Tabloid-sivu

Hesari siirtyi tabloid-sivuformaatin käyttöön. Kun eilen saavuin töihin, oli siellä kiivas keskustelu menossa lehden uudistuksesta. En siihen juurikaan osallistunut, kun en ollut uutta lehteä vielä kädessäni pitänyt.

Meille tulee maalle Hesari ja tänne kaupunkiin Aamulehti. Tottumus vai mikä lienee, mutta Aamulehteä luen itse mieluummin. Hesarissa on niin paljon pääkaupunkiseudun juttuja ja mahdoton määrä mainoksia, että mielelläni tartun oman alueen lehteen.

Eilen sain hipelöidä uutta tabloid-kokoista Hesaria. Minusta se on näin pienempänä paljon mukavampi lukea ja Karikin vastasi kysyessäni: "Ihan jees!" Töissä tuli lähes kokonaan tyrmääviä tuomioita. Ainut, mikä minua mietityttää on kukkakaupat. Mihinkä ne nyt kukkansa pakkasella käärivät?

Tolpillaan

Haa - tauti voitettu! ("Toivottavasti", inisee pieni epäilevä ääni sisälläni, mutta sitä ei nyt kuunnella.)

Kävelin kouluun ja takaisin. Aamulla tuntui reippaasti askeltaessa, että on pakko hidastaa vauhtia, kun liman tukkimat keuhkoputket eivät oikein ehtineet hoitaa hommaansa. Iltapäivällä takaisin tullessa en enää huomannut mitään. Nopeasti sitä kehokin palautuu sairastelusta. Tosin naama on kuin kalkkilaivan kapteenilla, jos ei yhtään vippaskonsteja käytä! No, ehkä se siitä. En valita yhtään, sillä syöpätaudin voitettuani tuntuu jokainen "tavallinen" tauti loppujen lopuksi niin pieneltä ja helpolta sen suuren "Herra Hodgkinin ja muiden hänen sukulaistensa" rinnalla!

Kotona laittelin viimeiset joulutavarat pois. Kuusikin riisuttiin eilen, eikä tuntunut yhtään haikealta kuten joskus. Ehkä olen tarpeeksi sen katveessa makoillut viime päivinä. Unohdin jopa laulaa "Päättyi joulu, vaikkei kenkään sois..."!

Onpa hauskaa taas puuhata muuta kuin vain olla vaakatasossa!

Kuumeessa, edelleen...

Itku pitkästä ilosta! Ei siitä terveenä olemisen riemusta ehtinyt pitkään nauttia: Yöllä nousi taas kuumetta ja nyt olen sitten pari päivää pois työstä kotona lepäämässä. Jos ei huomenna ole kuumeetonta, niin sitten kipitän lääkäriin.

Alkaa käydä vähän vaikeaksi tämä vuoden alku! Takkuista...

Töissä taas

Eilinen päivä sujui vielä yöpaidassa humpsiessa ja suurimman aikaa sängyn pohjilla, mutta tänään kuumeettoman päivän jälkeen suunnistin pirteänä aamulla töihin. Tuo pirteä on kyllä suurta liioittelua, sillä sain aamulla vähän tehdä töitä, jotta nuutunut olemukseni sai edes vähän ryhtiä. Töihin kuitenkin selvittiin.

Loman aikana koulun etupihan kauniit, vanhat koivut oli kaadettu! Voi! Sekä lapset että me aikuiset olimme todella pahoillamme etupihan muuttumisesta radikaalisti. Toisaalta ymmärrän, että vanhat koivut ovat aina riski ja koulujen pihoilla mitään riskejä ei oteta. Vie vain aikaa tottua uuteen avaruuteen. Onneksi nämä takapihan ihanat männyt saivat jäädä paikoilleen.

Työpäivä oli kiireinen kuten aina loman jälkeen. Jatkoin töitä vielä kotona parin tunnin ajan. Ihme kyllä, olo on parantunut iltaa kohti ja sairauden mukanaan tuoma lötkö ja hervoton olo alkaa olla pois - yskä vain vielä vaivaa.

Tästä se kevätlukukausi taas alkoi. Valoa kohti on jokainen päivä, ihanaa!

Edelleen vaakatasossa

Päivät ovat kuluneet sängynpohjilla yöpaidassa. Kuumekin nousi sitten oikein kunnon lukemiin ja mitään en ole jaksanut muuta tehdä kuin vaakatasossa olemaan. No, eipä ole tarvinnutkaan.

Olen yrittänyt pitää itseäni hereillä televisiota katsomalla, mutta aika huonolla tuloksella. Abba-musiikaalista Mamma mia nukuin puolet ja eilisestä Schindlerin listastakin osan torkahtelin, vaikka tämä viimeeksi mainittu kuuluu hienoimpiin elokuviin, joita olen elämäni aikana katsonut. Lappeenrannan laulukilpailuja olen kuunnellut radiosta huomatakseni vain, että uni on vetänyt puoleensa!

Aamulla kuume laski ja jos ei huomenna enää sitä ole, lähden töihin. Vähän hutera on olo, mutta eikohän se tästä. Kiitos kannustuksesta!

Sohvan pohjilta

Tämä päivä on kulunut pienessä kuumeessa ja yskiessä. Eilen illalla huomasin, että jokin alkoi köhityttää, mutta yön nukuin suhteellisen hyvin. Aamupäivällä alkoi sitten palella ja nyt on ollut kuumetta pikkiriikkisen eli 37,5. Olo ei ole juurikaan huono, mutta väsyttää. Niinpä suurin osa päivästä onkin kulunut vällyjen alla unessa olkkarin sohvalla ja välillä höyryhengitellen. Vähän harmittaa, kun viimeiset lomapäivät kuluvat sairastellessa.

Kari lähti eilen maalle asioita hoitamaan ja soitin kiireesti aamulla, että pysy siellä! Toivottavasti en ole ehtinyt häntä tai eilen hoidossa ollutta pikku-Samuelia tartuttamaan.

Nyt laitan telkkarin päälle ja yritän pysyä hereillä - edelleen tuolla sohvalla!

Hoitotätinä

Samuel tuli tänään aamupäivällä hoitoon tädin luo. Jäimme suoraan ulkoilemaan ja menimme läheiselle leikkipaikalle keinumaan. Kun ei itsellä ole lapsia, niin ei tule pantua merkille kaikkia epäkohtia, kuten esim. leikkipaikkojen auraamattomuus. Pieniä polkuja pitkin kävelimme keinumaan ja laskemaan liukumäestä. Eipä näitä kortteleiden leikkipaikkoja näköjään hoideta mitenkään talven aikana. Sääli! Käyttäjiä kuitenkin olisi kuten tänään: kaksi mummoa ja yksi täti neljän lapsen kanssa.

Äiti oli varoittanut, että syöminen saattaa olla sotkuista puuhaa, kun pikkuherra on keksinyt viime viikkojen aikana, että hän osaa itse syödä lusikalla. Lykkäsinkin käteen rallatusta pitävän "härvelin", joka kiinnosti koko ruokailun ajan. Poika söi kaiken, mitä tarjolla oli. Ajattelin, että tällä kertaa ei omaa syömistä harjoitella! :=)

Kuvia napsittiin, vaikka välillä piti olla vähän velmu. Annoin rannekoruni tutkittavaksi ja sain monta kivaa hymykuvaa sen varjolla.

Koko iltapäivä oli niin vauhtia täynnä, että lykkäsin suosiolla päiväunia myöhemmäksi. Isänsä tuli hakemaan kolmen maissa ja poika oli varmasti kotiin tullessaan kypsä nukkumaan. Sai iskäkin olla rauhassa vähän aikaa.

Tätinä oleminen on sitten hauskaa! Suosittelen.

Ps. Vau, mikä päivämäärä: 3.1.13!

Pankissa kiukustunut

Hoidan omat pankkiasiani netin kautta. Varsinaisessa pankkisalissa joudun käymään vain pari kertaa vuodessa. Tänään kävin äitini kanssa Danske Bankissa hoitamassa hänen asioitaan ja voi, miten äkämystyin!

Pankissa oli vain yhdellä luukulla virkailija, joka otti vastaan asiakkaita. Jonossa oli yli kymmenen henkeä eikä jonotusnumeroita ollut. Jonotimme aikamme ja sitten näin jossain takana kopissa istuvan virkailijan. Hän käveli muutaman kerran ohitse, mutta ei reagoinut jonoon millään lailla. Kävinkin hetken päästä kysymässä häneltä, onko jonotettava asiamme vuoksi. Hän otti meidät vastentahtoisen näköisenä omaan "koppiinsa".

Annoin palautetta siitä, ettei vuoronumeroita ole käytettävissä. Sen sijaan, että olisi sanonut vievänsä palautetteeni eteenpäin, virkailija alkoi selittää, kuinka hyvä sosiaalinen tapahtuma jonottaminen on! Voi hyvänen aika!  Siinä vaiheessa aloin ihan oikeasti kiukustua.

Hoidimme äidin asian ja sanoin antavani palautetta vuoronumeroiden puuttumisesta netin kautta, kun se ei näköjään muuten onnistunut. Virkailija tympeän näköisenä ei sanonut mitään. Oli varmasti vain onnellinen, kun sai jäädä koppiinsa ylhäiseen yksinäisyyteen ja poistuimme häiritsemästä. Muut asiakkaat - etupäässä vanhuksia - jäivät kiltisti odottamaan vuoroaan, eikä jono ollut lyhentynyt yhtään.

Pankkien aukioloajat ovat lyhentyneet ja esim. iltapäivälle pitää varata aika joko netistä tai puhelimitse. Kassapalveluja annetaan vain muutama tunti. En voi ymmärtää, että jonotusnumeroita ei ole käytössä. Tulin todella vihaiseksi vanhusten puolesta, jotka kiltisti jonottavat ja yrittävät silmä kovana katsoa, koska on heidän vuoronsa. Todella pieni asia - jonotusnumerot - voisivat edes vähän helpottaa tilannetta.

Nyt ryhdyn kirjoittamaan kyseiseen pankkiin palautetta! Toivottavasti onnistuu netin kautta vai onkohan sekin tehty jo mahdollisimman vaikeaksi.

Vuodenvaihteen kadonneita

-Numero 1: Olen kadottanut avainnippuni! Oikeastaan se ei olekaan kadoksissa, sillä tiedän tarkalleen, missä se on. Se on hissikuilussa! Eilen pihalle kynttilää viedessäni se vain putosi hissin oviaukossa kädestäni ja plumps! Se katosi kynnyslistan vieressä oviaukossa olevaan kolmen sentin rakoon kuin mustaan aukkoon konsanaan. Sinne meni kymmenkunta avainta, joista muutama oli vähemmän tärkeitä. No, parempi, että on hyvässä tallessa tietämässäni paikassa kuin vain kadonneena jonnekin. Se, miten saan avaimet takaisin, onkin jo aivan toinen juttu!

-Numero 2: Joku toinen henkilö on uudenvuodenyönä koikkelehtinut kotiin yhdellä kengällä, sillä tämä hieno, toinen yksilö parista seisoo talomme päädyssä olevan "mikä lie pömpelin" päälle nostettuna. Piti ihan hakea kamera ja ikuistaa se, sillä aika komea kenkäyksilö on nyt hyljättynä kadunvarressa. Tule hakemaan, jos tunnistat omasi!

-Numero 3: Lumet! Vettä on satanut koko päivän ja ulkona on vieläkin lämmintä 3 astetta. Lumet hupenevat silmissä. Tosin jouduimme tekemään puoli tuntia lapiohommia, jotta saimme päivällä toisen auton hallista maan pinnalle sohjoista ja melkoisen jyrkkää ajoluiskaa pitkin. Kun tulimme vierailulta ystäväperheen luota, huoltomiehet olivat käyneet soittoni jälkeen putsaamassa luiskan taas ajokuntoon.

Hmm... Mielenkiintoinen loppu viime- ja alku tälle vuodelle!

Vuosi 2013