sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Neljällä jalalla



Tänään minua on hellitty oikein kunnolla. Olen saanut ihanaa ruokaa: uunijuureksia, salaattia, rakastamiani timjamiporkkanoita sekä kanaa. Jälkiruoaksi omenapiirakkaa jäätelöllä. (Luetaan: jäätelöä omenapiirakalla!  ;>) Kaikkia pyytöjäni on toteutettu enkä edes ehdi pyytää, kun ympärilläni jo tapahtuu.


On siihen hellimiseen syynsä: Kävelen neljällä jalalla. Pari viikkoa sitten polvi muljahti, mutta olen silti ollut töissä. Seisominen sujui helposti, istua ei voinut, kun jalkaa ei kärsinyt pitää koukussa. Hyvät kipulääkkeet sain lääkäristä ja nykyisen hoitosuunnan mukaisen diagnoosin "Seurataan".

Lauantaina olin lähdössä enstisen työtoverini hautajaisiin. Pihassa polvi petti alta. En onneksi kaatunut, mutta sattui ihan vietävästi. Urhoollisesti nilkutin siunaustilaisuudessa, mutta sen lopussa oli pakko luovuttaa, kun kävelemisestä ei tullut mitään. Jotenkin pääsin autolle, ja sateenvarjoa kävelykeppinä pitäen, pikkuaskelin linkuttamalla, kotiin. Nyt on apuna kaksi kyynärsauvaa ja huomenna uudelleen lääkäriin (huokaus!). Opettaa nöyryyttä ja nopeatempoiselle ihmiselle rauhallisuutta...


Ikkunan takana värikäs syksy on parhaimmillaan. Sitä ihailen joka päivä - monijalkaisenakin.

2 kommenttia:

Tita kirjoitti...

Voi ei! Toivottavasti nyt saat pikaisesti apua! Tiedän omasta kokemuksesta, millaista kipeän polven kanssa eläminen on. Mulla napsahti eturistiside poikki, mutta "onneksi" lomamatkalla ja onneksi oli matkavakuutus eli kaikki hoito meni Mehiläisen kautta leikkauksineen päivineen. Tsemppiä!

Jaana kirjoitti...

Kiitos!
Minulla ei ole mitään poikki, mutta kysta ja turvotus tekee polvesta "hontelon". Joskus kysta pitää operoida, jos se ei itsestään häviä ja edelleen vaivaa. Minulla on onneksi vähitelleen kipu laantunut, joten todella toivon, että polvi parantuu ajan kanssa itsekseen. Katsotaan...