perjantai 4. toukokuuta 2012

"Suuri muutto"






Eilen tulin kimpsuineni mökille - siis jäädäkseni! Kauan odotettu mökkikausi on lähtenyt käyntiin ja neljä seuraavaa kuukautta on tarkoitus viihtyä täällä.



Saapuessani tänne jäät olivat lähdössä. Järvenselkä lainehti jo vapaana, mutta meidän rantaan oli ajautunut paljon jäätä. Ensimmäiseksi nappasin komerosta isännänviirin ja vetäisin tankoon. Voi, miten tuntui mukavalta! Ihan liikutuin viiriä ylös kiskoessani. Se oli jotenkin niin konkreettinen merkki mökkikauden alkamisesta.



Illalla kömpiessäni nukkumaan sain seuraa: Makuuhuoneen seinän takana kuului rapistelua ylänurkasta ja arvasin, että räystään alle hirren päälle joku lintu kömpii yöpuulle. Aamulla kävin katsomassa ja valkoiset jätökset olivat jääneet yön vietosta.



Aamulla aurinko paistoi pakkasyön jäljiltä. Teeret kukersivat kuin stereona paristakin suunnasta, kuikat huutelivat ja järvi oli peilityyni. Hyvä, etten myöhästynyt töistä, kun piti nautiskella luonnon kauneudesta!



Tänään olen illalla haravoinut ja istutellut orvokkeja. 20 on jo purkeissa ja 4 jäi huomiselle, kun multa loppui. Rakastan keltaisia orvokkeja! Oikeastaan muita kesäkukkia en kaipaisikaan, mutta muutakin on laitettava, kun orvokkien kukinta hiipuu keskikesäksi. Leikkaan ne silloin, lannoitan ja loppukesällä ne kukoistavat uudelleen.



Olo on vähän ihmettelevä. Onko se pitkä talvi taas ohi? Tuntuu vielä epätodelliselta kaikki tämä ihanuus ympärillä:  luonnon  herääminen talviunilta, mustarastaan huilu mökin takana, joutsenten toitotus, narsissien ja valkovuokkojen avautuvat nuput, tyyntyvä vapaa järvenpinta...



Voiko ihminen enempää toivoa?



Ei kommentteja: