Sain kunnian aamulla viedä 5-vuotiaan pikkumiehen päiväkotiin. Seitsemän jälkeen olin hoputtelemassa häntä vaatteisiin, valvomassa hampaiden harjausta ja muita aamutoimia. Isosisko oli tehnyt sen raskaimman työn jo aiemmin eli herättänyt.
Kaikki meni hyvin muuten, paitsi päiväkodin eteisessä huomasin, että kaulaliina ei ollutkaan kaulassa. No, onneksi ulkona oli lämpöasteita ja ehkä varavaatteista sellainen löytyi. Heti oli ystävä vastassa ja iloisten "heippojen" jälkeen poika hävisi päiväkodin tädin kanssa aamupalalle.
Kyllä lapsellisten vanhempien aamut herättävät minussa suuria kunnioituksen tunteita. Pikkuväen mielialat vaihtelevat, käsineista toinen on hukassa, ihan sopimatonta lelua tarjotaan kaveriksi kainaloon, kengät menevät tietenkin väärään jalkaan ja missä se reppukin on eilisen jäljiltä! Yksi aamuvienti on helppo nakki, mutta jos joka aamu tämä ruljanssi toistuisi... Huh! Mitenkähän äidit ja isät yleensä selviävät ajoissa omiin töihinsä?
Olen monesti hakenut pikkumiestä päiväkodista ja se on aina ihan leppoisaa puuhaa. Tänä aamuna vastassa oli iloinen poika ja kaikki aamupuuhat sujuivat hyvin. Jokainen päivän aloitus ei kuitenkaan ole ihan näin helppo kuin tänään. Tulen siihen tulokseen, että on hauskempi olla tällä hetkellä viisivuotiaan täti kuin äiti!
4 kommenttia:
C'est la vie :)
mummonakin on paljon helpompaa kuin omien lasten kanssa aikoinaan. Kun ei olla kokoaikaisesti, vaan silloin tällöin!
Hih! Allekirjoitan täysin, että tätinä on helpompaa. Vanhempi veljenpoikani sai juuri vaimonsa kanssa esikoisensa, asuvat Berliinissä. Poika tuli ja suvun perinteitä noudattaen hänen etunimensä ovat Carl Theodor (jo 6 sukupolven ajan meidän suvussa miehet ovat Carl xxx).
Blyygi Blumsteri & Pappilanmummo:
Näin se on!
Tita:
Onnea suvun uudelle jäsenelle. Hienoa, että suvussa on perinteitä! Meilläkin on kulkenut perinteenä, että poikalapsi saa toiseksi nimekseen isän tai isoisän nimen.
Lähetä kommentti