Päivän uutisia

Päivän lehden lukemisen jälkeen käy joskus niin, etten jälkeenpäin pysty palauttamaan yhtään uutista mieleeni. Tänään minut kuitenkin pysäytti nämä:

- Kuopiossa hirvi söi poikien kannabisviljelmät! (Aamulehti 6.10.11) Oikein hykertelin pitkään mielessäni tämän uutisen jälkeen. Olisipa näin valveutuneita metsäneläjiä enemmänkin, jotka varjelisivat teoillaan nuoret laittomilta poluilta. Toivottavasti hirven pönttö ei mennyt sekaisin tai tullut vatsanväänteitä!

- Lääkäri Pekka Tuomola antaa opiaattiriippuvaisille Helsingin Diakonissalaitoksella Suboxone-korvaushoitoa. Hän haluaa olla parantamassa huumeiden käyttäjien elämänlaatua. Yhteiskunta säästää vuodessa 45 000 euroa, jos narkomaani pysyy irti rikoksista ja muista huumeista, ei tartuta hiviä tai muita tauteja. Tuomolalle työ on pitkälti myös auttamista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Hän haluaa auttaa katsomatta ihmisen taustaa tai tekoja. Lisäksi Tuomola toimii kidutettujen kuntoutuskeskuksen ylilääkärinä ja käynnisti viime keväänä muiden vapaaehtoisten kanssa Global Clinic -nimisen paperittomien maahanmuuttajien klinikan. (Kotimaa 6.10.11) Upeaa työtä mieheltä, joka on syntyisin kotikaupungistani!

Huumeisiin liittyviä olivat molemmat uutiset. Valitettavasti aineet ovat todellisuutta Suomen joka kolkalla, myös omassa pikkukaupungissani.

Pikkuisen tumput

Lauantaina kiertelin kauppoja etsimässä pienelle vastasyntyneelle tumppuja. Luulin noin vain löytäväni ohuet ja pehmoiset, joita voi sisällä käyttää, ettei mukula raavi pikku sormillaan kasvojaan. Luulopa ei ole tiedon väärti! Kymmenessä kaupassa, myös lastenvaatteiden erikoisliikkeissä juostuani tajusin, että sellaisia ei todellakaan ole valmiina myytävänä.

Niinpä ostin vauvalankaa ja nyt olen neulonut jo kahdet parit pieniä lapasia ilman peukkua. Toiset ovat jo olleet käytössäkin. Niitä onneksi väkästää nopeasti ja helposti.

Aika omituista, ettei tällaisia kapineita ole kukaan älynnyt tehdä tuotantoon. Luulisi, että monet äidit niitä käyttäisivät. Vauvat ovat epeleitä työtämään sormiaan kasvoihinsa ja helposti tulee naarmuja ja silmätulehduksia. Ainakin meidän pikku Iikka sai jo silmän alle omatekoisen punaisen viirun. Jospa tumput auttaisivat ainakin silloin, kun kukaan ei ole perään katsomassa, mitä pikku kätösillä puuhataan. Ja eihän pikkuista kukaan ehdi herkeämättä vahtimaan, vaikka perheessä neljä hoitajaa onkin.

Syksy ikkunasta

On pääskyt lähteneet.

Ja taivas korkea

ja kellastuneet metsät, viileet veet

jäähyväissoittonsa soitelleet.

               (L. Onerva)

 

Suru-uutisia, taas!

Raskaasti huokaisten aloitin työpäiväni: Meillä oli taas koulukeskuksessa lippu puolitangossa. Jo kolmas kerta tänä syksynä! Aiemmin kaksi oppilasta on kuollut, toinen sairauskohtaukseen, toinen liikenneonnettomuudessa. Tänään levisi tieto nuoren yläasteen opettajan kuolemasta.

On tämä raskasta työyhteisölle. Yläasteella juuri ja juuri ehdittiin toipua kuolemantapauksen tuomasta järkytyksestä, kun jo uusi suru on käsiteltävänä. Meidän alakoulumme on ollut vain sivustaseuraajana, mutta pahalta tuntuu silti. Toivon voimia ja jaksamista yläkoulun puolelle!

Edellisen kuolemantapauksen jälkeen sanoin koulussa, että olen ihan ruvennut pelkäämään maanantaiaamuja. Ja taas... Kaiken lisäksi kotiin tultuani kuulin Karilta hänen tuttunsa kuolleen sunnuntaina.

Olen ollut vajaan kahden kuukauden sisällä neljissä hautajaisissa. Viimeiset olivat eilen. Välillä tuntuu inhimillisestä mittakaavasta katsottuna, että missään ei ole mitään järkeä. Nuoren tai lapsen kuolema, työuransa alussa olevan aikuisen kuolema, eihän näin pitäisi käydä! Selitystä ei löydy, vain pelkkiä kysymyksiä. Itse kuitenkin vakaasti uskon, että kaikki on "korkeemmas käres",  kuten entinen työtoverini sanoisi leveällä Pohjanmaan murteella. Ilman uskoa en itse elämää muuten jaksaisi kaikkine vastoinkäymisineen.

Silti tämän päivän uutisissa on sulattelemista...

Viikon säikähdyksiä ja iloja

 

Viikko vierähti ja kohta on viikonloppukin ohitse. Aika kuluu hurjaa vauhtia, välillä tuntuu ettei perässä pysy.

Viikolla olin työnteon lisäksi sisareni perheessä apuna, kun yrittivät päästä vauvelin kanssa normaaliin päiväjärjestykseen. Toimin yhdistettynä huushollerskana, putkimiehenä, taksina ja roskakuskina.

Viikon säikähdyksistä suurin oli, kun sisareni muutamien kotonaolopäivien jälkeen huomasi, että häneen alkaa nousta kuume. Hän kävi päivystyksessä, sai lääkkeet, mutta kuume vain pysyi sitkeästi korkeana. Synnytyksen jälkeen voi tietenkin niin monta asiaa olla pielessä, että lähdin häntä keskiviikkona viemään päivystykseen uudelleen. Hänen olonsa oli jo niin surkea, että olin itsekin ihan pelosta jäykkänä. Onneksi ottivat hänet suoraan sisälle ja laittoivat antibioottitippaan. Isä jäi hoitamaan puolitoistaviikkoista. Minäkin tarjouduin yöksi, mutta eivät huolineet. Onneksi sisareni toipui nopeasti, kuume laski ja pääsi kotiin pienen luo. Olin niin helpottunut! Arvoitukseksi jäi, mistä kuume johtui, vaikka paljon tutkimuksia tehtiinkin.

Iloista suurin oli, että pikkuisen maksa-arvoja ei tarvitse enää kontrolloida. Valohoito auttoi, väsymys poistui ja vauveli on reipas. Kävin eilen ostamassa läheisestä kaupungista pieniä vauva-asuja, kun hän on niin laiheliini, että kaikki vaatteet tahtovat olla isoja. Löysin pari todella pientä potkupukua, jotka ovat ihan sopivia nyt. Olen myös neulonut pikku tumppuja, kun niitä ei tahdo valmiina saada mistään.

Tänään olin entisen opettajani ja työtoverini hautajaisissa. Niiden jälkeen lähdimme laskemaan verkkoja ja samalla otin kuvia kauniista ruskasta. Se on nyt parhaimmillaan.

Blogi hukassa

Openkolossa on ollut lähes viikon hiljaista, kun koko blogi hukkui! Ostin maanantaina taas vuodeksi eteenpäin mainosten poiston ja siinä samassa osoite lakkasi toimimasta. Hallintasivulle pääsin, mutta en edes sitä kautta normaalinäkymään.

Laitoin tukeen muutaman sähköpostin, joihin kukaan ei vaivautunut vastaamaan. Aiemmin olen joutunut pari kertaa sinne viestiä laittamaan ja tuki on toiminut nopeasti. En tiedä, mikä nyt mätti!

Äsken huomasin, että toisella osoitteella tänne pääsee, vihdoin! Aiemmin sekään ei pelittänyt. Nyt siis loppuosa on net comin sijaan.

Huomasin, että vähän vieroitusoireita alkoi ilmaantua pitkästä erosta  ! No, onneksi nyt on päästy takasin päiväjärjestykseen ja kaikki toimii ok.

Puhelinmyynti

Jos jotain inhoan, niin puhelinmyyntiä! Anteeksi vain te, jotka sillä työllä ansionne tienaatte. Puhelinmyyjät vain saavat aina sappeni kiehahtamaan.

Ensinnäkin puhelinmyynti on minusta kotirauhan rikkomista. Jopa myöhempään illalla ja viikonloppuisin on kaupattu sukkia tai lehtiä. Toiseksi vanhat ihmiset ovat sitä ikäluokkaa, jotka eivät ole tottuneet pahoittamaan toisen mieltä ja joskus puhelinmyyjistä ei pääse eroon kuin epäkohteliaasti lopettamalla puhelun. Joten varsinkin vanhukset joutuvat jos jonkinmoisten kauppiaiden armoille. Kolmanneksi erilaiset ilmaiset estot ja kiellot ovat ainakin minun kohdallani olleet tehottomia ja periaatteessa en suostu näistä palveluista maksamaan.

Haluan päättää itse, milloin ja mitä ostan. Olenkin ryhtynyt hyvin tylyksi kauppiaita kohtaan. Sanon heti: "En osta tai tilaa mitään. Kiitos soitosta ja hyvää päivänjatkoa!" Toimii hyvin.

Tänään olin ensimmäistä kertaa "parsimassa" äitini puhelinkauppaa. Hänelle oli puhelinoperaattori tarjonnut uutta langatonta liittymää ja kun oli osannut kovasti kehua halpuutta, äiti oli haksahtanut tilaamaan. Heti jälkeenpäin hän oli hoksannut, ettei moista tarvi, kun on jo kännykkä ja lankapuhelinosake. Minä soittelin vahvistuksen tultua paikan päälle ja peruin koko jutun. Se onnistui kyllä kivuttomasti. Lähetin myös terveiset, että vanhoille ihmisille tällaista painostuskauppaa ei saa tehdä. Tuohan kauppojen peruminen turhaa työtä operaattoreille ja omaisille. Puhelimessa ollut asiakaspalvelija oli samaa mieltä ja lupasi välittää asian eteenpäin.

Tämä oli äidiltäni ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) ostos tässä lajissa! Sovimme, että seuraavalle kauppiaalle hän sanoo heti, että tytär hoitaa hänen asiansa, hän ei tilaa eikä osta mitään. Toivottavasti tämä strategia pelittää jatkossa!

Vihdoin loppu älyttömyydelle!

Yli 600-vuotias härkätaisteluperinne Espanjan Kataloniassa päättyy tänään viimeiseen taisteluun. Oikein riemastuin, kun eilen sen kuulin iltauutisissa! Yleisömäärät ovat laskeneet ja yhä enemmän ovat  ääntänsä saaneet kuuluviin myös eläinsuojelijat. Kanarian saaret on toinen härkätaisteluton alue Espanjassa.

Kesällä maassa tehtiin tutkimus ihmisten suhtautumisesta härkätaisteluihin. Tulos oli, että enemmistö ei niistä pidä, mutta hekään eivät kieltäisi taisteluita. Tutkimus taisi olla jonkun lehden tekemä, jos en väärin muista.

Härkätaistelut ja Pamplonan älyttömät härkäjuoksijat ovat aina saaneet vereni kuohahtamaan. Täysin turhaa ja vastuutonta eläinten ja ihmisten satuttamista sekä tappamista! Minulta ei heru kummallekaan tapahtumalle minkäänlaista ymmärtämystä, joten eilinen uutinen on todella tervetullut. Vihdoinkin! Katalonia on vain pieni osa Espanjaa, mutta jostainhan pitää alkaa. Toivottavasti mitä pikimmiten härkätaistelut kielletään koko maassa.

Piispat ja prinssit

Seurakunnassamme on piispantarkastus eli visitaatio meneillään. Sen sijaan, että olisin nukkunut vapaapäivänä myöhään, lähdinkin aamulla piispaamme Matti Repoa tapaamaan. Kahviteltiin, pidettiin aamuhartaus ja sitten alkoi luottamushenkilöiden työskentely oman seurakunnan strategian kimpussa. Sitä on väännetty jo moneen kertaan ja väännettiin taas.

Olen sitä mieltä, että strategiahommia olisimme voineet tehdä ilman piispaakin. Olisin mieluusti kuullut piispamme mielipiteitä seurakunnan eri asioihin ja yleinen keskustelu hänen johdollaan olisi ollut varsin mielenkiintoista. Nyt yhteinen olomme sisälsi vain yhden puheenvuoron häneltä. No, toiset voivat olla eri mieltä, mutta itse olin vähän pettynyt tilaisuuteen.

Huomenna on piispan toimittama messu, jossa laulamme kuoron kanssa ja sitten tämä "suuri" ja paljon valmisteltu viikonloppu on ohitse visitaation osalta.

Iltapäivällä lähdimme Pikku Prinssiämme tapaamaan. Hän oli päässyt pois valohoidosta eikä ollut enää niin keltainen. Eilen otetut labra-arvot olivat kertoneet hoidon alkaneen alentaa arvoja, mutta hoitoa piti jatkaa vähän suunniteltua pidempään eli puolille öille asti. On ihanaa, että hoito on nyt ohitse. Kamalaa rääkkäystä, kun ei saanut syliinkään ottaa muuta kuin vaipanvaihdon ja syötön ajaksi! Huomenna on sitten kontrollikäynti Tayssiin, vaikka sunnuntai onkin.

Iikka nukkui sylissäni ja välillä seurusteltiin. Syötin hänelle lisämaitoa pullosta ja kun oli masu täynnä, niin hän oli pitkään hereillä ja katsella killisteli maailman menoa. Välillä isä katseli TV:tä suloinen rääpäle sylissään ja tokaisi: "Täytyyhän meidän miesten vähän formulaa seurata!"

Ehdin tyhjätä talon eri roskikset , täyttää astianpesukoneen, imuroida koiran karvat ja auttaa vähän muutenkin. Sen jälkeen lähdimme ja jätimme perheen nautiskelemaan tyytyväisestä Pikku Prinssistä ja rauhallisesta koti-illasta. Elämä alkaa vauvaperheessä toivottavasti vähitellen normalisoitua dramaattisen alun jälkeen.

Valaistunut pikku prinssi

Sukumme pienin, lempinimeltä Iikka, kotiutui sairaalasta eilen äitinsä kanssa. Riensin töistä suoraan katsomaan heille, että huusholli olisi kunnossa pikkuisen kotiutumista varten. Isosisko Emma kysyi minut nähtyään heti epäluuloisesti: "Ethän sinä vain tullut taas siivoamaan!" No, ehdin puolessa tunnissa tyhjentää tiskikoneen ja imuroida koiran lempipaikan karvoista sekä riipaista mukaani pyykit pesua varten ennen kuin pikku prinssi saapui.

Voi sentään, miten poika oli suloinen! Ja niin pieni! Ihan sydän suli, kun häntä katseli. Isotsiskot hoitelivat pikkuista jo varmoin ottein, olivathan he viikonlopun jo harjoitelleet sairaalassa. Koira tuntui olevan ihmeissään: "Onkohan tuo orava, rotta vai uusi lauman jäsen?" Ei päässyt vielä illan kuluessa selvyyteen, mutta oli hyvin kiinnostunut ihmistaimesta. Vahdimmekin herkeämättä koiraa, jotta ei liian tuttavallisesti ryhtyisi nuuskimaan.

Tänään tuli sitten takapakkia: Vauvan kanssa piti palata sairaalaan, sillä keltaisuus ei ollut vähentynyt ja arvot olivat nouseet sen verran, että valohoito aloitettaisiin. (Ei mikään kiva juttu palata 90 kilometrin päähän, josta juuri eilen oli tultu. Olin todella harmissani heidän puolestaan.)

Menin suoraan koulusta katsomaan isoja tyttöjä, mutta näyttivät pärjäävän hyvin. Puuhastelin aikani kuluksi jotain hyödyllistä ja samalla kuulin, että pikku prinssi oli palaamassa takaisin Tampereen retkeltä: Valohoitolaite oli annettu mukaan ja hoidon voi toteuttaa "kotisairaalassa".

Nyt pikkuinen on kuudelta illalla aloittanut hoidon ja perjantai-iltana samaan aikaan se päättyy. Kaukalosta saa vauvan ottaa pois vain syöttöä ja vaipan vaihtamista varten. Mahtaa olla tiukka vuorokausi tulossa, mutta onneksi Tayssin kätilö tulee aamupäivästä vierailulle. Ja onhan äiti terveydenhuollon ammattilainen. Onneksi kaukalo on siirreltävissä, joten vauvaa voi pitää siellä, missä äiti ja isäkin ovat.

Hoito aloitettiin olohuoneen pöydällä! Valo tulee alta, joten silmiä ei tarvitse suojata. Vauva on alasti vaippa päällä laitteessa kiinteästi olevassa "potkupuvussa". Toivottavasti hoito sujuu ilman rääkkäystunnelmaa ja auttaa!

Voi meidän pikku prinssiämme!

 

Iikka sisaren sylissä ja valohoitolaatikossa.