maanantai 12. joulukuuta 2016

Vanhat joulukoristeet


Tänään kävin läpi laatikkoa, joka sisälsi äidin vanhoja joulukoristeita. Niitä oli paljon. Äiti rakasti joulua ja oli opetustyönsä vuoksi tehnyt osan koristeista itse. Hänellä oli aina joulunaikaan paljon koristeita esillä ja lastenlapsista se oli tietenkin kovin mukavaa.

Nyt oli aika luopua. Lajittelin koristeet neljään kasaan: roskiin, kouluun, sisarelle ja itselleni. En olisi millään raaskinut heittää vanhoja, lapsuuden jouluun liittyneitä koristeita pois. Laitoinkin ne ensin roskiin, mutta kaivelin takaisin. Säästän ne tämän joulun yli ja heitän sitten pois, jos siltä tuntuu. Todella vanhat, isäni lapsuuden jouluun kuuluneet kuusenkaramellit säästän joka tapauksessa.

Äidin jäljiltä oleva tavarapaljous vähenee tuskastuttavan hitaasti mutta onneksi varmasti. Tänäänkin kaksi pientä kaappia tyhjeni. Tuntuu vain niin kurjalta heittää pois tavaroita, joihin sisältyy niin paljon lapsuuden muistoja. Pakko on kuitenkin kovettaa itsensä. Onneksi jää ne muistot!

perjantai 9. joulukuuta 2016

Kortteja


Olen joulu- ja kortti-ihminen.

Monet tuskailevat joulun alla pakollista joulukorttien kirjoitusta. Minusta se on ihanaa puuhaa! On kiva valita kortteja saajille, tukea samalla eri järjestöjä, kirjoittaa ja liimata postimerkkejä joululaulujen soidessa ja kynttilän palaessa. Yleensäkin pidän vanhan ajan postikorttien lähettelystä enkä halua sortua nettikortteihin tai tekstareihin. 

Joulukortteja on myös hauska saada. Tänään tuli postiluukusta ensimmäiset, kiitos! Nautin... Nyt on omatkin kirjoitettu ja siitä puuhasta iloittu. Joulu on niin mukavaa aikaa!

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyttä


Itsenäisyyspäivän aamu valkeni kunnon pakkasessa.


Kiireetön, levollinen aamiainen auringon nousua seuraten ja Sibeliusta kuunnellen. Edellisen illan vieraiden jäljiltä herkkujakin tarjolla...


Siniristilippumme luo aina niin juhlavan tunnelman.


Konsertissa Sibeliustakin, mutta paras kaikesta kuitenkin Widorin Toccata 
Urkusinfoniasta n:o 5, yksi lempikappaleistani.


Illalla linnan juhlia ja kaksi kynttilää ikkunalla itsenäisyyden kunniaksi - kiitollisena...

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Pakkaspäivä


Aamulla oli oikein kunnolla pakkasta, taisi olla lähellä 15 astetta. Maisema oli kaunis, kun puissa oli huurretta, ja myöhemmin päivällä aurinkokin vähän pilkisteli harson takaa.

Kirkossa oli Kauneimmat joululaulut -messu ja saarnan tilalla draamaryhmän näytelmä Suutarin joulu. Se oli mukaelma Leo Tolstoin novellista Suutari Martti. Alunperin tarina ei kai ollut Tolstoin itsensä, vaan hän oli muokannut sen ranskalaisen kansansadun pohjalta. Näytelmä oli koskettava ja koko messu hyvä kokonaisuus.

Hyvää ruokaa, rauhallista sunnuntaipäivän viettoa ja illalla vieraitakin. Kurjalta tuntui kuitenkin kuulla Imatran surullisista uutisista. Siellä uusi viikko alkaa hämmennyksen ja murheen värittämänä.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Ensimmäiset


Tänään leivoin ensimmäiset tortut: puolet luumumarmeladilla, puolet aprikoosilla. Kylläpä maistuivatkin hyviltä päiväkahvilla - pitkästä aikaa! Ripottelin ennen pöytään laittamista vielä vähän pölysokerilla, jolloin sakaratkin saavat enemmän makua.

Eilen hävisi televisiosta kaikki kanavat. Virittelin, mutta mitään ei löytynyt. Aamulla kokeilin uudelleen ja sain kuin sainkin kanavat, mutta kahden minuutin jälkeen ne hävisivät taas. Työpäivän aikana piti soittaa asiasta saman talon asukkaalle, mutta unohdin. Ajattelin oman televisioni jo hajonneen. 

Töistä kotiin tullessa hääräsi sähkökaapissa asentaja, joka sanoi uusineensa talomme vahvistimen. Ei siis ollutkaan minun laitteessani vikaa. Mies vielä ystävällisesti tuli meille testaamaan, onko kaikki kunnossa. Oli.

Ilman tv:tä tulisin ihan hyvin toimeen... Mutta ilman joulutorttuja en!

maanantai 28. marraskuuta 2016

Runokirja


Tänään osui käteeni yksi äitini runokirjoista, joka oli nimikoitu "Murheen musta kirja". Kirja on mustakantinen ja sisältää isän kuoleman aikaan kirjoitettuja runoja sekä äidin elämän muihin hankaliin hetkiin liittyviä säkeitä. 

Äiti on yhden runoista kirjoittanut v. 1994, kun joutui olemaan pari viikkoa sairaalassa valtaisan yskän kourissa hengittelemässä keuhkoja avaavaa lääkettä.

Yskän ylistys

Minä sairaalan valoja katson
ja yskin, yskin vaan.
Kohta näen valkoisen maston
pilvilaivan hohdokkaan.
Se yskän voimalla kulkee
ja kaikki yskivät sulkee
syliinsä mahtavaan.

Me yhdessä yskimme, yskimme niin
ja nousemme kaikki taivaisiin
- ja Jumala tulee konserttiin:
"Hyvin yskitte lapseni päällä maan.
Ilman yskää pääsette palaamaan,
Taivaan saleihin yskä ei sovi."

                                                                                   (IP 20.5. 1994)

Äidillä oli hyvä huumorintaju - myös runoissa...

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Hoosianna


Aamulla kaikui Hoosianna kirkoissa ensimmäisen adventin kunniaksi. Minäkin sain olla kuoron kanssa laulamassa sitä ja muita adventin lauluja. Tästä se jouluun valmistautuminen alkaa. Adventtiaika on ihanaa aikaa!


Adventtiin liittyi myös tavallisuudesta poikkeava aamupala: kahvia ja lämmin vaalea leipä, paistettu kananmuna, jonka alla oli siemenyllätyksiä sekä paahdettua valkosipulia. En arkena koskaan juo aamulla kahvia, joten kahviaamiainen kuuluu aina rauhalliseen ja erilaiseen aamuun.


Adventtiaikana valaisevat kynttilät niin ikkunoissa kuin pöydilläkin. Aamun ja iltapäivän hämäryyteen sekä illan pimeyteen ne luovat loisteellaan lämmintä tunnelmaa. Ekaluokkalaiset runoilivat koulun adventtikirkossa perjantaina:

Kynttilän liekki loistaa
syksyn hämärässä. 
Kynttilän liekki loistaa
iloa elämässä.

Kynttilän liekki loistaa
syksyn hämärässä.
Kynttilän liekki loistaa:
Adventti on tässä.

                                                                                        (JP 2016)

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Lapsellinen aamu

                  
Sain kunnian aamulla viedä 5-vuotiaan pikkumiehen päiväkotiin. Seitsemän jälkeen olin hoputtelemassa häntä vaatteisiin, valvomassa hampaiden harjausta ja muita aamutoimia. Isosisko oli tehnyt sen raskaimman työn jo aiemmin eli herättänyt.

Kaikki meni hyvin muuten, paitsi päiväkodin eteisessä huomasin, että kaulaliina ei ollutkaan kaulassa. No, onneksi ulkona oli lämpöasteita ja ehkä varavaatteista sellainen löytyi. Heti oli ystävä vastassa ja iloisten "heippojen" jälkeen poika hävisi päiväkodin tädin kanssa aamupalalle.

Kyllä lapsellisten vanhempien aamut herättävät minussa suuria kunnioituksen tunteita. Pikkuväen mielialat vaihtelevat, käsineista toinen on hukassa, ihan sopimatonta lelua tarjotaan kaveriksi kainaloon, kengät menevät tietenkin väärään jalkaan ja missä se reppukin on eilisen jäljiltä! Yksi aamuvienti on helppo nakki, mutta jos joka aamu tämä ruljanssi toistuisi... Huh! Mitenkähän äidit ja isät yleensä selviävät ajoissa omiin töihinsä?

Olen monesti hakenut pikkumiestä päiväkodista ja se on aina ihan leppoisaa puuhaa. Tänä aamuna vastassa oli iloinen poika ja kaikki aamupuuhat sujuivat hyvin. Jokainen päivän aloitus ei kuitenkaan ole ihan näin helppo kuin tänään. Tulen siihen tulokseen, että on hauskempi olla tällä hetkellä viisivuotiaan täti kuin äiti!

maanantai 21. marraskuuta 2016

Levollinen olo


Mukava aloittaa uutta työviikkoa, kun on levännyt olo viikonlopun jäljiltä.

Töissä viimeiset viikot ovat olleet todella kiireisiä. Perjantaina on tuntunut siltä, että lepopäiviä todella tarvitaan, muuten kuukahtaa kumoon. Jo useampi viikonloppu onkin kulunut vain oleillen ja voimia keräten. Äidin menetys, hautajais- ja muut järjestelyt ovat varmasti yksi osasyy, mutta työkin on sisältänyt poikkeuksellisen hankalia asioita tänä syksynä.

Viikonloppuna vaeltelin kaupungin vilinässä, vähän tein ostoksiakin, kahvittelin ja söin ihanan päivällisen ystävän seurassa. Aikaa jäi vielä kotonakin vain oleiluun, leppoisaan saunomiseen, jutteluun ja musiikin kuunteluun. Mozart, Verdi ja gregoriaaninen kirkkolaulu voimaannuttavat kummasti väsynyttä oloa.

Blogikin on viettänyt hiljaiseloa, mutta ehkä tästä taas virkistyn. Adventtiaika on edessä, tuo jouluihmisen ihana ajanjakso... 😊