sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kaikki kukkii jo


Hullusti tässä käy, kun näin helteiseksi toukokuu muodostui. Kaikki kukkii, lemmikit ja suopursut, puolukka ja pihlaja.  Kevään kukinnan aikaan pitäisi olla runsaasti pölyttäjiä. Meidän rinteessä niitä on näkynyt vain harvakseltaan. Hyönteisiä on enemmän vasta kesäkuun puolella. 

Kun heinäkuuhun päästään, tällä vauhdilla meillä ei enää mikään kuki. Muistan kevään 2014. Silloin oli myös toukokuun helteet ja loppukesällä ei pöydälle maljakkoon enää luonnonkukkia löytynyt. Eikä silloin ollut edes näin pitkää kuumaa jaksoa. 

Voi olla, että metsämarjoista ei kunnon satoa tänä vuonna saada. En halua kuitenkaan olla mikään ennustajaeukko. Aika näyttää...

Nyt kuitenkin nautitaan kukkamerestä ja kesän kauneudesta. Lähden uimaan!

3 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Tätä samaa suremme - mehiläisillä ei ole vielä tarpeeksi jälkeläisiä pölyttämään tähän aikaan ja kaikki on ohi pian ja ei tule paljoa hunajaakaan tänä vuonna.

Maisakaisa kirjoitti...

Kansanennustaja tänään ilmoitti, että seuraavat helteet tulevat 4.8. ja kestävät yhdeksän päivää. Silloin olemme jo aloittelemassa uutta lukuvuotta... Maailmankirjat ovat aika sekaisin ilmastonmuutoksen takia. Ehkäpä muurahaisetkin (joilta hän tietonsa saa) erehtyvät ja saamme vielä kunnon kesäsäitä!

Meidän pihan omenapuu kukki pari viikkoa sitten, ja näimme vain yhden kimalaisen ahkeroimassa. Käyköhän niin kuin viime kesänä, ettei tule omenoita, kun ei ole pölyttäjiä? Koululle sen sijaan saatiin mehiläispesä, ja siellä on melkoinen kuhina!

Jaana kirjoitti...

Hiljaista on edelleen pihamaalla...