeen ja jäi jotenkin latteaksi. Silti konserttia oli oikein mukava kuunnella ja iloitsin olla yhdessä kummitytön kanssa.

Joensuu on mukava kesäkaupunki ja kaunis keskustan vesistöineen. Siellä olisi ollut kiva viettää aikaa pitempäänkin, mutta tällä kertaa siihen ei ollut mahdollisuuksia.

Valamon luostarissa

Viikonlopun saimme nauttia Valamon luostarin vieraanvaraisuudesta ja rauhasta. Olen aiemmin vieraillut luostarissa vain ohimennen, mutta nyt oli ensimmäistä kertaa aikaa olla pidempään. Kuten esitteessä todettiin: "Nykypäivän ihmiselle luostarin levollinen ilmapiiri ja ympäröivä puhdas luonto tarjoavat mahdollisuuden hiljentymiseen ja rauhoittumiseen kaukana kaikesta kiireestä." Ei tv:tä, radiota, taustamusiikkia... Paljon kiireetöntä aikaa, rauha ja pyhyys läsnä.

Mahtava kuusikuja saattelee tulijat pihapiiriin.

Luostarin tärkeä kohtaamispaikka kahvila-ravintola Trapesa tuli meillekin tutuksi useaan kertaan. Tämä veistos otti ruokailijat vastaan. Ruoka oli yksinkertaisen maukasta ja munkkikahvit kuuluivat iltapäivään. Maistelimme myös viinejä, joista jälkiruokaviini oli ehdottomasti parhain, jota ostimme myös mukaan ja kummitytölle tuliaisiksi.

Illalla tutustuimme Valamolaiseen teepöytään: Kuumaa teetä vadelmahillolla makeutettuna, kaali- ja lohipiirakkaa, sitruunakakkua, pikkuleipiä, hedelmiä. suolakurkkuja ja smetanaa. Vatsa tuli täyteen joka lajin maistelusta.

Lauantain päiväkävelyllä kävimme laivarannassa...

... sekä Valamon hautausmaalla. Kun luostari talvisodan alussa -40 lähti evakkoon, munkkeja oli noin 200. Seuraavina vuosikymmeninä veljestö harvalukuistui, ja hautausmaalla on lukuisia hautoja tältä ajalta.

Hautausmaan erikoisin oli Pentti Saarikosken hauta kynineen. Saarikoski vietti viimeisinä vuosinaan useita jaksoja luostarin hiljaisuudessa.

Joka puolella oli taidetta, myös hotellin huoneissa. Yllä maalaus Laatokan Valamosta.

Osallistuimme palveluksiin sekä pääkirkossa että pikkukirkossa. Luterilaiselle ortodoksijumalanpalvelus on elämys. Tuoksut, ikonit, runsas kirkkosalin koristelu sekä liturgian erilaisuus vievät ajatukset ehkä liikaakin pois itse asiasta. Nämä ulkoiset asiat varmasti arkipäiväistyisivät, jos useammin osallistuisi ortodoksiseen palvelukseen.

Nämä kuvat ovat pääkirkosta.

Janoiselle juomavettä oli tarjolla mielenkiintoisessa "astiassa", taisi olla samovaarille sukua.

Kastemalja oli ortodoksiseen tapaan kookas.

Kurjenmiekat kukkivat rannassa kauniisti.

Pihapiirissä astelivat kukko kanoineen, hevonen ja vahtikoira - taiteilijan kuvaamina.

Aivan varmasti palaan Valamoon. Valamon kansanopiston kurssitarjonnassa oli paljon mielenkiintoista tai sitten voi vain tulla nauttimaan rauhallisesta oleilusta. 

Täällä sielu lepäsi...

Heinäveden säveliä

Kesäkuun viimeiseksi viikonlopuksi auton nokka kääntyi kohti Heinävettä ja sen musiikkipäiviä. Majoittauduimme Valamon luostariin ja ensimmäinen konsertti oli perjantai-iltana Heinäveden kirkossa.

Kun pääsimme kylän keskustaan ja lähestyimme kirkonmäkeä, oli tien vieret jo täynnä autoja. Pääsimme kuitenkin parkkiin ihan kirkon lähettyville ihmettelemään autojen ja ihmisten määrää. Kyllä Santtu-Matias Rouvalilla on vetovoimaa!

Heinäveden suuri puukirkko täyttyi ääriään myöten kuulijoista. Esiintyjinä olivat Helsinki Sinfonietta ja käyrätorvikvartetti Santtu-Matias Rouvalin johdolla. Ensin kuulimme Wagnerin Tannhäuser-alkusoiton ja sitten Schumannin vaikean konserttikappaleen neljälle käyrätorvelle. Nuoret solistit (Mäkimattila, Vasala, Nikkinen ja Kaukoranta) selvisivät hienosti ja sävellys oli minulle aivan uusi kokemus.

Väliajan jälkeen kuulimme Musorgskin Näyttelykuvia, joka varsin tuttuna kappaleena soikin seuraavan päivän mielessä. Yleensä konsertissa saadaan encore, me saimme Rouvalin mukaan kanoja! Ylimääräisenä soitettiin näet vielä uudestaan Kananpoikien tanssi munankuorissaan.

Yksi konsertin mukavia yksityiskohtia oli seurata kapellimestarin toimintaa. Aina Rouvalin konserteissa haluan istua niin, että näen hänet. Pidän kovasti hänen tyylistään johtaa, kuten tälläkin kertaa.

Taiteilijoiden kiitoskimput olivat meidän lähellämme, joita sain ihailla mustikanvarpuineen. Hauska idea, varsinkin kun teemana oli Puhtaan luonnon puolesta.

Lauantain konsertti oli Valamon luostarin kulttuurikeskuksen salissa. Kävimme aamulla kurkkaamassa, että paikkoja on todella runsaasti, joten sali ei varmaankaan tule täyteen. Kuinkas kävikään: Jokainen tuoli täyttyi! Meitä oli varmasti paikalla reippaasti yli kolmesataa kuulijaa.

Luonnon puolesta - sanoin ja sävelin -konsertti piti sisällään instrumentaalikappaleita, joita soittivat Yoshiko Arai ja Seppo Kimanen sekä eri säveltäjien yksinlauluja, joita esittivät Marika Hölttä, Juho Punkeri sekä Juhana Kotilainen.

Kuulimme Schubertia, Brahmsia, Bachin soolosellosarjan, Sibeliuksen ensimmäisen sävellyksen Vesipisarat sekä mm. Kuulan, Merikannon, Melartinin, Hannikaisen ja Sibeliuksen yksinlauluja. Johan Halvorsenin Passacaglia oli minulle itselleni hyvin merkityksellinen, sillä se toi mieleeni viime kesän Kuhmon kamarimusiikin ihania tapahtumia. Vedet silmissä kuuntelin sävelmää ja muistelin kesäistä kävelyretkeä joenrantamaisemissa...

Konsertti oli oikein mukava, kesäinen, kepeäkin, mutta samalla se muistutti saastumisesta ja puhtaan veden vähyydestä. Olemme etuoikeutettuja, kun saamme Suomessa kuulla kaunista musiikkia puhtaan luonnon keskellä.