sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Göstassa


Maanantaina oli kummitytön viimeinen kesätyöpäivä Serlachius-museo Göstassa. Kävimme häntä katsomassa työasussaan ja koronavisiirissään. Samalla kiersimme näyttelyt läpi.


En ole erityisemmin nykytaiteen ystävä, vaikka ihan mielelläni paviljongin työt katselinkin. Monta mielenkiintoista teosta löytyi. 


Nana Hännisen How About The Future nivoutuu ilmastonmuutoksen ympärille. Osa teoksista on tehty ilmastontutkijoiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Tämä oli minusta todella kaunis työ, joka erityisesti viehätti silmääni.


Petri Eskelisen Toimintamuisti kuvasi ihmisten, eläinten ja kasvien käyttäytymisen malleja. Teokset olivat interaktiivisia. 


Tälle "kasville" lapioin hiekkaa alapuolelle ja kas! Kuihtunut kasvi virkistyi ja sen oksat nousivat ylöspäin kohti valoa. Hauskaa!


Kartanon puoli oli kuitenkin sitä minulle mieluisinta koettavaa. En koskaan väsy tutkimaan vanhaa taidetta ja kultakauden mestareiden töitä museon omista kokoelmista. 


Taidekierroksen päätteeksi sanoimme heipat kummitytölle ja kävimme vielä teellä sekä kahvilla Autereen tuvalla. Olikin ihanat lohileivät tarjolla, joihin lankesimme.


Onneksi on museokortti, joten taidetta voi käydä ihastelemassa moneen kertaan, vaikkapa vain pikku paloissa.

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Museokortti on hieno idea!

Jaana kirjoitti...

Niin on! Nyt korona vain museoretkiä häiritsee, kun ei viitsi liikkua kuin omassa kaupungissa.