Kävin kaupungissa hoitamassa asioita ja sain kutsun syömään paistettuja muikkuja. Toisen asuntomme pakastimesta oli hovikokkini niitä vielä löytänyt. Paljon tilliä, runsaasti sitruunamehua, voita ja ruisjauhoja... Tällä kertaa lisukkeena oli vähän perunaa ja paljon keitettyjä porkkanoita. Kyllä tuli hyvää!
Syödessä oli haikea olo. Muikkujen kalastaja sai keväällä iäisyyskutsun. Seuraavana päivänä olisi ollut tarkoitus lähteä narraamaan lisää saalista, mutta elämä päättyikin äkkiä. Koskaan ei tiedä, onko aikaa jäljellä paljon vai vähän. 💔
2 kommenttia:
Minulla tulee aina äitini mieleen kun paistan ahvenia. Aina suuresti ilostui kun niitä paistoin hänelle 💓. En ole ajatellutkaan, että muikkuja/silakoita voisi pakastaa, ovat niin "hentoisia".
~tiiu
Me olemme välillä pakastaneet. Kauaa ei kuitenkaan auta niitä siellä säilyttää. Onhan ne tuoreet aina parempia.
Lähetä kommentti