sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Tunnelmia


Juhannuksen säähän on mahtunut niin lämpöä kuin sadettakin. Oikein mukava juhannus, kun pisaroiden ohimenevässä ropinassakin on ollut kesän lämpö mukana. 


Juhannuspäivänä saatiin kesän kovin ukkonen. Kävimme joka puolelta jytisevän säestyksen saattelemana uimassa, istuimme alamökin verannalla katsomassa välähteleviä salamoita ja sitten ukonilman yltyessä hipsimme ylämökkiin. Heti sen jälkeen välähti ja samalla jysähti alamökin nurkalla. ”Hieman” säikähdin! Vielä pitkään kurkistelin, näkyykö savua. Ei onneksi näkynyt.  


Mökillä on lähes 100 vuotta vanhat valurautapannu, joilla voi paistaa isoja lättyjä. Niinpä aattona söimme suolaisia ja makeita täytteitä räiskäleiden kanssa, kuten mökkijuhannuksena on aina ollut tapana. 


Lihaa ei tällä kertaa ole lautaselta löytynyt laisinkaan, vain erilaisia kaloja sekä katkarapuja. Eilen ja tänään olemme ensi kerran tänä kesänä nautiskelleet siikliä chiliaiolilla, skagenilla ja itse tehdyllä kalasalaatilla, jossa oli Pielisen kalasäilykettä pohjana. Ai, mitä herkkua! Uudet perunat taas talven jälkeen vievät kielen mennessään.


Tänään on aurinko paistanut siniseltä taivaalta koko päivän. Aamun jälkeen on tuullut, joka on raikastanut kuumaa kesäpäivää. Ihana juhannusaika koettu ja kesä jatkuu... Onnellista oloa!

Ei kommentteja: