sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Muistutus


WWF:n organisoima Earth Hour on maailman suurin ilmastotapahtuma, joka sammutta valoja tunniksi joka kevät. Tarkoitus on muistuttaa ilmaston tilasta ja -kriisistä päättäjiä ympäri maapallon.

Minäkin istuin eilen kynttilän valossa klo 20.30-21.30. Samalla mietiskelin, mitä olen tehnyt ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Päällimmäisenä oli mielessä sähkösopimukseni, joka on jo vuosia ollut uusiutuvia enrgianlähteitä suosiva. Muutama viikko sitten jouduin vaihtamaan sähköyhtiötä, sillä sopimukseni oli vastoin tahtoani muutettu ydinvoimalla tuotettua energiaa suosivaksi, jota en hyväksy. Piti siis etsiä uusi sopimus. Huvittavinta oli, että soitin ensin vanhaan yhtiöön ja kysyin heiltä, olisiko heillä ollut tarjota minulle samaan hintaan jotain muuta. Ei ollut! Kun yhtiön vaihto tuli heille tiedoksi, sain vanhalta yhtiöltä uuden soiton ja nyt olisikin ollut tarjolla monenlaista. "Liian myöhään vesipääsky!" sanoin langan päässä olevalle henkilölle, joka ei tietenkään sanonnasta mitään ymmärtänyt  ;>) tai ei ollut ymmärtävinään. Sanomani sentään meni perille: En hyväksy tällaista pelleilyä! Nyt on uusi sopimus uudelta yhtiöltä, enkä edelleenkään lisää sähkön osalta hiilidioksidipäästöjä, mutta en käytä inhoamaani ydinvoimaa. Olen tyytyväinen!

Mietiskelin myös suurinta ilmastotekoani: Minulta ei jää jälkeläisiä, joiden hiilijalanjälki tuhoaisi maapalloa. Toki tämä ei ole ihan kokonaan oma valintani, mutta kaikkea ei voi elämänsä aikana saada. Niinpä käännetään asiat parhain päin ja etsitään pettymyksistä positiiviset puolet.

Useasti olen kuitenkin huonolla omallatunnolla ilmastoa saastuttavien valintojeni tähden. Hyvä, että edes sen osaan, jos ei ilmastoystävälliset teot aina onnistu. Tälläkin hetkellä seuraan netistä Finnairin lentoa Aasiasta kotiin Helsinkiin. Kun katselee maailmankartalta yhtiöiden lentotoimintaa, tulee aikamoinen ähky. Tuntuu, että yhden lennon väliin jättäminen ei lentotoimintaa pienennä millään lailla. Kone lentää kuitenkin. Tässä tarvittaisiin joukkovoimaa... Mutta kun kauaksi ei pyörällä pääse, vaikka miten hurjasti polkisi!

Ei kommentteja: