tiistai 23. elokuuta 2011

Suru


Murheen varjot ovat tummuneet syväksi suruksi.


Maanantain kouluaamun ylle lankesivat raskaat pilvet, kun koulukeskuksemme lippu laskettiin puolitankoon: Yläasteen seiskaluokkalainen oppilas oli yllättäen kuollut sairauskohtaukseen. Uutisen kuultuani syvä suru laskeutui sydämeeni. Poika, jota vasta äsken olin opettanut, oli yhtäkkiä poissa.


Meillä oli neljä tiivistä yhteistä vuotta. Ekaluokasta neljänteen saimme viettää yhdessä kouluelämän pyörteissä. Vielä viime vuonnakin, jolloin hänellä oli jo eri luokanopettaja, tapasimme kerran viikossa musiikkitunnilla. Rauhallinen, iloinen ja ystävällinen poika...


Kun minustakin, pelkästä opettajasta, tuntuu niin pahalta, miltä tuntuu vanhemmista, sisaruksista, isovanhemmista? Kolmetoistavuotiaan elämä katkesi yhtäkkiä. Asia on niin käsittämätön.


Ainoa, mikä lohduttaa tällä hetkellä minua, on vakaa usko, että hän on Jumalan kämmenellä.

Ei kommentteja: