Pyhäinpäivällä on ollut aina minulle tärkeä henkilökohtainen merkitys. Menetin molemmat isoisät jo lapsena ja isoäiditkin parikymppisenä. Isäni kuoli, kun olin 23-vuotias. Vanhemmat opettivat haudoilla käymisen kauniina tapana kunnioittaa poislähteneiden muistoa, josta olen kiitollinen.
Yleensä kuoron kanssa olemme osallistuneet tilaisuuteen, jossa jokaiselle vuoden aikana kuolleelle seurakuntalaiselle sytytetään muistokynttilä kappelissa. Tänäkin vuonna kynttilä tuotiin monelle tuttulle: työtoveri, naapureita, kuoroystäviä...
Tilaisuuden jälkeen sytytimme kynttilöitä suvun haudoille. Jo aiemmin vierailimme muutamalla kauempana sijaitsevalla hautausmaalla. Sää oli harmaa, mutta ei onneksi tuullut. Joskus myrskytuulen sattuessa pyhäinpäiväksi on sääli, kun kynttilät sammuvat tai kaatuvat. Omaiset ovat niitä kuitenkin rakkaudella sytyttäneet.
Onneksi halloweenit olivat jo taakse jäänyttä aikaa tältä syksyltä. Uutisissakin kerrottiin suomalaisesta pyhäinpäivästä, jonka soisi säilyvän tuleville sukupolville. Työssä ollessani en oppilaiden kanssa halloweenia juhlinut, mutta aiemmin syksyllä pidettiin kyllä kummituspäivä iltojen pimentyessä, jolloin luettiin jännittäviä tarinoita ja piirreltiin haamuja. Pyhäinpäivään en tätä halunnut missään nimessä sotkea. Mitä sitten kodeissa juhlivat, se oli jokaisen perheen asia.
Sankarihautausmaalla joka haudalle oli istutettu kanerva ja viime vuonna paikallinen ammattiopetus oli tehnyt haudoille kauniit hopeanväriset lyhdyt. Partiolaiset taisivat sytyttää sinne kynttilät, jos en väärin muista.
Illalla kuuntelimme Sävel on vapaa -ohjelmaa radiosta. Tuli kaunista pyhäinpäivään sopivaa musiikkia ja kuulimmepa sieltä myös tuttavien toivomuksen. Lähetimme perään heille tekstarina kiitoksen hyvästä toiveesta.
Kynttilät paloivat olohuoneen pöydällä ja parvekkeen lyhdyissä. Tästä illat vielä pimenevät kohti joulua.
2 kommenttia:
Itse en ole koskaan tavannut isoisää tai isoäitiä isän puolelta. Kuolivat paljon ennen kuin synnyin. Samoin äidin isä oli ollut varmaan jo 15v kuolleena, kun synnyin eli vain mummo oli maisemissa. Mummo puhui vain suomea ja minä ruotsia kun olin alle 7v eli hieman oli vaikea kommunikoida. Lisäksi mummo ei jostain syystä tykännyt äidistä (vaikka oli oma tytär) eli heillä oli hieman viileät suhteet. Mutta mummo tykkäsi kyllä kovasti mun isästä! Mummola vierailuista edelleen mielessä ihanat karjalanpiirakat ja nimenomaan perunasta tehdyt, nams mums ja niillä elettiin koko vkl, koska en halunnut syödä lihaa (karjalanpaisti). Haudoilla käytiin silloin, kun asuttiin Tampereella. Mutta tämä oli vain isän äidin ja isän veljen hauta. Isän veli kuoli ennen isän syntymää espanjantautiin.
Tärkeitä muistoja meille kaikille, vaikka ei oltaisi edes tavattu isovanhempia. En minäkään muista toisesta isoisästä juuri mitään, kun olin 4-vuotias hänen kuollessaan. Yhden muiston kyllä: Haettiin käsi kädessä kanalasta munia koriin. "Pieniä munia pienelle tytölle", sanoi pappa.
Ah, perunapiirakat! Niitä meidän äiti teki karjalaisella reseptillä ja ne olivat aina muodoltaan pyöreitä. Itse en osaisi varmaan yhtä hyviä tehdä, vaikka en ole kyllä koskaan kokeillutkaan. :>)
Lähetä kommentti