torstai 4. elokuuta 2016

Musiikkijuhlien konsertteja


Eilen olin musiikkijuhliemme avajaiskonsertissa kirkossa. Tienposket olivat aivan täynnä autoja parkkipaikoista puhumattakaan ja koko suuri puukirkko oli täytetty kuulijoilla. Sakari Oramo ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri solistinaan nuori Ossi Tanner vetivät väkeä.

Chopinin pianokonsertto oli hienoa kuultavaa ja pianisti jo nyt erittäin taitava, Orkesterin ja pianon vuoropuhelu oli nautittavaa kuultavaa ja akustiikkakin sopi hyvin tälle kokoonpanolle. Pidin erityisesti konsertin alussa Rautavaaran muistolle ylimääräisenä soitetusta Andantinosta. Nykysäveltäjä Harri Vuoren Lentoon oli minulle uutta musiikkia ja Dvorakin Seredadi jousille romanttista, valoisaa sekä myrskyävän täyteläistä, helppoa eläytyä ja kuunnella.


Aiemmin iltapäivällä olin nuorten pianistien varaslähdössä ja tänään kuuntelin festivaalin 15-17 -vuotiaita taiteilijoita. Hienoa ja mielenkiintoista oli heidänkin näkemyksensä Mozartista, Mendelssohnista ja Chopinista. Erityisesti ihastelin Alina Tikhomirovan ja Martti Rannan taituruutta. Nuorena on soitto aloitettu, kun nyt murrosiässä ollaan jo näin pitkällä.

Välillä kävin kuuntelemassa venäläisen urkurin Bachia ja huomenna jatketaan. Aion viedä 4-vuotiaan kanssani urkuvarttiin. Hän jaksaa kyllä pehmoeläinten ja rusinoiden kanssa kaksikymmentä minuuttia,

Mukavaa, kun musiikki soi joka paikassa pikkukaupungissamme ihmisten iloksi!

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Juhlavaa! Musiikkia joka paikassa joka päivälle. Kivoja tapahtumia ennen kouluvuoden alkua.

Jaana kirjoitti...

Ajankohta vain ei ole minusta mukava. Ennen juhlittiin juhannuksen jälkeen ja se oli minusta parempi aika.