sunnuntai 20. toukokuuta 2012

El silbo




Täällä mökillä kuuntelen paljon radiota, yleensä Ylen ykköstä. Tänä aamuna Aristoteleen kantapäässä oli mielenkiintoinen ohjelma vihellyskielestä el silbo.



Kanarian saarilla Teneriffan lähellä La Gomeran saarella on 2500 vuotta kommunikoitu puheen lisäksi myös viheltämällä. Tämä vihellyskieli on ilmeisesti saanut alkunsa saaren vaikeakulkuisuuden vuoksi: Vihellys kuului kilometrejä vuorenrinteeltä toiselle.



Silbossa vihelletään neljää erilaista konsonanttia ja muutamaa vokaalia sormia avuksi käyttämällä. Ne voidaan yhdistää 4000 sanaksi. Lapset ovat oppineet vihellykset vanhemmiltaan, mutta vuosituhannen loppupuolella kieli oli jo häviämässä. Pelastukseksi koitui koululaitos, jossa sitä on alakoulussa opetettu pakollisena aineena Gomeralla jo 12 vuotta. Oppilaat opiskelevat sitä 14-vuotiaaksi.



Ohjelma oli todella mielenkiintoinen, varsinkin kun Teneriffan matkalla  La Gomeran saarta muinoin katselimmekin! Harmi, ettei silloin hypätty laivaan ja käyty tutustumassa saareen ja sen erikoiseen kieleen.



Ei kommentteja: