maanantai 28. syyskuuta 2020

Kottikärryt aisoihin

 


Mökin vanhat, yli kuusikymmentä vuotta palvelleet kottikärryt aivan villiintyivät, kun niiden kumi puhkesi tuhannen päreiksi. Useamman kerran paikatut kärryt joutivat kärryjen taivaaseen, joten oli aika hankkia uusi menopeli. Ja nykyäänhän kaikki tulevat osissa! Ei muuta kuin aloimme lauantain ratoksi kasailemaan uutta kärryä aisoihin.


Hyvä siitä tuli! Ei jäänyt ylimääräisiä osia, ei puuttunut ruuveja ja hermotkin säilyivät. Ihan hyvän tuntuiset kärryt saatiin.


Minä ehdin välillä juosta metsässäkin ja luottopaikasta löytyi isoja kantarelleja kulhollinen.


Ruskan värejä löytyi hieman myös mökiltä. Niitä ihailtiin saunoessa. Vesi oli viileää, mutta ihan hyvin sinne tarkeni saunasta pulahtaa. Virkisti ihanasti!


Kaunis ja lämmin sää helli koko viikonlopun. Luin ennusteesta, että mitää kylmää ei olisi tiedossakaan pitkään aikaan. Ihan hauskaa, jos ennustus toteutuu. Ehtii sitä myöhemminkin sateessa, viimassa ja tuiskussa astella.

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Hienot kottikärryt!
Syksyn kaunista viikonloppua sai viettää.
Ilo kantarelleista teillä. Todella hyviä vielä.

Jaana kirjoitti...

Sieniä löytyy todella runsaasti nyt.