lauantai 18. helmikuuta 2017

Jäällä kävelemässä


Aamupalan jälkeen laitettiin nastakengät jalkaan ja lähdettiin kävelemään meren jäälle. Muitakin oli liikkeellä: kävelijöitä, surffareita (vai mikähän lienee virallinen nimi luistelijoille purjeineen), pilkkijöitä ja nähtiinpä yksi polkupyöräilijäkin.


En muista moneen vuoteen näin hauskaa keliä. Lunta ei ollut jäällä laisinkaan, mutta pientä lumen jäännettä oli paikka paikoin, joka teki jäästä pitävämmän. Nastakengillä asteleminen oli kuitenkin hyvin turvallisen tuntuista eikä jalka lipsunut yhtään. Lisäksi aurinko paistoi eikä tuulikaan ollut liian kova. Mainio ulkoilusää myös jäällä.


Rannan tuntumassa oli ohut kerros lunta. Myöhemmin päivällä aurinko lämmitti sen verran, että jään notkokohtaan syntyi vettä. Lainekin ihan liplatti.


Ikkunasta katselin äsken ulos merelle. Siellä avautuu ihana luonto silmien edessä lähes keskellä kaupunkia. Aamupalalla takkatulen loisteessa olin niin kiitollinen. Aika rankan kaksiviikkoisen jälkeen on mieli levännyt ja ajatukset vaihtuneet. 

Tuli hyvään saumaan tämä "miniloma".

Ei kommentteja: