keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Erilainen vappuaatto


Vappupallojen puhallusta, naamiaisia, kiharaiset serpentiinit... Lasten iloa oli töissä hauska seurata. Erilaisia hahmoja liikkui käytävillä: noitia, teräsmiehiä, koiria, kaiken maailman hippejä sekä prinsessoja. Minä huuhailin kiinalaisessa päähineessä ja aamutakissa koko päivän. Lapsista on niin hauskaa, kun koulun aikuisetkin heittäytyvät täysillä mukaan. Töissä siis varsin perinteinen vappuaatto.

Töiden jälkeen kävin myyjäisistä hakemassa munkkeja ja iPadiini SIM-kortin mökkikautta varten. Olisi ollut ihanaa ottaa pienet nokkaunet, sillä herasin jo viiden maissa aamulla, mutta en ehtinyt. Kuoronharjoitukset kutsuivat!

Niin, enpä muista koskaan aiemmin viettäneeni vappuaaton iltaa kuoronharjoituksissa. Nyt sekin on koettu! Asiasta veisteltiinkin pitkin iltaa hurttia huumoria. Pakko oli harjoitella, sillä meillä on lauantai-iltana konsertti parin muun kuoron kanssa.

Ilta oli kyllä harjoituksista huolimatta tosi hauska. En muista nauraneeni pitkään aikaan niin hervottomasti kuin tänä iltana. Vieläkin hymyilyttää muutamat jutut... Kai me kuplivasta tunnelmasta huolimatta jotain osattiinkin, kun saimme johtajalta roppakaupalla kehuja.

Muuten, en ole koskaan uskonut, että kaupan sima voi olla hyvää. Luin lehdestä sima-arvostelun, jossa Marlin kotisima sai parhaat pisteet. Kaupassa pullo osui silmääni ja päätin kokeilla. Äsken maistelin ja totta tosiaan! Se maistui ihan kotitekoiselta eikä esanssiselta sokerilitkulta. Pullokin oli kaunis, lasinen.

Nyt väsyttää armottomasti! Enpä taida jaksaa enää enempää riekkua hereillä tänä vappuaattona...

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Vertaisoppiminen



Luokkani sai tänään valmiiksi ryhmätyöt kasveista. Olemme niitä ahkeroineet kolmen päivän ajan. Koska on kyseessä pienet tokaluokkalaiset, ohjeistin ensin hyvin. Silti mietin, mitä tuleman pitää...

Homma onnistui yli odotusten. Ensin muutamalla ryhmällä oli erimielisyyksiä työnjaosta, mutta "Maalari maalasi taloa..." toi helpotuksen työskentelyyn. Oppilaat opettivat ja auttoivat toisiaan, erityisesti tiedonhankinnassa ja tekstinkäsittelyssä. Opimme myös mallista piirtämistä. Prosessi ja lopputulos olivat loistavat!

Ryhmätyö innostaa aina kaikenikäisiä oppijoita, vertaisoppimista parhaimmillaan!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Prinssi Rohkea


Valkovuokot kukkivat meillä mökillä, mutta jotenkin vaivaisemmin kuin aiempina vuosina. Olisiko niukkaluminen talvi vaikuttanut tai sitten ovat muuten vain pitämässä välivuotta runsaassa kukinnassa.

Tänään talkoilimme mökillä. Saimmekin paljon aikaiseksi ja lopuksi joimme hyvät kahvit. Prinssi Rohkea hauskutti meitä ratsastamalla hirnuvalla keppihevosellaan, heiluttamalla vinkuvaa (!) miekkaansa ja höpöttämällä omia 2 ja 1/2 -vuotiaan juttujaan, joista saa jo aika kivasti selvääkin. Kuvassa prinssi on jo väsähtänyt, hukannut kruununsa ja hevosensa. Onneksi vahtikoira vartioi ja on vielä tallessa!


Tosi hauska mökkiviikonloppu takana! Ilmat olivat ihanat ja nyt taitaa viiletä. Ei haittaa!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Mökin siivous

Aamulla lähdin aikaisin viemään neljän tytön lastia 40 km päähän partiotaitokilpailuihin. Heillä oli edessä 6,5 kilometrin patikointi ja ainakin karjalanpiirakoita piti leipoa jollain rastilla. Nuoria näytti olevan paljon kilpailemassa.

Poikkesin samalla kaupoilla ja Rautiassa oli kevätkekkerit. Siellä tarjoiltiin sopivasti makkaraa ja kahvit. Olikin jo vähän nälkä, kun niin aikaisin oli lähdetty liikenteeseen.

Ostin ensimmäiset orvokit mökille. Rakastan orvokkeja ja niitä pitää olla paljon, erityisesti keltaisia, vaikka ne eivät ihan koko kesää aina kuki. Leikkauksella heinäkuussa saan ne usein kukkimaan syyskuulle asti. Muista kukista en niin välitäkään, vaikka samettiruusuja ja miljoonakelloja mökille istutan.

Jatkoin kaupungista mökille. On se kumma, kuinka jokainen paikka pitää mökissä siivota talven jäljiltä ja hyvin! Olen monta viikkoa aina vähän kerrallaan tehnyt ylämökin siivousta. Tänään imuroin ja pyyhin lattiat. Kun odottelin lattioiden kuivumista, söin myöhäisen lounaan ulkona. Järvi oli tyyni, joutsenet lensivät, valkovuokot kukkivat ja sielu lepäsi! Nukuin työrupeaman jälkeen päiväunet puhtaassa mökissä.

Nyt voisi muuttaa päivänä minä hyvänsä!

Ps. Tämä oli tuhannes blogikirjoitus!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kiireisen viikon kiireetön päätös

Kyllä on ollut työntäyteinen ja kiire viikko: kokouksia, koulutusta, koulutulokkaiden kouluun tutustumista ja vanhempieniltaa. Kotona ei ole ehtinyt käydä kuin kääntymässä.

Tänään lähdin töistä kiireellä viemään autoa huoltoon. Öljyn valuttaminen korjataan ja samalla tehdään huolto. Tuli vähän kiire ja ajelin sakkorajoilla vain huomatakseni, että huoltamolla oli ihmisiä jonoksi asti. Kukaan ei huomannut pientä myöhästymistäni.

Tivasin syytä öljyn tiputteluun, joka laitettiin robotin syyksi. Samaa syytä tarjottiin astianpesukoneen kytkimen rikkoutumiseen talvella. Voi robotti parkaa! Se ei kyllä osaa tehtaassa hommiaan, kun aina syyllistetään. Onneksi on takuut...

Kävelin huoltamolta ABC:lle kahville ja lukemaan lehtiä. Tässä nyt naputtelen päivitystä ja odottelen huollon valmistumista. Kiire päättyi kuin seinään ja viikonloppu edessä. Lähden mökille lopettelemaan siivoukset. Kohta pääsen sinne muuttamaan :=) Jee!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Öljyä

...laineilla, ei kun lattialla! Autosta vuotaa siis vähän öljyä. Olin ihan ällistynyt, kun huomasin sen. Ei minun autoistani ennen ole mitään tippunut. Tämä yksilö on pari vuotta vanha ja vuotaa! Veneestä ymmärtäisin...

Soitin aamulla huoltoon ja pyysivät iltapäivällä tulemaan näytille. Takuu on voimassa, joten en muuten ole huolissani, kunhan ei ala valuttamaan enemmän. Huoltamolla hörpin kahvia ja nojatuolissa lehteä lueskellen odottelin, mikä vika löytyy.

Öljytankissa (säiliössä?) vuotaa sauma. Perjantaina se korjataan ja samalla tehdään 30 000 km huolto. Onneksi olivat todella palvelualttiita sekä ystävällisiä ja aikakin löytyi nopeasti.

Autoilu on hauskaa, mutta saan heti sätkyn, jos jotain epätavallista tapahtuu. Nykyautojen tekniikka menee kasvatustieteilijältä aivan yli ymmärryksen!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Toinen pääsiäispäivä


Peilityyni järvi, lämmintä, krookukset auki parhaimmillaan... Mökillä taas yksi huippuhieno päivä, vaikka meillä ei aurinko päivällä paistanutkaan, illansuussa vasta.

Eväänä oli loput lammaspaistista. Se oli aivan mielettömän hyvää, vaikka itse kehunkin. Laitoin siihen mustaapippuria, rakuunaa, valkosipulia ja punaviiniä öljyyn sekoitettuna sekä suolaa tietenkin. En juurikaan nähnyt vaivaa sen eteen ja paistaminenkin tapahtui ilman valelua pussissa. Maukasta tuli ja helposti! Lampaalla on herkuteltu jo monena päivänä, mutta nyt siitä on enää nökönen jäljellä. Hyvä niin!


Jatkoin haravoimista, voi käsi parka! En kuitenkaan ahnehtinut, vaan istuskelin välillä ja vain katselin. Tapasin pihassa pyyn, ensimmäisen hyttysen (!) sekä sisiliskon. Kaadoin minun mittakaavassani kaksi puuta (oikeasti varmaan rankoja) ja pesin auton kuramatot, taas kerran. Vasta illalla maltoin lähteä kotiin.

Huomenna palataan taas arkeen!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäissunnuntaina



"Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti..." Ortodoksinen pääsiäistropari on soinut mielessä aamumessusta lähtien, mutta sehän sopii - pääsiäissunnuntai kun on. Messuun piti lähteä naapurikirkkoon, sillä meillä olisi ollut oma vasta iltapäivällä ja silloin halusin jo olla mökillä.

Olen tehnyt monia linturetkiä viime viikkojen aikana tai paremminkin olen aina sopivissa kohdin käyttänyt aikaa lintujen tarkkailuun, mökkimatkalla pysähtynyt peltoaukeille ja ajanut varta vasten joenrantaan kiikaroimaan. Mitään erikoista mainittavaa en ole nähnyt, vaikka kiva on ollut tavata kerta kerralta enemmän "tavallisia" muuttolintuja. Mutta tänään: Ihan vain ajaessa mökille yhtäkkiä iso pöllö lensi läheltä tien yli. Pysäytin auton heti, mutta se oli jo ehtinyt metsän pimentoon. Vau, miten suuri ja komea ilmestys!


Päivä oli meillä aluksi pilvinen. Vasta kolmen maissa alkoi aurinko paistaa ja lämpömittari kipusi heti 15 asteeseen. Tuo sammakko kahisteli verannan vieressä, kun join päiväkahvia ja antoi ottaa itsestään kuvankin. Suruvaippa lenteli, samoin näin ensimmäistä kertaa kimalaisen. Kurkiakin oli taas taivaalla ja iso haukka liiteli mökin yläpuolella.

Haravoin ja nautin niin! Kesken kaiken omiin ajatuksiini vaipuneena kuulin matalan miesäänen toivottavan selkäni takaa "Päivää!" ja säikähdin pahan päiväisesti. Sain vieraan kesken puuhasteluni. Harmi, että olin jo ehtinyt juoda termarissa olleen kahvin! 


Päivän päätteeksi, ihanassa ilta-auringossa, pulahdin järveen heittämään talviturkin. Vesi oli kylmää mutta ei jäistä kuten joskus, kun olen jäiden seassa kastautunut. Tuntui ihanan virkistävältä haravoinnin ja muun puuhailun jälkeen. Varmuuden vuoksi puin kunnolla vaatetta päälle, etten vilustuisi, vaikka ilma oli vieläkin lämmin. En olisi malttanut lähteä takaisin kaupunkiin lainkaan!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Lankalauantain kukerrusta


Lankalauantaina ovat pahat henget, trullit ja noidat valloillaan. Yksi istuu mökin takan päällä nytkin...

Päivällä olin syömässä kummitytön kanssa. Hänen muu perheensä on Pohjanmaan mökillä, joten toteutimme pitkään suunnitteilla olleen pizzareissun. Oli kiva syödä yhdessä ja jutella kuulumisia. Skootterilla päristellen hän jatkoi matkaansa kotiin Nella-koiraa lenkittämään.

Minä lähdin mökille. Tie on niin kuiva, että perille pääsee jo autolla. Sisällä on herttainen hyrskyn myrskyn, kun siivoukset ovat kesken. Tänään tyhjentelin pesistä tuhkat, tuuletin ryijyt ja täkänät, imuroin seiniä ja kattoja sekä ravistelin verhoja. Itse imurointi ja lattian pesu on nopea juttu, kunhan saa muut "nuohoukset" ensin tehtyä.

Pihalla vaeltaessani kuulin vastarannalla teerien kukertavan ensi kerran. Mökin yllä otti korkeutta 26-päinen kurkiaura. Metsiköstä kuului peipposen, mustarastaan ja yläilmoista kiurun huumaava konsertto. Pihassa olivat kukintansa aloittaneet jo krookukset ja narsissitkin olivat viikossa venyneet pituutta. Valkovuokon nykeröitä nousee nurmikolla. Oi, ihan sekoan tästä kevään ihmeestä!

Ihana päivä! Kotiin ajellessa kuuntelin autossa Mozartin Requiemia, nyt tulee Teemalta Matteus-passio. Hemmottelua upealla musiikilla!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkäperjantaina


"Minun tähteni..."

Olen mietiskellyt ihmisen pahuutta: valehtelu, juonittelu, tunteettomuus, itsekkyys...

"Uskon ristin salaisuuteen.
Yöstä johdat aamuun uuteen."

(virsi 73:7)