sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Opelounas

 


Paikkakuntamme eläkeläisopettajat kokoontuvat aina silloin tällöin lounastamaan yhdessä. Yksi suosituimmista paikoista on opetusravintola Bistro Intola, jossa ravintola- ja catering-alan opiskelijat valmistavat ja kattavat viihtyisässä ympäristössä runsaan noutopöydän jälkiruokineen. Lämpimät ruoat tarjoillaan suoraan pöytiin, samoin jälkiruokakahvit ja -teet. Yleensä on lounaalla joku teema. Tällä kertaa juhlittiin  isänpäivää.


Ruoka oli taas oikein hyvää, tosin aika varovasti maustettua. On hauskaa lounastamisen lisäksi vaihtaa kuulumisia entisten kollegojen kanssa, niin alakoulun osalta kuin myös ylemmiltä asteilta. Kaikki eläkeläisopettajat ovat tervetulleita, niin perusopetuksen puolelta kuin myös muista oppilaitoksista. Seuralaisenkin saa ottaa halutessaan mukaan.

Lounas opetusravintolassa maksaa 11 euroa, joka on edullinen hinta monipuolisesta ja runsaasta ateriasta. Lisäksi saa nauttia alkoholittomasta alkudrinkistä, menun esittelystä ja kohteliaasta tarjoilusta. 

Seuraavan kerran lounastamme tammikuussa, kun joulukuu pitää sisällään monenmoista puuhaa itse kullakin. 

Ei kommentteja: