Valamon luostarissa

Viikonlopun saimme nauttia Valamon luostarin vieraanvaraisuudesta ja rauhasta. Olen aiemmin vieraillut luostarissa vain ohimennen, mutta nyt oli ensimmäistä kertaa aikaa olla pidempään. Kuten esitteessä todettiin: "Nykypäivän ihmiselle luostarin levollinen ilmapiiri ja ympäröivä puhdas luonto tarjoavat mahdollisuuden hiljentymiseen ja rauhoittumiseen kaukana kaikesta kiireestä." Ei tv:tä, radiota, taustamusiikkia... Paljon kiireetöntä aikaa, rauha ja pyhyys läsnä.

Mahtava kuusikuja saattelee tulijat pihapiiriin.

Luostarin tärkeä kohtaamispaikka kahvila-ravintola Trapesa tuli meillekin tutuksi useaan kertaan. Tämä veistos otti ruokailijat vastaan. Ruoka oli yksinkertaisen maukasta ja munkkikahvit kuuluivat iltapäivään. Maistelimme myös viinejä, joista jälkiruokaviini oli ehdottomasti parhain, jota ostimme myös mukaan ja kummitytölle tuliaisiksi.

Illalla tutustuimme Valamolaiseen teepöytään: Kuumaa teetä vadelmahillolla makeutettuna, kaali- ja lohipiirakkaa, sitruunakakkua, pikkuleipiä, hedelmiä. suolakurkkuja ja smetanaa. Vatsa tuli täyteen joka lajin maistelusta.

Lauantain päiväkävelyllä kävimme laivarannassa...

... sekä Valamon hautausmaalla. Kun luostari talvisodan alussa -40 lähti evakkoon, munkkeja oli noin 200. Seuraavina vuosikymmeninä veljestö harvalukuistui, ja hautausmaalla on lukuisia hautoja tältä ajalta.

Hautausmaan erikoisin oli Pentti Saarikosken hauta kynineen. Saarikoski vietti viimeisinä vuosinaan useita jaksoja luostarin hiljaisuudessa.

Joka puolella oli taidetta, myös hotellin huoneissa. Yllä maalaus Laatokan Valamosta.

Osallistuimme palveluksiin sekä pääkirkossa että pikkukirkossa. Luterilaiselle ortodoksijumalanpalvelus on elämys. Tuoksut, ikonit, runsas kirkkosalin koristelu sekä liturgian erilaisuus vievät ajatukset ehkä liikaakin pois itse asiasta. Nämä ulkoiset asiat varmasti arkipäiväistyisivät, jos useammin osallistuisi ortodoksiseen palvelukseen.

Nämä kuvat ovat pääkirkosta.

Janoiselle juomavettä oli tarjolla mielenkiintoisessa "astiassa", taisi olla samovaarille sukua.

Kastemalja oli ortodoksiseen tapaan kookas.

Kurjenmiekat kukkivat rannassa kauniisti.

Pihapiirissä astelivat kukko kanoineen, hevonen ja vahtikoira - taiteilijan kuvaamina.

Aivan varmasti palaan Valamoon. Valamon kansanopiston kurssitarjonnassa oli paljon mielenkiintoista tai sitten voi vain tulla nauttimaan rauhallisesta oleilusta. 

Täällä sielu lepäsi...

Heinäveden säveliä

Kesäkuun viimeiseksi viikonlopuksi auton nokka kääntyi kohti Heinävettä ja sen musiikkipäiviä. Majoittauduimme Valamon luostariin ja ensimmäinen konsertti oli perjantai-iltana Heinäveden kirkossa.

Kun pääsimme kylän keskustaan ja lähestyimme kirkonmäkeä, oli tien vieret jo täynnä autoja. Pääsimme kuitenkin parkkiin ihan kirkon lähettyville ihmettelemään autojen ja ihmisten määrää. Kyllä Santtu-Matias Rouvalilla on vetovoimaa!

Heinäveden suuri puukirkko täyttyi ääriään myöten kuulijoista. Esiintyjinä olivat Helsinki Sinfonietta ja käyrätorvikvartetti Santtu-Matias Rouvalin johdolla. Ensin kuulimme Wagnerin Tannhäuser-alkusoiton ja sitten Schumannin vaikean konserttikappaleen neljälle käyrätorvelle. Nuoret solistit (Mäkimattila, Vasala, Nikkinen ja Kaukoranta) selvisivät hienosti ja sävellys oli minulle aivan uusi kokemus.

Väliajan jälkeen kuulimme Musorgskin Näyttelykuvia, joka varsin tuttuna kappaleena soikin seuraavan päivän mielessä. Yleensä konsertissa saadaan encore, me saimme Rouvalin mukaan kanoja! Ylimääräisenä soitettiin näet vielä uudestaan Kananpoikien tanssi munankuorissaan.

Yksi konsertin mukavia yksityiskohtia oli seurata kapellimestarin toimintaa. Aina Rouvalin konserteissa haluan istua niin, että näen hänet. Pidän kovasti hänen tyylistään johtaa, kuten tälläkin kertaa.

Taiteilijoiden kiitoskimput olivat meidän lähellämme, joita sain ihailla mustikanvarpuineen. Hauska idea, varsinkin kun teemana oli Puhtaan luonnon puolesta.

Lauantain konsertti oli Valamon luostarin kulttuurikeskuksen salissa. Kävimme aamulla kurkkaamassa, että paikkoja on todella runsaasti, joten sali ei varmaankaan tule täyteen. Kuinkas kävikään: Jokainen tuoli täyttyi! Meitä oli varmasti paikalla reippaasti yli kolmesataa kuulijaa.

Luonnon puolesta - sanoin ja sävelin -konsertti piti sisällään instrumentaalikappaleita, joita soittivat Yoshiko Arai ja Seppo Kimanen sekä eri säveltäjien yksinlauluja, joita esittivät Marika Hölttä, Juho Punkeri sekä Juhana Kotilainen.

Kuulimme Schubertia, Brahmsia, Bachin soolosellosarjan, Sibeliuksen ensimmäisen sävellyksen Vesipisarat sekä mm. Kuulan, Merikannon, Melartinin, Hannikaisen ja Sibeliuksen yksinlauluja. Johan Halvorsenin Passacaglia oli minulle itselleni hyvin merkityksellinen, sillä se toi mieleeni viime kesän Kuhmon kamarimusiikin ihania tapahtumia. Vedet silmissä kuuntelin sävelmää ja muistelin kesäistä kävelyretkeä joenrantamaisemissa...

Konsertti oli oikein mukava, kesäinen, kepeäkin, mutta samalla se muistutti saastumisesta ja puhtaan veden vähyydestä. Olemme etuoikeutettuja, kun saamme Suomessa kuulla kaunista musiikkia puhtaan luonnon keskellä.

Musiikkijuhlia

Yksi parhaista kesän ja loman asioista on musiikki. Suomen kesä pullistelee erilaisia tapahtumia, joissa saa kuunnella nautiskellen maailman suuria säveltäjiä ja eturivin muusikoita. Minä olen läpeensä klassisen harrastaja enkä juuri jaksa kuunnella vapaaehtoisesti mitään muuta musiikin lajia. Työhön liityy tietekin monenlaiset musiikit, minkä vuoksi kesä on pyhitetty vain omille mieltymyksille.

Tänä kesänä on jo saatu ripaus maistiaisia KuruFestista sekä Soiton paikasta. Edessä on vielä ainakin Heinäveden musiikkipäivät ja Valamon konsertit, Kuhmon Kamarimusiikki ja Mäntän musiikkijuhlat sekä urkuviikko. Ah, tätä musiikin ihanaa tulvaa, jossa saa kokonaisvaltaisesti elää sävelten keskellä ja unohtaa kaiken muun!

Tutut lapsikuorot

Vuonna 2014 olin kuuntelemassa Vox Aureaa Jyväskylästä ja San Franciscon Piedmont East Bay Children´s Choir -kuoroa Keuruun kirkossa juuri tänä samana päivänä. Myöhemmin olen ollut Taulumäen kirkossa lähtökonsertissa ja seurannut Vox Aurean Usan konserttimatkan blogia. 

Nyt ystävyyskuorot ovat taas tavanneet, tällä kertaa Suomessa. Molemmat kuorot tulivat Gösta-museoon retkelle ja samalla pitivät lounaskonsertin Göstan Kivijärvi-salissa. Keuruulla on menossa 50-vuotias Soiton paikka -musiikkileiri, johon molemmat kuorot osallistuvat. Illalla on vielä klo 19 Keuruun kirkossa yhteiskonsertti.

Sain tiedon, että konsertti alkaa klo 12. Laitoin lakanapyykin taloyhtiön pesutuvan koneeseen ja ajattelin sen valmistuvan juuri sopivasti, kun konsertti loppuu. Museolla sanottiinkin, että konsertti alkaa puoli tuntia myöhässä. Ei muuta kuin takaisin autoon ja kotiin ottamaan pyykit pois koneesta. Sitten pyyhälsin pyykkipussi takapenkillä konserttiin, kun ei ollut yhtään ylimääräistä aikaa levittää pyykkejä kuivumaan. Kummallista, miten kiire - lomalla!

Ehdin konserttiin juuri sillä sekunnilla, kun Vox Aurea asteli lavalle. Sanna Salmisen johtama kuoro oli tällä kertaa Itä-Karjalan häätunnelmissa. Sanat ja sävelet olivat ehkä vähän melankolisia. Liekö nuorten yleisesti tuntema ilmastoahdistus näkynyt, vai onko entinen hääperinne ollut surua täynnä, kun tytär luovutetaan miehelään. Taitava laulaminen, rytmiikka ja koreografia pulppusivat hallitusti ilmoille, kuten aina heidän sävelissään.

Rauha ja ystävyys -teema kuului kalifornialaisnuorten laulamassa Eric Tuanin säveltämässä Crossing Borders -teoksessa ja iloisen energisesti kaikui eri puolilta salia Kostiaisen Jaakobin pojat. Soolon laulanut tyttö ansaitsee erityismaininnan todella upeasta äänestään. 

Raikkaita, hyvinsoivia lapsikuoroja oli ilo kuunnella - taas kerran!

Muistoja juhannuksesta

Juhannus - vanhaa ja uutta

Äidin istuttama juhannusruusu,

muistot lapsuuden kesistä:

aina paistoi aurinko ja oli lämmintä.

Järven laineiden liplatus,

äidin ompelemat juhannusmekot päällä

nostimme lipun salkoon,
isä lämmitti saunaa

ja vesi kielellä odotin lettuja - niitä maailman parhaita!

Äiti ja isä eivät enää ole kanssamme,

mutta juhannusruusu kukkii isän rakentaman mökin pihapiirissä.

Muistot monista ihanista juhannuksista

kulkevat mukana.

Pentin serenadi ja muut kauniit sävelmät kuunnellaan edelleen,

lippu liehuu - nyt uudessa tangossa,

lettujen tuoksu täyttää mökin,

saunan lempeät löylyt hellivät.
Uusimman sukupolven pienet ja isommat jalat kulkevat poluilla.

Laine liplattaa ja valoisa kesäyö ihastuttaa.

Saadaan lisää muistoja...

Potturi

Juhannukseen valmistautumisen tiimellyksessä (luetaan: rauhassa) testasin keväällä tilaamaani Potturia eli uusien perunoiden pesulaitetta. Pari Vesaa ja Masa -firma sai Marttaliitolta kiitosta uuden venpeleen kehittämisestä. Luin jutun ja tilasin siltä istumalta laitteen. Tänään sitä kokeiltiin.

Ostin torilta tänä kesänä ensi kertaa siikliä juhannuksen herkuksi. Etsin pienimmät ja otimme varaslähdön jo tänään: Perunat muoviseen kehikkoon, kehikko kiinni ja sitten vedessssä ravistelin minuutin ajan. Koska perunamäärä oli pieni, nostin kehikon välillä vedestä ja ravistelin sitä myös ilman vettä. Tämä paransi puhdistustulosta. Loppu huljautus vedessä ja tsa-daa: Toimi! Perunat olivat valmiita kattilaan. Riippuu varmaan ravisteluajasta, kuinka puhtaaksi perunat haluaa, mutta meille riitti tämä tulos, joka näkyy kuvassa.

Olin hiukkasen skeptinen laitteen suhteen. Monenlaistahan keksitään... Potturia voin kyllä lämpimästi suositella, sillä ainakin tämän kerran perusteella se toimi hyvin ja teki perunanpesusta hauskaa ja vaivatonta. Kiitos Vesat ja Masa! 

Uutta kaupunkikuvassa

Viime perjantaina kävin kotona pesemässä pyykkiä ja sillä aikaa, kun pyykit pyörivät koneessa, kipaisin torille. Viereisen kaupungintalon eteen oli sitten viime käynnin noussut taideteos, jonka julkistamistapahtuma oli illalla.

Nelimetrinen kanankoipi, pronssiveistos T-Rex oli vallannut kaupungintalon edessä olevan aukion. Teos oli esillä Gösta-museossa viime kesänä, ja nyt sen lopullinen sijoituspaikka on pikkukaupungissamme pysyvästi. Samalla tämä oli avaus keskustan taidereitin kehittämiselle.

Belgialainen käsitetaiteilija Koen Vanmechelen kertoi olevansa tyytyväinen, että hänen teoksensa on keskellä kaupunkia kaikkien yhteisenä ja nautittavana. Hänen mielestään suurin juttu taiteessa on, että se on kaikkien saavutettavissa.

Viime kesänä kävin parikin kertaa katsomassa Vanmechelenin taidenäyttelyn. Se oli eläinaiheisena hyvin mielenkiintoinen ja laittoi ajattelemaan. Taiteilija on syvästi eettinen ja huolissaan maapallon tilasta sekä ihmislajin tulevaisuudesta. Taiteensa keskiössä hänellä on kanat. Meidänkin museomme puutarhassa ne kuopivat maata ja kotkottivat viime kesänä. Sisällä taidenäyttelyssä minuun kuitenkin suurimman vaikutuksen tekivät hänen  veistoksensa.

T-Rex jakaa taatusti mielipiteitä. Toisaalta se on taiteen yksi tehtäväkin: saada keskustelua aikaiseksi. Taidekaupungissamme on paljon taidetta ulkosalla kaikkien ihailtavana. Nyt saimme yhden lisää ja vielä kansainvälisesti tunnetulta taiteilijalta. Minusta se on hienoa.

Kesäherkkuja, osa 2

Kokeilimme tehdä naan-leipää sri-lankalaisen ystäväperheen ohjeella. Muuntelimme perusohjetta ja lisäsimme vehnän joukkoon ohrajauhoja sekä maustoimme valkosipulilla, lipstikalla, viininlehdellä, ja persiljalla.  Löysä taikina laitettiin kuumalle pannulle ilman rasvaa ja taputeltiin siinä lätyksi. Vasta lautasella laitettiin voisulaa. Versio oli kuulemma "äijämäinen kasvisruoka"!

Minun tehtäväni oli oikeastaan vain seurata vierestä ja toimia koemaistajana. Oli tosi hyvää, vaikka leipä jäi paksummaksi kuin oikea naan-leipä. Päätimme heti, että tätä tehdään jatkossakin, sillä niin suussa sulava makuelämys oli.

Kesäherkkuja, osa 1

Eilen oli ihanaa ruokaa! Tein salaatin siitä, mitä jääkaapista ja pihamaalta löytyi: salaattia, viininlehteä, persiljaa, sitruunamelissaa, tomaattia, kurkkua ja paprikaa. Kastikkeena oli tumma balsamico.

Pääruokana oli "pääkokin" improvisoimaa hirvenfilettä ja valkosipuliperunoita, jotka oli tehty oikeasta perunasta kuorineen ja mukana oli oikein kunnolla sipulia. Ah, miten hyvältä maistuikaan. Itsetehdyt valkosipuliperunat ovat niin maukkaita pakastealtaan vaihtoehtoon verrattuna.

Jälkiruokana oli uunissa lämmitetty leipäjuusto kermalla ja fariinisokerilla maustettuna. Lisäsin viikunahilloa muutamaan palaseen, mutta ilman hilloakin maistui taivaallisen hyvältä.

Alkavalla viikolla sitten syödään kevyesti juhannusta odotellessa.