Puolukkapiirakan aika

 

Sisarenpojan lentopallojoukkue pitää kahviota urheilutalolla sunnuntaisin, joten minutkin valjastettiin sinne leipomaan jotain. Tottakai täti totteli! Pyöräytin pellillisen puolukkapiirakkaa, jonka pohjana oli piimätaikina. Se on niin helppo, kun ei tarvitse muuta kuin kaikki aineet sekoittaa keskenään. Lisäksi siitä tulee mehevä, jolloin ei välttämättä kaipaa vaniljakastikkeita tai muita lisukkeita.

Kun uunin lämmitin, tekaisin samalla toisen, pienemmän meille kotiin. Energiaa on käsketty säästää, joten "yksi tie, kaksi asiaa". Kyllä on kivaa, kun nyt on aikaa leipomisellekin! 

Ne pörisevät vehkeet

 

Taas on se aika syksystä, jolloin maahan satelee lehtiä niin vinhasti, että lehtipuhaltimet eivät perässä pysy - onneksi! On todella kaunista, kun paksu lehtikerros peittää lehmuskujaa tai polku metsässä on iloisen väristen haavanlehtien täplittämä.

Inhoan lehtipuhaltimia, vaikka ymmärränkin niiden helpottavan työtä. Hautausmaalla puhaltimet ruiskivat hautakivet kuraisiksi, vaikka puhallussuunta ei puutarhurin mukaan pitäisi olla kiveen päin. Viime keväänä parkkipaikkaa putsattiin kuivasta hiekasta (kyllä!), kun tulin työpäivän päätteeksi hakemaan autoa. Kaupungin miehet sulkivat pöristimensä, mutta autoni oli jo hienon hiekkapölyn peitossa. Kauniisti annoin pientä palautetta, joka ei tuntunut nuorista miehistä mieluisalta ilmeistä päätellen. No, mökillä oli letku, joten järvivesi huuhteli pölyt pois. Aamuvarhaisellakin on kaupungissa toisinaan ratkiriemukasta herätä konserttiin, kun huoltomiehillä kolme vekotinta kilpaa huutaa kerrostalon pihassa. 

Haravat tai harjat eivät juurikaan enää käsissä näy, paitsi meillä vanhemmalla väellä. Jopa talvella puhallettiin koulun ulko-ovien edestä ja rappusilta pakkaslumi pois. Kyllä ovat työtavat muuttuneet!

No, pieniä harmeja nämä ovat kunnon murheiden rinnalla, joita tuolta maailmalta jatkuvasti kantautuu...

Viikonlopun täysikuu

 

Viime hetkellä taidenäyttelyyn

 

Perjantaina muistin yhtäkkiä, että minun piti käydä katsomassa Kuoreveden taideseuran näyttely kaupungintalon näyttelytilassa, mutta olin sen autuaasti unohtanut. Katsoin nopeasti netistä, milloin näyttely päättyy: kahden tunnin päästä! Vetäisin takin päälleni ja pyyhälsin matkaan.

Käyn aina, jos vain mahdollista, taideseurojen näyttelyissä. Taiteen harrastajat saavat mielestäni aikaan yhtä ilahduttavia sekä mielenkiintoisia teoksia kuin ammattitaiteilijatkin. Myös tässä näyttelyssä oli monipuolisesti keramiikkaa, monella tekniikalla tehtyjä maalauksia, valokuvia ja kangasvärjäystä. Kaiken kaikkiaan mieltä avartavia töitä!

Minulle kävi hauskasti: Netissä oli aukioloajasta virheellinen tieto, sillä todellisuudessa pinkaisin näyttelyyn sen viimeisellä tunnilla. Tästä seurasi iloinen yhteensattuma: Kun olin jo lähdössä, taiteilijoita saapui paikalle noutamaan omia töitään. Kiittelin heitä monipuolisesta näyttelystä ja jäimmekin vaihtamaan ajatuksia näyttelystä, taiteesta ja sen tekemisestä yleensäkin sekä ihan henkilökohtaisista kokemuksista. Kiitos mukavasta keskustelutuokiosta!

Vuosia sitten pyysin tältä taideseuralta apua. Halusin teettää äidilleni lahjaksi maalauksen Valkjärven kirkosta, joka oli äitini kotipitäjä ennen sotaa. Halusin, että taulusta henkii lapsuuden huoleton kesäpäivä. Kaija Laukkanen tarttui ajatukseeni ja maalasi aivan ihastuttavan kirkkotaulun. Kirkko oli viimeisen päälle tarkasti maalattu oikean näköiseksi, mutta taustalla hehkui aurinkoinen kesäpäivä muistojen Karjalassa. Taulusta tuli ihana ja äidille hyvin rakas. Teenpä joskus siitä taulusta aivan oman postauksen, mutta näyttelyssä oli mukava saada vielä kerran kiittää äidin taulun maalaajaa hänen suurenmoisesta työstään.

Vaikka viime tipassa riensin puoli juoksua näyttelyyn, sain kuitenkin aivan rauhassa tutustua teoksiin. Lappi-aiheinen maalaus toi mieleeni syyskuun ikimuistoisen päivän Salla-tunturin huipulla, kangasvärjäys yhteiset hetket kollegan kanssa kuorolaulun parissa ja tupasvilla-taulu äitini viimeiset päivät hoitokodin Tupasvilla-osastolla. Tällä kertaa siis hyvin henkilökohtaisia ajatuksia taideteosten innoittamana.

Mökin syksy

 

Jumppa-aamu

 

Illalla pakkasin reippaasti jumppakassin valmiiksi: treenikengät ja varmuuden vuoksi vielä jumppatossutkin, alusta ja juomapullo. Eikä sitten muuta kuin aamulla menoksi klo 10 alkavaan seniorijumppaan.

Kylläpä oli lämmin vastaanotto! Minua odotettiin eteisessä, neuvottiin pukuhuoneet ja käytännöt, ja sitten ryhdyttiinkin jumppaamaan. Ensin lämmittely, sitten tehokas lihaskuntosarja, jossa käytettiin myös käsipainoja, ja venyttelyt päälle. 

Loppuajaksi siirryttiin kuntosalille, jossa sain ihan henkilökohtaista neuvontaa laitteiden käytössä. Jotain jo tiesinkin, mutta oli myös sellaisia härveleitä, joihin en ollut aiemmin törmännyt. Lempeästi aloittelin, sillä edellisestä sisäkuntosalista on aikaa. Oppilaiden kanssa tosin käytettiin koulun vieressä olevaa kuntoilupihaa viikoittain, mutta nyt tauon jälkeen en todellakaan halua aloittaa liian suurilla painoilla ja saada lihaksia kunnolla jökähtämään.

Hauskaa, kun taas on nuorin porukasta.   :>)  Työssä tottui monen vuoden ajan siihen, että kuului iäkkäämpiin työntekijöihin, ja viimeisenä vuonna olikin vanhin.

Minulle sopii hyvin aamupäivän kuntoilusessio, vaikka aamu-uninen olenkin. Iltajumppa virkistää, jolloin nukkumaan meno siirtyy entisestään. Tänään oli todella mukavaa. Kiitos Leena, ja ensi viikolla jatketaan!

Ukulelen soittoa

Sain monta vuotta sitten joululahjaksi ukulelen kummitytöltäni. Työvuosina sitä soittelin lähinnä koulussa, kun oppilaiden kanssa opeteltiin sointusäestystä.

Tänään sisareni poika tuli meille sunnuntain iloksi. Onneksi olin tehnyt ison määrän makaronilaatikkoa, joka näytti maistuvan hyvin myös Sampalle. Harjoiteltiin äikänkokeeseen ja soiteltiin pianolla Rottien juhlaa, sillä sen hän soittaa torstaina musiikkikoulun matineassa. Välillä piti piipahtaa jujutsuharkoissa ja viimeisenä tehtävänä oli harjoitella ukulelellä kolmea sointua, jotka opettaja testaa seuraavalla koulun musiikin tunnilla.

Onneksi kevään koulutavaroiden raahauksen jälkeen ukulele oli kotona tallessa, tosin ihan surkeassa vireessä. Viritettiin se yhdessä ja sitten kerrattiin C, D ja A7. Hyvin Samppa ne oppi, kunhan ensin hieman virkistettiin muistia. Pakkasin ukulelen hänen mukaansa ja lupasin, että saa pitää sitä niin kauan kuin vain haluaa. Onhan se helpompi harjoitella koulussa opittua, kun on kotona soitin. Minä en ehkä ukuleleä tarvitse pitkään aikaan. On vielä hyvässä muistissa viime keväältä pitämäni musatunnit ja 20 ukulelen innokasta soittajaa...   ;>)

Oli hauska päivä 11-vuotiaan kanssa! 

Eläkeläisen puuhia

 

Nyt on aikaa

- seurailla ikkunasta naakkojen aamu- ja iltalentoja. Upeaa katsella taidokasta taivaalla kieppumista!

- aloittaa aamu rauhassa: kuljeskella yöpuvussa niin kauan kuin huvittaa, nukkua ja herätä omassa tahdissa sekä syödä aamupala siihen aikaan kuin tuntuu hyvältä.

- ihmetellä kiireetöntä elämää.

- seurailla ikkunasta, mitä ihmettä liikerakennuksen katolla puuhaillaan. Heti tuli mieleen, että aurinkopaneeleja varmasti asennellaan. Oikeassa olin!

- lähteä kauniilla säällä aamupalan jälkeen pyöräilemään. Olen aina ollut kävelijätyyppi, mutta nyt päätin aloittaa myös pyöräilyn, joka kyllä jää tauolle talvikelien ajaksi.

- aloittaa toinen kuoroharrastus. Liityin viime viikolla Koraalikuoroon, jonka vanhemmat laulajat sydämellisesti ottivat minut vastaan. Leppoisaa laulamista mukavassa seurassa!

- huomata, että mukavaa puuhaa on eläkeläiselle paljon tarjolla. Liityin jo elokuussa opetusalan Seniorijärjestö OSJ:n jäseneksi, jonka toiminta tarjoaa monipuolista tekemistä, jos vain haluaa osallistua. Opettajalehteäkin pääsee edelleen lukemaan!  ;>)  Tällä viikolla paikalliset eläkeläisopet ottivat yhteyttä, ja nyt kuulun heidän postituslistalleen. Lokakuun puolessa välissä on Saaristolaispuffet, johon heti ilmoittauduin. Kiva tavata entisiä työtovereita hyvän ruoan äärellä. 

- liittyä eläkeläisyhdistykseen. Sain jo infopläjäyksen ja kutsun liittyä mukaan. Parin kympin jäsenmaksulla on tarjolla monenlaista aktiviteettia, josta bongasin itselleni liikunta- ja kuntosaliryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa. Hauskaa!

-tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä mitään, kuten entinen työtoverini minua ohjeisti pari viikkoa sitten. Joka päivä ihmettelen ilolla uutta, ihanaa elämänvaihetta!

Mökillä

 

Pariksi seuraavaksi päiväksi on lupailtu sateita, joten eilen lähdimme mökille puuhailemaan syyshommia. Mökin mustikkarinne oli ihanasti punertunut ja luonto näytti syksyiseltä. Vain sienet puuttuivat. Niitä oli harvakseltaan vain muutamia.

Laittelin verantojen kalusteita sisälle, mutta kukkia jätin vielä purkkeihin. Samettiruusut ja orvokit kukoistivat, joten ne ehtii laitella pois myöhemminkin. Vesiputket puhallettiin tyhjiksi kompressorilla ja lämmityskin katkaistiin. Näillä sähkön hinnoilla olen ihan onnellinen, että on vanha mökki, jonka voi jättää talvella kylmilleen.

Tullessa nähtiin kauriita läheisellä pellolla. Järvi oli melkein tyyni, kuikat uiskentelivat ja harvakseltaan huutelivat. Välillä luonnon hiljaisuuden rikkoi Hornettien (?) huumaava meteli. "Leivän ääni", sanoi lentokonetarkastajana toiminut isäni aikoinaan. Hävittäjien jyly ei kyllä koskaan häiritse minua mökillä ollessa, eikä varsinkaan nyt, kun turvallisuusasiat ovat jatkuvasti ajankohtaisia.

Sillä aikaa, kun minä puuhastelin verantojen kimpussa, klapipino taas kasvoi. Ladoin lopuksi puita liiteriin. Vielä on pöllejä jäljellä halottaviksi, ja osa toivottavasti lähtee sisareni perheeseen. Kyllä kahdesta isosta koivusta tulee mahdottomasti polttopuuta!

Haapa, joka on odottanut pari vuotta myös kaatamista, on kuorittu rungosta, jotta myöhemmin ei nousisi vesoja joka paikkaan. Tänä kesänäkin se teki harvakseltaan lehtiä, jotka nyt ovat punaisena maassa. Todella kauniin värisiä!

Vielä on mökillä pikku puuhia, mutta suurin osa on jo tehty. Kun tulee kauniita syyspäiviä, sinne on ilo mennä nautiskelemaan syysluonnosta termarissa olevan kuuman juoman kera - puhumattakaan  aurinkoisista talvipäivistä. Nyt on kerrankin aikaa nauttia!

Ruskan värejä