keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Työkiireitä




Kaksi varsin kiireistä työpäivää on takana. En ole juuri muuta ehtinyt, kun käydä välillä kotona nukkumassa. On ollut koulutusta, palavereja vanhempien kanssa, tulevan vuoden suunnittelua, kokeiden korjausta ja sitten tietenkin sitä tavallista työtä. Lisäksi huomenna meillä on puuhapäivä, jolloin lapset saavat kiertää erilaisissa työpajoissa tekemässä kummioppilaan kanssa hommia vähän arjesta poiketen. Kiva päivä, mutta vaatii tietysti enemmän etukäteissuunnittelua koko koulun väeltä.



Tänään kesken työpäivän jouduin hakemaan pääkoululta rehtorilta erään asiakirjan. Otin koulun avaimet mukaan, mutta takaisin tullessani niitä ei enää löytynytkään mistään. Kävin autonkin tarkistamassa, mutta eivät olleet sielläkään. Ehdin jo säikähtää, olenko pudottanut ne toisen koulun pihaan. Lopulta päätin, että kyllä ne jostain loppupäivän aikana esiin putkahtavat ja lähdin luokan kanssa syömään.



Naulakolla takkia riisuessani huomasin, että jotain roikkui kaulassa. Mitäs sieltä löytyikään? No, avaimet tietenkin ja hyvässä tallessa. Voi! Tämäkö on sitä alkavan dementian esiastetta! Toisaalta voisin kallistua laittamaan koko episodin kiireen piikkiin, sillä tänään koko päivän painelin sinne tänne kuin kankaan luoja!



Toivottavasti huominen on rauhallisempi päivä. Voi olla toiveajattelua, sillä kevään aikana tahti koulussa vain kiihtyy!



Ei kommentteja: