Vieläkin on kevät voittanut jään
ja paatisen kuoren;
laulu on riemua lämpimän sään
ja lintusen nuoren.
Vieläkin nään miten martous maan
pois päivässä haihtuu.
Koskien voima
nyt kuohuessaan
niin villiksi vaihtuu.
Vihreän laaksoni peipposien
nään laittavan pesää,
kulkea polkua toivomusten
mä saan kohti kesää.
( A.O. Vinje, suom. sanat S. Puhtila)
Olen aina rakastanut Edvard Griegin laulua Våren, Kevät, joka toisena pääsiäispäivän aamuna soi radiosta. Sävellys on vanginnut niin hyvin juuri tämän vuodenajan. Sävelkulku on polveileva kuin sulava vesi, ja Sauvo Puhtilan suomennos kaunosieluisuudessaan on minusta hyvin onnistunut.
Vuokkoja poimia kymmenittäin
mä saan vielä kerran,
niityllä keijuna tanssia näin
nyt tuokion verran.
Kaikki on kaunista,
kyynelin nään
mä riemuni uuden.
Kunpa mä pystyisin säilyttämään
kun sain
- salaisuuden.
Olen onnekas, kun yläkoulu- ja lukioiässä sain olla taitavan musiikinopettajan Erkki Toikan opetuksessa. Silloin en opetuksen arvoa ymmärtänyt, kun lauloimme tunnilla alkukielellä Vårenit, Sakurat, An die freudet ym. klassiset laulut. Nyt muistan ne vieläkin lähes kaikki ulkoa.
Opiskelin -80-luvun alussa Jyväskylän yliopistossa kasv.tieteiden maisteriksi ja luokanopettajaksi. Musiikkiin erikoistuessani lauloimme laulutunneilla esim. Westerlundin Yksinlauluja nuorisolle kunnianhimoisten opettajien vaativan silmän alla. Kuulan Aamulaulu, Bachin Rakkahin Jeesus, Melartinin Mirjamin laulu sekä pienet aariat eri teoksista tulivat tutuiksi. Säestykset piti tietenkin myös pianolla osata soittaa. Näistä lauluista mieleeni pulpahtaa hauskoja muistoja, kun niitä tänä päivänä kuulee konserteissa tai radiosta.
Vajaa vuosi sitten valmistuneen kummitytön luokanopettajakoulutusta seurasin 5 vuoden ajan mielenkiinnosta, erityisesti musiikin osalta. Kyllä oli nykyopetus yliopistossa kovasti muuttunut verrattuna minun aikoihini. Klassisen laulun osuus luokanopettajaopinnoissa oli aivan minimaalista ja pianonsoittokin hyvin vähäistä. Ilmankos nykykoulussa on jatkuvasti virkoja auki, joissa toivotaan hakijalta musiikinopetustaitoa ja -halua.
Olen todella kiitollinen näistä opettajista, joita minun nuoruudessa tielleni osui. He saivat sytytettyä pienen kipinän, joka ei ehkä kaksi-kolmikymppisenä vielä roihuksi leimahtanut, mutta myöhemmin kyllä.
2 kommenttia:
Voi, mä muistan myös Erkki Toikan erittäin hyvin. Ensinnäkin, laulunumeroni kohosi kuutosesta ysiin, kun aloitimme oppikoulun. Ja lisäksi Erkki T. oli soittanut vanhemmilleni ja sanonut, että jos mahdollista niin ostakaa lapselle kunnollinen nokkahuilu, koska hän soittaa niin hyvin. Meillä kun oli ne kaameat muoviset. Joululahjana sain sellaisen puisen nokkahuilun, joka itse asiassa on tallella vieläkin :)
Joo, mä muistan sen sun huilun, joka oli todella hieno minun mielestäni. Minä sain puisen vasta myöhemmin.
Oli muuten helppoa opettajankoulutuksessa, kun oli nokkista jo monet vuodet koulussa soittanut. Kitara otti koville. En ollut siitä juurikaan kiinnostunut, mutta tentissä soitin Maijan karitsa välisoittoineen, hih, ja sain tentistä 2-, johon olin oikein tyytyväinen! Kolmonen oli silloin se paras arvosana.
Lähetä kommentti