tiistai 29. toukokuuta 2018

Hellepöllöt


Vuonna 2014 oli toukokuussa samanlaista hellettä kuin nytkin, ei tosin näin kauan. Silloin yhtenä päivänä lähdin töiden jälkeen kastelemaan isovanhempieni hautaa ja löysin samalla retkellä sattumalta viirupöllön pesän.

En osannut pelätä yhtään, kun yhtäkkiä vanhan kannon sisällä istui viirupöllö pesällään. Olin kahden, kolmen metrin päässä linnusta. Peräydyin heti, mutta jäin pitkällä putkella kuvaamaan läheiseltä tieltä. Vasta jälkeen päin muistin, että viirupöllö voi hyökätä ihmisen päälle ja saada aikaan pahoja vammoja terävillä kynsillään ja nokallaan.

Myöhemmin kesäkuun alussa sain vielä kuvia saman pöllön poikasesta. Yksi hienoimmista luontokokemuksistani on ollut tämä tapaaminen helteisisenä päivänä ensin emon ja sitten poikasen kanssa.


2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Pöllöt olisivat tärkeitä täällä mökilläkin jahtaamassa myyrät.

Bannerikukat ihania, jo tervakukatkin kukkivat.
Tienvarret ovat täynnään lupiininkukkia ja akileija mökin pihassa on kukassa. Aikaista.

Jaana kirjoitti...

Vain kerran olen nähnyt pöllön mökillä, silloinkin lennossa. Se oli suuria pöllöjä, mutta en hölmistyneenä ehtinyt tehdä lajinmääritystä.