lauantai 30. elokuuta 2014

Venetsialaiset

        
                                 
 
Ilta on pimentynyt. Ulkotulien valoja näkyy niin naapurista kuin vastarannaltakin. Kesken saunomisen piti tulla ulos katsomaan, kun vastarannalta ammuttiin raketteja. Useana vuonna naapurin Eero on myös järjestänyt näyttävän ilotulituksen, mutta tänä viikonloppuna siellä on ollut hiljaista.

En välittäisi raketeista, sillä tyynessä illassa järven rannalla meteli on melkoinen. Joutsenet ainakin säikähtivät, sillä kova toitotus alkoi kilpaa paukkeen kanssa. Muistan, että jonain vuonna eräs mökkitiemme vanhempi asukas säikähti raketteja pahanpäiväisesti, kun luuli jonkun ampuvan mökkinsä nurkalla. Kalliorannoilla äänet kaikuvat ympäriinsä.
                                      
                                        

Haikeus valtaa mielen. Taas on yksi mökkikesä kääntymässä lopuilleen. Juurihan vasta laitettiin paikkoja talven jäljiltä kuntoon ja koko pitkä kesä oli edessä. Neljä kuukautta on kulunut nopeasti.

Hieno kesä, lämpöä, aurinkoa, lepoa, uusi elämän suunta ja ihanat kokemukset... Syksy saa tulla!

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Venetsialaiset - kiva sanonta noista elokuun lopun juhlista. Lyhdyt pimeässä loistavat kauas.

Jaana kirjoitti...

Rakastan ulkotulia, kynttilöitä, nuotiota, takkatulta - varsinkin syksyllä!