maanantai 23. toukokuuta 2011

Arviointeja


Eilen oli ihastuttava kevätpäivä: lämpöä, mökkeilyä, linnun liverrystä ja TODISTUSARVOSANOJA! Istuskelin auringossa mökin verannalla ja välillä pihakeinussa miettien oppilaiden todistusnumeroita ja sanallisia arviointeja.


Opettajan työssä lähes kaikki muu on mukavaa, mutta arviointi ei. Tuntuu jotenkin tylsältä vääntää innokas ihmisentaimi numeroksi. Olen jo pitkään ollut sanallisen arvioinnin kannalla, joka mielestäni kertoo oppilaasta enemmän kuin numero. Vanhemmat haluavat numeroita, koska ovat siihen omana kouluaikanaan tottuneet. Osa opettajista haluaa niitä myös, sillä numero on nopea kirjoittaa. Mitä se sitten kertoo oppiaineen hallinnasta, onkin minun mielestäni jo toinen juttu!


Minulle luontainen arviointi olisi kirjoittaa suorasanaisesti oppilaasta. Olenkin sen tehnyt pienten kanssa vapaaehtoisesti joka vuosi ns. väliarviointina aiemmin talvella. Keväällä on sitten annettu varsinainen lukuvuositodistus, joka pienillä on sanallinen "rasti ruutuun"  -systeemillä.


Eilen ahersin näitä arviointeja. Sää oli niin ihana, että taisi työnteko mennä nautinnon puolelle! Samalla tuli seurattua mökin yli lentävää kurkea, keinun takaa ilmestyvää haukkaa, joutsenten puuhia sekä kaikkialta esiin tunkevaa vihreyttä. Työntekokin tuntui jopa hauskalta siinä ympäristössä!

Ei kommentteja: