perjantai 5. toukokuuta 2017

Melkein kesäpäivä

                     

Eilen lähdin mökille suoraan työpäivän jälkeen. Aurinko paistoi ihanasti ylämökin verannalle, järvi oli lähes tyyni ja vesilinnut sekä pikkulinnut pitivät konserttiaan. Haravoin pihaa siistiksi. Oli niin kevään tuntu.

Tänään oli suorastaan pakko tulla nauttimaan kevään lämpöisimmästä päivästä. Nyt tuulee reilusti, mutta tuuli ei meille sovi. Verannalla on suorastaan kuuma, kun päiväkahvia tässä juon ja nautin olostani. Kaikenlaista pihapuuhaa, etupäässä haravointia riittäisi, mutta olen vain ollut ja ihmetellyt: Näin ihanaltako auringon lämpö tuntuu talven jälkeen? 

                      
Kun laittelin verannan ovikoristeita paikoilleen, tuli korppi lentää liihottaen mökin taakse raakkumaan. Kyllä sillä on kova ja kantava ääni! Kuikkakin huuteli järvellä  ja kahdenlaisia perhosiakin on liikkeellä. Suruvaippa lenteli ja iso vaalea perhonen, josta en ehtinyt lajinmääritystä tehdä. Valkovuokot nousevat vauhdilla ja narsissitkin pihalla ovat venyneet monta senttiä vuorokauden aikana. Pysynköhän nahoissani tämän kaiken keväisen ihmeen keskellä?

Iloa hiukan himmentää, että huomenna on työhön liittyvä veso-päivä. Yhdeksältä aloitamme ja arvioinnin sekä yrittäjyyden kanssa puuhastelemme kolmeen saakka. Sitten taitaakin olla jo pohjoinen kylmä virtaus aloittanut hönkäilynsä. Kevät etenee edelleen keikkuen, ainakin täällä meillä.

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Milloin taas muutat mökille?

Jaana kirjoitti...

Sitten kun autolla pääsee perille. En muista koskaan mökkitien olleen näin huonossa kunnossa toukokuussa. Kun talvella ei ollut lunta, niin routa meni syvälle. Ja nyt joka yö pakkasia, joten hitaasti sulaa maa. Toivossa kuitenkin eletään, että mökkikausi pääsisi pian alkamaan.