Mökkipuuhailua myrskytuulessa

VOI, MIKÄ PÄIVÄMÄÄRÄ : 10.10.10!    Ihan tässä numerofriikki sekoaa!! (Kyllä Aleksis jäi toiseksi lippuineen!)

Jumalanpalveluksen jälkeen, jossa Minna-kanttori taas lauloi niin sielua hivelevän kauniisti, lähdimme mökille. Lankomies oli isänsä kanssa lähtenyt sinne veneellä uistelemaan jo aamulla ja me muut tulimme päivällä perässä, kunhan sisareni sai ruokittua jälkikasvunsa. Tytöt eivät tällä kertaa tulleet mukaamme, mutta koira otettiin.

Kävelimme isolta tieltä, joten Nella sai juosta vapaasti ja Kari vei auton perille. Kyllä koira taas nautti: Juoksi mahdottomia spurtteja edestakaisin ja kolusi ojat, pellot ja tietenkin kaikki vetiset paikat. Mökille se ehti tapansa mukaan ennen meitä. Veneilijätkin olivat jo rannassa. Muutamia haukia oli saaliina. Kari oli jo irroittanut pumpun ja liitokset Peten kanssa ja sitten iskettiin laiturin kimppuun. Kun meitä oli niin monta, sen maille kiskominen onnistui oikein hyvin. Sama tehtiin veneen laiturille ja paatti kumottiin. Nyt on isot ja raskaat hommat tehty, mutta johan syksykin on pitkällä.

Kukkapurkkeja tyhjennettiin ja sitten veneilijät lähtivätkin jo järvelle. Tuuli oli kova, valkoiset vaahtopäät tyrskivät ja varoittelinkin heitä tuulesta. Me vielä kuhkimme pumpun letkun kanssa ja kääntelimme grillin penkkejä. Nellakin huijattiin autoon; tällä kertaa tosi helposti.

Pois tullessa otimme muutamia kuvia. Luonto on niin kauniin keltaisissa värisävyissä. Tästä se alkaa muuttua riisuttuun suuntaan pikku hiljaa ja paljon oli lehtiä ilmassa jo nyt. Sisälle asti niitä kulkeutui.

Mökki alkaa olla talvikunnossa. Sähköt on vielä päällä, mutta kunhan vesiputket on puhallettu, katkaisen nekin. Tuntuu hassulta: Huhtikuussa kaikki laitettiin paikoilleen kesää varten ja nyt tehdään toisiinpäin! Ja kamala ähellys ja vaivannäkö! Mutta on se sen väärtikin. Haikealta tuntuu, kun näkee mökin valmiina "talvilepoon", mutta keväällä sitten taas herätään eloon. Pääseehän sinne talvellakin ulkoilemaan, milloin haluaa. Laulun sanoin:" Syksy on ja kesä on pois, talvea ootellaan. Syksyisen tuulen soivan mä kuulen, kuu katsoo taivaaltaan!"

 

Se on niin mukavaa!

Aamupalan jälkeen Kari lähti kirjastoon tutkijanhuoneeseen etsimään paikallislehden mikrofilmeiltä isoisäni pakinaa. Tiedämme, että se on julkaistu 40-luvun lopulla tai 50-luvulla ja siinähän sitä on epämääräisyyttä tarpeeksi! Olemme jo moneen otteeseen sitä metsästäneet mutta tuloksetta. Ei tämäkään päivä tuonut poikkeusta. Muuta mukavaa tietoa kyllä löytyi.

Minä kirjoittelin sillä aikaa valmiiksi isovanhemmistani kertovaa juttua. Se on tulossa heidän kotipaikkansa kyläkirjaan ja juttu on ollut viittä vaille valmis jo pitkään. Yritän saada sen lähtemään huomenna kuvien kera. Uppoan kirjoittamiseen niin, etten tajua ajan kulumista ollenkaan. Siksi se on kyllä tehtävä päivisin, ettei yöunet vallan typisty!

Ajattelin innoissani kirjoittaessa, että mikä tässä naputtelussa on niin mukavaa. Jotenkin se on minulle kovin tärkeää ja samalla tunnen suurta iloa. Pidin koulussa kovasti ainekirjoituksesta ja äidinkieli kaikkinensa oli minulle helppoa. Taas tänä kesänä koko mökilläolon ajan (4 kk) kirjoitin mökkikirjaa ja päiväkirjaa, ja äitini jo sanoi, että eikö mökkijuttuja voisi kirjoittaa vähän vähemmän ja pienemmällä käsialalla, kun kirjoja vain kertyy. No, vielä mahtuu hyllyyn!  Oikolukeminenkin on minusta kivaa ja sitä taas olen tehnyt, kun Karin kirjoituksia on menossa joululehteen ja kyläyhdistyksen julkaisuun. Ja onhan isoisäni harrastanut kirjoitusta paljonkin, joten jos tämä innostus on tullut geeneissä. Äitihän on kirjoittanut myös, mutta hänen alaansa on ollut runot.

Miksi kirjoittamisesta pidän, siihen en osaa tyhjentävästi vastata. Se vaan on niin mukavaa!!!!

Matinea

Eilen illalla olin musiikkikoulun matineassa. Pieniä soittajia oli viitisenkymmentä ja meitä yleisöä tietenkin salin täydeltä. Sisarentyttäret molemmat soittivat siellä. Emmalle se oli ensi kerta, vaikka hän on jo kolmisen vuotta soittanut pianoa. Nyt on vuosi takana musiikkikoulussa, sillä ensin soitti yksityisesti mutta samalla opettajalla.

Jännitin Emman soittoa. Niin jännitti hän itsekin, mutta hienosti meni. Hän soitti nelikätisesti turvallisesti opettajansa kanssa kansansävelmän Hepokatti. Sisarensa sitä soitteli aiemmin myös ja mummin 70-v. päivillä soitimme sen Annan kanssa yhdessä.

Anna soitti ystävänsä kanssa Israelilaisen tanssin ja sekin meni ok. Anna on jo tottunut esiintyjä, kun on jo monet matineat kolunnut ja esiintynyt myös laulaen. Myös oppilaitani oli soittamassa, niin nykyisiä kuin entisiäkin. Viime vuonna kutosen tytöt pyysivät minua parikin kertaa kuuntelemaan matineaan soittoaan. On opettajalle aika suuri kunnia saada henkilökohtainen kutsu murrosikäiseltä! Tottakai sitä noudatin!

Musiikkikoulu tekee hienoa työtä lasten musiikkikasvatuksen saralla. Nykypäivänä metodit ovat muuttuneet minun soittoajoistani ja pianistitkin saavat yhteismusisoinnin iloa säestäessään toisia soittajia ja soittaessaan monikätisesti. Sellaista ei ollut 70-luvulla! Silloin vain yksin hierrettiin pianon kimpussa, kun muut kirmasivat pitkin pihoja kavereineen.

Omat soittotuntini kestivät vuodesta 1968 vuoteen 1984 eli 16 vuotta! Ensin musiikkiopistossa ja sitten yliopistossa. Kivaa oli välillä, mutta työläitäkin ja tylsiä kausia vuosiin mahtui. Nyt olen siitä aherruksesta kiitollinen, kun työkseni saan musiikkia opettaa ja myös harrastaa. Onneksi äiti ja isä eivät antaneet harrastusta lopettaa, vaikka muistan muutaman kerran sitä tosissani mankuneenikin.

Viikonloppu alkanut, ihanaa! Nukuin koulusta tullessa päiväunet ja nyt on virkeämpi olo. Onneksi ei ole mitään pakollista tiedossa lähipäiviin. Rentouttavaa viikonloppua meille kaikille!

Voi meitä ihmisiä!

Eilisen uutisia kuunnellessa ja tämän aamun lehtiä lukiessa tulee tunne, että me ihmiset olemme suurin uhka luonnolle. Unkarin myrkkyvuoto, joka uhkaa valua Tonavaan ja on nyt jo saastuttanut myrkkylietteellään 40 neliökilometrin alueen, on taas järkyttävä todiste ihmisten piittaamattomuudesta. Jokia pitkin tuho saattaa levitä useisiin naapurimaihin. Sateelliittikuvissa on näkynyt suuria murtumia padossa jo edellisenä päivänä ja ainetta on ilmeisesti ollut paljon enemmän altaassa kuin mitä on ilmoitettu. Satojen ihmisten elämä on pilalla luonnosta nyt puhumattakaan. Järkeni ei ymmärrä tällaista piittaamattomuutta!

Yli kaksikymmentä vuotta sitten, tarkemmin maaliskuussa 1989, tajusin yhtenä päivänä, miten järkyttävän pahaa tuhoa ihminen saa maapallon luonnolle aikaan. Exxon Valdezin karilleajo Alaskan rannikolla aiheutti valtaisan katastrofin: 41 000 tonnin öljypäästöt, satoja tuhansia eläimiä kuoli ja pitkäaikaisvaikutukset hylje- ja vesilintupopulaatioille olivat suuret. Korvauksiinkin meni rahaa 5,4 miljardia euroa.

Silloin liityin Suomen luonnonsuojeluliittoon ja ajattelin, että jos meillä ei ole luontoa, ei meillä ole mitään muutakaan! Olin soittanut tuohduksissani äidille myöhään yöllä kitkerän puhelinsoiton asiasta. Äitini kuunteli vuodatustani ja sanoi: "Kuule, en minä sitä alusta karille ajanut!" Taisin olla todella vihainen asiasta.

Meksikon öljyturma tänä vuonna oli vain jatkoa ihmisten törppöilyille. Linkolamaiset ajatukset valtaavat mieleni:  Kyllä se niin on, että luonnolle ihminen on aiheuttanut vain suurta tuhoa. Miten se kukoistaisikaan ilman meitä!

Mukavia tapaamisia

Eilen tapasin kadulla töistä tullessa tuttavan, jonka syöpähoidot ovat alkaneet. Teki mieli halata, mutta sanoinkin, että sitä ja kättelyä kannattaa välttää, jotta pöpöt eivät iske. Hiukset olivat jo kadonneet ja tilalla oli peruukki, joka sopi hänelle erittäin hyvin. Oli ihan oman tukan näköinen. Juttelimme hänen hoidoistaan, jotka olivat jo hyvässä vauhdissa. Hän oli pirteä olosuhteisiin nähden ja rempseä oma itsensä.

Tuli taas niin elävästi mieleen oma hoitoaika. Muistot oikein vyöryivät ylitseni, kun erottuamme kävelin kotiin. Syöpä on niin yleinen tänä päivänä, Vuosituhannen alussa, kun itse sairastin, sanottiin, että joka neljäs sairastuu syöpään. Nyt se on jo joka kolmas. Toivon sydämestäni jaksamista ja voimia kaikille, jotka syöpähoitojen keskellä kamppailevat! Sitä aikaa ei edes osaa kuvailla, niin paljon erilaisia tunteita ja kokemuksia siihen aikaan mahtui.

Tänään aamulla kouluun kävellessäni olin ajatuksissani. Havahduin, kun joku huuteli hyviä huomenia perääni ja iloisesti toivotteli hyvää työpäivää. Tämäkin henkilö oli entinen syöpäpotilas, tautinsa voittanut ja nyt hyvässä kunnossa eläkepäiviä viettelevä. Hänen huomaavainen toivotuksensa toi auringon aamuuni. Niin pienillä sanoilla niin paljon hyvää mieltä työpäivän aloitukseen! Kunpa itsekin muistaisin!

Valoa ja elämänuskoa päiväänne kaikille teille, joita syöpä tavalla tai toisella koettelee tällä hetkellä! 

 

Hankalia asioita

Työpäivä ohi ja päässä surisee. Miten samaan päivään mahtuukin vaikeita päätettäviä asioita sekä työssä että vapaa-ajan harrastuksissa! Toivoisin, että voisin tehdä hyviä ja oikeita päätöksiä, mutta kun asiat eivät aina ole mustavalkoisia. Joskus ei ole pelkästään hyviä ratkaisuja, vaan pitää päättää kahdesta huonosta se vähiten huonoin ja olla päätöksen teon jälkeenkin vielä epävarma siitä, teinkö oikein.

Tällaisen päivän jälkeen asiat kiertävät mielessä, vaikka voisi jo vaihtaa vapaallekin! Olisi ihanaa, jos olisi olemassa "pääntyhjennysnappi", jota painamalla vaikeat päivän asiat unohtuisivat ja voisi keskittyä uusiin juttuihin. Mutta minulla ainakaan ei sellaista nappia löydy, joten itseni hyvin tuntevana tiedän, että ylikierroksilla käyn tämän illan. Onneksi näin hankalat päivät eivät kuitenkaan ole ihan jokaviikkoisia!

Välillä ehdin spurtata mökille ja tyhjensin kiukaan vesisäiliön ja vessan käsienpesusäiliön vedestä. Kantelimme myös pihakalusteita verannalle talvisäilöön ja tyhjentelin piharuukkuja kasveista. Päätyö oli nypätä pumpun letku pois järvestä. Vaikka oli hanskat käsissä, putkeen tarttunut levä tuli läpi käsiin ja haisee kamalalta! Olen pessyt kädet moneen kertaan ja aina vaan haju muka tuntuu.

Oli aika viileä tuuli, vaikka muuten mukava kuulas syyspäivä. Paluumatkalla näin isohkon linnun lentävän metsään. Se meni aika läheltä, oli sinisenmusta, haukan oloinen siiviltään, mutta en tunnistanut. Jäi vähän vaivaamaan, mikä se olisi voinut olla, mutta elämäänhän mahtuu arvoituksia!

Nyt uutisille! Jospa television ääressä päänuppi tyhjenisi.

Ps.1. Piti tulla ihan lisäämään, että olipa hauska keskustelu Ajankohtaisessa kakkosessa: Soini vastaan Sinnemäki. Seuraan politiikkaa "toisella silmällä", enkä aina jaksa innostua aiheesta, mutta tämä oli hauska. Sinnemäki on kehittynyt keskustelijana viime vuosina ja piti oikein hyvin puolensa. Vaikka kynä on aina luistanut, ulosanti oli ministerikauden alussa tosi kankeaa. Soinia on niin hauska kuunnella, vaikka ei samaa mieltä olisikaan. Hän on oikea politiikan väriläiskä tällä hetkellä. Sanan säilä on hallussa vahvasti!

Ps.2. Laskuri taitaa sittenkin toimia...

Kiireetöntä kiirettä

Aamu alkoi tavanomaisesti, paitsi että unohdin käydä kaupasta hakemassa juuriharjan. Päivällä oli taas kiireinen koulunvaihto ja ajattelin koulusta tullessa poiketa hautausmaalla, joka on toisen koulun vieressä. Tarkoituksena oli harjata  isän hautakivi puhtaaksi liasta ja sammaleesta vielä, kun hautausmaalle tulee vettä. Kaikki juuriharjat olivat kulkeutuneet mökille ja sitten huomasin olevani hautausmaan portilla ilman harjaa. Ei muuta kuin autoon ja kauppaan ostamaan. Siinä vaiheessa huomasin, että kiireisen iltapäiväni aikataulu oli menossa ihan pyrstölleen, varsinkin, kun jouduin koulussa setvimään viimeisen tunnin hämminkejä pidempään kuin olin kuvitellut. Tunsin, kuinka kiukku alkoi kohota, kiireen kuristava ote tiukkeni, otsarypyt syvenivät... ja silloin päätin sanoa STOP!

Ostin harjan, puunasin kiven puhtaaksi ja päätin rauhassa kuljeskella hautausmaalla katsomassa kaunista luontoa ja ympäristöä. Ajattelin, että se pieni aika, mikä minulla on itselleni käytettäväksi tänään, on parasta käyttää hyvin. Niinpä nautiskelin syksyn kukkaistutuksista, katselin oravaa kävynkätkemishommissa ja vain käyskentelin ja olin itseni kanssa kauniissa, hyvinhoidetussa ympäristössä. Kiire haalistui ja kiukku suli jonnekin ja kai ne rypytkin hieman silottuivat (vai olisiko jo liikaa toiveajattelua tältä osin?) ...

Kotiin tullessa oli hyvä mieli ja virkistynyt olo. Tosin takin hiat olivat kurassa kuuraamisen jäljiltä, mutta sekään ei harmittanut. Kotona en ehtinyt olla kuin puolisen tuntia, sillä kuoronharjoitus kutsui. Oli silti KIIREETÖN olo.

Niin, minulle kiire tulee siitä, kun huomaan aikaa olevan vähän ja ryhdyn "kieriskelemään" kiireessä enkä käytä jäljellä olevaa aikaa tehokkaasti omaan itseeni. Nyt oivalsin jotain! Toivottavasti muistan sen vielä huomennakin, sillä todella kiireinen viikko on edessä.

Jos aikaa ei ole työpäivän jälkeen tarpeeksi omiin juttuihini, otan sen ajan alkuyöstä. Tarpeeksi ajoissa nukkumaan meneminen viikolla on ainainen ongelma. Tästä isoisäni sanoi: "Kun ilta pimenee, niin askel pitenee!" Olen tullut isoäitiini eli mammaan, kuten meillä häntä kutsuttiin. Illanvirkkuna kaikenlaista tekemistä löytyy kymmenen jälkeen ja ennen kuin huomaankaan, kello näyttää puolta yötä. Pyrin tietoisesti siihen, että viimeistään yhdeltätoista olisin nukkumassa, mutta usein epäonnistun. Aamulla kello soittaa 6.15 ja silloin sen valvomisen tuntee nahoissaan.

Jospa tänä iltana onnistuisin tässäkin asiassa!

Läksiäisjuhlat ja makoisaa haukea

Olimme seurakuntamme pitkäaikaisen kanttorin läksiäisjuhlassa hänen jäädessään nyt eläkkeelle. Oli mukavaa, naurettiin vedet silmissä ja juhla oli kaiken kaikkiaan ihan päähenkilönsä näköinen. Kummityttöni lauloi juhlassa ystävänsä kanssa. Olen niin ylpeä tytöistä! Harvat 12-vuotiaat enää kehtaavat esiintyä suurelle yleisölle, on muuta tärkeämpää. Samalla kuulimme uutta kanttoriamme ensi kerran työssään. Hän soitti korrektisti ja kauniisti. Erityisesti nautin yhteislaulujen säestyksestä, joihin hän sai paljon erilaista ilmettä. Olemme tehneet hyviä valintoja uusien kanttoreiden kohdalla. Työn iloa ja jaksamista heille! Korviini tuli jo nyt paljon myönteistä palautetta.

Kotiin tullessa oli kiljuva nälkä. Pakkasessa oli lankoni pyydystämää haukea mökkijärveltä. (Pyydystyspaikka tuo erityisen lisäarvon!) Kari oli laittanut ne jo aamulla marinoitumaan sinappi-sitruunamarinadiin ja kyllä tuli hyvää! En ymmärrä, kun monet kalastajat eivät pidä haukea minään. Minä olen sitä mieltä, että kun sen maustaa hyvin, siitä saa erinomaista ruokaa. Kalaa rakastan ja ei tekemässäni perunasoseessakaan ollut mitään vikaa. Kari on kyllä se pääkokki, minä vain vaivainen kyökkipiika!

Laitettiin äsken laskuri tälle sivulleni, mutta näyttää vahvasti siltä, ettei saatu sitä toimimaan.

Repussa odottaa lukemisen ymmärtämisen tehtävä. Pitäisi kurkistaa paperit läpi ja sitten nukkua päiväunet. Mikään ei ole ihanampaa vapaapäivänä, kun kömpiä viltin alle pötköttämään, jos siltä tuntuu.

Tällaisia kuvan otin eilen. Minusta ensimmäisessä kuvassa on ihan kuin Kari ja minä vierekkäin istua kököttelemässä rantamaisemassa!

    

 

 

Valoa hämärtyvään syksyyn

Tulimme juuri kotiin. Iltapäivä kului kuvia otellen harmaasta syyssäästä. Kävimme isäni haudalle viemässä lyhdyn, samoin naapurikunnan puolella olevalle isovanhempieni haudalle. Siellä hautausmaa on aivan järven rannassa, joten sain hyviä maisemakuvia. Haravoin ja laitoin lyhtyihin kynttilät palamaan. Poikkesimme myös anoppilassa syömässä juuri paistettua pitkopullaa. Kyllä se maistui hyvältä! Selvitimme pahasti sotkeutunutta kalaverkkoa ja sovitimme Karin tekemää keinun kattoa paikoilleen.

En ole syksyihmisiä, mutta pidemmälle edennyt syksy on ihan ok. Varsinkin kuulaat, kirpeät syyspäivät tuntuvat ihan mukavilta. Sen sijaan kesästä irti päästäminen on aina tuntunut vaikealta, mutta loka-marraskuun ankeat sadepäivät ovat jo helpompia. Nehän tietävät jouluihmiselle ihanan ajan olevan pian tulossa!

Kynttilät sytytän jo loppukesästä ja melkein joka ilta parvekkeella palaa lyhty tai jos olemme maalla, rivitalon pihassa  kannonnokassa soihtu ja etupihalla lyhdyt. Elävä tuli on niin kiehtova. Kesällä mökillä takassa on ihana polttaa viileillä ilmoilla takkatulta ja puilla lämmittäminen antaa ihan eri lämmön kuin sähköpatterit. Meillä on täällä kerrostalossa myös ihana valkoinen takka, mutta enimmäkseen poltan siellä kynttilöitä. Karia se vähän korpeaa, mutta en oikein täällä pidä savun hajusta olohuoneessa. Takka on vanha avomallinen ja kyllä sieltä vähän savuntuoksua tulee väkisin. Pitäisi kai hankkia siihen joku sydän ja luukut.

Hautausmaalla poltan isän haudalla kynttilää lähes joka viikko syksystä kevääseen. Hautausmaalla on ihana kävellä varsinkin pimeällä, kun sadat kynttilät sitä valaisevat. Olen ajatellut sitä paikkaa aina Jumalan puistona ja meidän omalla hyvinhoidetulla hautausmaalla silmä ja sielu lepää. Tänään kävin puolitoista vuotta sitten tapaturmaisesti kuolleen koulumme oppilaan haudalla. Sinne oli tullut hautakivi ja muistopatsas, jotka olivat oikein kauniit. Elämän tarkoitusta nuoren ihmisen kuoleman äärellä on niin vaikea ymmärtää.

Illalla olisi ollut taidenäyttelyn avajaiset, mutta emme menneet, vaikka mieli olisi tehnyt. Jotenkin on pakko rauhoittaa elämää, kun ensi viikko on kamalan kiireinen. En jaksa olla jatkuvasti menossa. 

Iltapäivällä haudattiin 46-vuotiaana kuollut tuttavani. Ajattelen häntä, kun katson palavaa kynttilää tänä iltana

.  

Lippuja ja lappuja

Työpäivä sujui sukkelasti. Järjestin joka välissä ilmoitustauluja, joilla opehuoneen seinät on "maalattu". Tiedotteita, mainoksia, koulutusilmoituksia, lippuja ja lappuja kyllä riittää. Osa on virallisia ilmoituksia, jotka on pakko pitää esillä. Voi tätä A4:sten tulvaa, vaikka tietotekniikan maailmassa eletäänkin! Kollegat laskivat jo leikkiä, minkä ehtivät, kun joka välissä yritin saada lappusia järjestykseen. Olin homman aloittanut jo viikkoja sitten ja tänään sain sen pois päiväjärjetyksestä. Olin tyytyväinen itseeni. Ja toivottavasti toisetkin löytävät nyt paremmin hakemansa informaation.

Kaikenlaisia muitakin hoidettavia hommia oli yllättävän paljon kertynyt tälle päivälle opetustyön oheen. Toimin koulussamme vastuuopena, kun rehtorimme "sijoituspaikka" on toisessa koulussa. Postin hoiteleminen yksistään vie joka päivä aikaa: On sähköposti ja oikea postilaatikkoon tuleva posti ja lisäksi lähettiposti. Alkusyksystä oli paljon pakettien hakemisia postikonttorista, mutta onneksi se virta on tyrehtynyt syksyn edetessä.

Päivä oli sumuinen ja vasta nyt myöhemmin iltapäivällä on taivas alkanut rakoilla. Viikonloppu edessä, joten aurinko voisi paistaakin vaikka täydeltä terältä! Vähän, mutta vain vähän, on kouluhommia tehtäväksi, mutta muuten voi vain ladata akkuja. Toivottavasti kaikilla muillakin olisi edessä kiva viikonloppu ja aikaa rentoutumiselle!