tiistai 29. maaliskuuta 2011

Remontteja


Tänään olen hoitanut remonttiasioita. Äitini taloyhtiössä vaihdetaan ikkunat, meidän uusitaan hissi ja äidin asunnossa lisäksi tehdään patterin vaihto uuteen. Lisäksi mökille hommataan ilmalämpöpumppu.  Osa on isoja, osa pieniä remontteja, mutta jokaisesta tulee jotain hoidettavaa enemmän tai vähemmän. Tänään olen yhden saanut pakettiin suunnittelun osalta.


Itse toteutukset täytyy yrittää hoitaa vain päivä kerrallaan. Oman talon hissiremppa ei onneksi haittaa muuten kuin kulkemisen osalta: Tänne seitsemänteen kerrokseen ei kovin montaa kertaa päivässä viitsi itseään ja kassejaan raahata. Aloitankin kesän vieton maalla jo toukokuussa ja pääsen sinne hommaa karkuun.


Äidin ikkunaremontti on se suurin juttu. Ajattelinkin, että äiti voi tulla siksi ajaksi meille "lomalle" ja kun huusholli on valmis ja siivottu, palata takaisin. Hermothan vanhemmalta ihmiseltä menee kaaoksen keskellä. Toisaalta ikkunat vaihdetaan nykypäivänä suit sait, hyvässä lykyssä päivässä, mutta silti sotkua ja ääntä tulee.


Karin heiniä on ilmalämpöpumppu. Hän on niiden kanssa kyläyhdistyksessä pelannut, joten luovutan hänelle vastuun siitä urakasta.


Toivottavasti kaikki onnistuu! Olen kyllä sen verran elämässä oppinut, että näissä hommissa "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" riittää. Kunhan nyt suurin piirtein putkeen menisivät!


 

Ei kommentteja: