keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Uupuneena

               

Lyhyt työviikko, mutta ihan poikki olen ollut tänään. Olisi ollut kiva tulla mökille ajoissa iltapäivällä, mutta toisin kävi.

Viime viikolla saimme tietää, että äiti saa pysyvän tehostetun asumisen paikan ryhmäkodista, joten hän ei enää palaa takaisin kotiin. Olemme huojentuneita, sillä talvi oli jo vaikea kaikkine kaatumisineen. Hän ei kerta kaikkiaan enää pärjää kotona. Nyt tuntuu, että suuri huoli on nostettu pois hartioilta.

Tänään ilmoitettiin, että muuttopäivä on perjantai. Kävin viemässä uuteen asuntoon jo vaatteita ja perjantaiaamuna viemme vähän lisää huonekaluja ja muita äidin tavaroita, jotta huoneesta saisi hänen näköisensä.

Saa nähdä, miten hän uuteen paikkaan kotiutuu. Palvelukeskus on aivan lähellä hänen entistä kotiaan, joten paikka on meille omaisille mitä parhain, kävelymatkan päässä meidänkin kodeistamme.

Työpäivä ja äidin asioiden hoito imi minusta viimeisetkin tarmon rippeet. Kävin vielä laittamassa isän haudan kuntoon ja mökillä istutin muutamaan astiaan orvokkeja. Muuta en sitten jaksanutkaan. Tyyni järvi ja lämmin ilta, mutta minä kömmin nukkumaan.

Huomenna on uusi päivä - toivottavasti uudet voimat myös.

3 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Toivotaan, että äiti viihtyy hyvin uudessa kodissaan.

Tita kirjoitti...

Toivottasti äitisi viihtyy uudessa kodissa. Oma äitini joutui odottamaan sairaalan vuodeosastolla 6 kk pääsyä tehostetun hoidon ryhmäkotiin, koska ei enää pärjännyt kotona. Ryhmäkoti oli mukava paikka, 6 asukkia per siipi, kaikilla oma huone mutta yhteinen oleskelu- ja ruokailutila ja kesäisin käytössä todella iso ulkoterassi. Äiti oli todella tyytyväinen, kun pääsi sinne.

Jaana kirjoitti...

Kiitos! Toivomme, että äiti sopeutuisi nopeasti.

Samantyylinen ryhmäkoti on tämäkin, oikein mukava ja kodinomainen. Aamulla saa syödä aamupalansa sitten, kun on herännyt - äiti aamu-unisena varmaan viimeisten joukossa. On tuntunut myös kivalta huomata, että kauniina kesäpäivinä juovat kahvit ulkona ja hoitajat ehtivät juttelemaan asukkaiden kanssa mukavia päiväpuuhien lomassa.