Joensuun taidemuseo Onnissa en ole aiemmin vieraillut. Useisiin kuukausiin ei ole ollut käyttöä museokortille - sattuneesta syystä, joten nyt tuntui sopivalta poiketa nauttimassa taiteesta. Päättymättömät tarinat - poimintoja Rolando ja Siv Pieraccinin kokolmasta, Valkoinen tila maalauksia, grafiikkaa ja veistoksia 1970-90-luvuilta sekä taidemuseon pysyvät omat näyttelyt 1800- luvun suomalaisesta taiteesta, eurooppalaisesta kirkkotaiteesta, ikonikokoelmasta ja kiinalaisesta taiteesta olivat tämän kesän mielenkiinnon kohteena.
Surrealistisen grafiikan esittely Pieraccinin kokoelmasta ei minua koskettanut, vaikka yritinkin siihen perehtyä. Jotain kertoo sekin, että yhtään kuvaa ei muistoksi mukaan lähtenyt. Sen sijaan museon omat kokoelmat 1800-luvulta olivat juuri sitä minun mielenkiintoani ruokkivaa taidetta.
Ihastelin tapaa, jossa ripustus oli kuin olohuoneesta konsanaan. Oli erilaista katsella tauluja tilassa, jossa oli myös aikakauden kalustusta. Viehättävää, joka minun silmääni ihastutti, varsinkin suomalaisen 1800-luvun lopun taideteoksissa.
Olimme puolen päivän aikaan liikkeellä, joten museossa oli hyvin väljää liikkua. En pidä tungoksesta muutenkaan taidekierroksilla, joten nautin kovasti lähes tyhjistä näyttelytiloista, joissa voi tarkastella teoksia eri katselukulmista. Tuoleissa saattoi myös levähtää, jos kiertely alkoi väsyttää jalkoja.
Kiinalainen taide ei minua tällä kertaa erityisemmin kiinnostanut. Johtuu ehkä siitä, että omistan SUUREN ja paksun kirjan kiinalaisesta taiteesta. Se on niin raskas käsitelläkin, että en moneen vuoteen ole sitä selannut. Sain kirjan ylioppilaslahjaksi kummitädiltäni, joka vietti Taiwanilla yli 30 vuotta elämästään. Hänen myötään kiinalainen kulttuuri avautui hiukan minulle, ja kirjan olen aikuisuuteni kynnyksellä kolunnut moneen kertaan läpi. Olin ihan innostunut itämaisesta taiteesta jossakin vaiheessa elämääni, mutta nyt intohimoni on vaihtunut pysyvästi suomalaiseen kultakauden taiteeseen.
Ikonitaide esittäytyi ihan eri lailla kuin olin etukäteen kuvitellut. Teokset olivat suhteellisen pienessä tilassa ahtaasti esillä spiraalimaisesti. Ikivanha taidemuoto modernilla tavalla ripustettuna - aivan superhieno kokemus olla kuin osana ortodoksisuutta! Tunnelma oli erikoinen, mutta pyhyys vahvasti läsnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti