lauantai 11. toukokuuta 2019

Luontohavaintoja


Tosi kuivaa on ollut! Eilinen vesisade teki raikkaan tuoksun ja tänään taitaa sataa koko yön läpeensä. Vesi on tervetullutta, jotta luonto pääsisi kukoistamaan.

Kevään edistyminen pysähtyi viikoksi viileän tai oikeastaan kolean sään vuoksi. Nyt on taas lämpimämpää. Valkovuokot ovat kuihtumassa. Hiirenkorvat jatkavat kasvuaan, rentukka aloittelee kukintaansa, samoin mustikka. Näitä havaintoja tein tänään päiväkävelyllä. Tien varressa olevien mehiläispesien yläpuolellakin lenteli asukkaita. Tiltaltit visertelivät ahkerasti.

Viikolla näin mökkitien poikki loikkivan aamulla peuran ja illalla yksi niistä ui vastarannalta meidän rantaan. Vedestä nousu tapahtui naapurin puolella, joten sitä en päässyt katselemaan. Uintia oli kuitenkin hieno seurata tyynessä kesäillassa. Reilusti yli puoli kilometriä on vastarannalle, joten uskaliaita otuksia ovat. Reitti on aina sama, jos yli tulevat. Liekö tieto säilössä otusten perimässä? Hirvien uintia olen myös joskus saanut katsella, mutta ne ylittävät järven toisesta kohtaa, jolloin uintimatkaa tulee vähemmän.


Taivas on ollut koko päivän pilvessä ja nyt sataa. Sauna odottaa... Ihanaa viikon kiireisten aherrusten jälkeen nauttia luonnon rauhasta!

1 kommentti:

Arja kirjoitti...

Mökillä nautinnollista olla. Käki kukkuu.