Kaunista valkoista

 

Kun aamulla herättiin, koko luonto ympärillä oli muuttunut valkoiseksi. Viikolla tuli lumi maahan ja eilen oli ensimmäinen kunnon pakkasilta: -10. Aamulla pakkasta oli jo 13 astetta ja kuura oli maalannut puut valkoisiksi. Oli todella kaunista. 

Haloilmiökin näkyi kirkon kupeessa. Se näkyi luonnossa paljon voimakkaammin, mutta kuvaamalla ikkunan läpi sitä en oikein onnistunut vangitsemaan, kun aamupalalle kuului jo kutsu.  ;>) Silloin ei pidä enää kupsehtia kameran säätöjen kanssa!

Kirpakka pakkanen on ollut koko päivän. Voi, kuinka rakastankaan sitä! Lumi saa pysytellä pois, mutta pakkanen on aina tervetullut, jopa kovatkin lukemat. 

Toimittelin asioita puolen päivän aikaan: Kävin neljässä kaupassa ja hoidin kukkatilauksen, ostin joululehden, hain oppilaille joulutarroja sekä täydentelin kaappiin puuttuvia ruoka-aineita. Huh, näin monessa kaupassa en ole käynyt kuukausiin! Maskin vaihtoa ja käsidesin lotrausta, mutta nehän kuuluvat asiaan. Ulkona kävellessä katse hakeutui kuuraisiin puihin ja jalkakäytävän liukkaisiin kohtiin. Ei sitä kesän jälkeen taas muista, kuinka varovainen pitää olla lumisilla teillä. Onneksi en ole vielä kupsahtanut nurin. Miten ihmeessä nykyisin kaatuessa putoaa niin korkealta?

Taideseuran näyttely

 

Moonlight Walker (Sini Virkajärvi)

Koskelanlammen näkymä (Ville-Karel Viirelaid), teosta rajattu

Satakielen syyskisat 2015 (Pasi Soukkala)

Kävimme oppilaiden kanssa taidenäyttelyssä. Paikallinen taideseura oli koronan jälkeen ensimmäistä kertaa uskaltanut laittaa näyttelyn pystyyn ja kiva näyttely olikin. Oppilailla oli paljon kysyttävää, huomioita ja iloa teoksia tarkastellessamme.

Pasi Soukkalan töitä olen nähnyt paljon aiemminkin. Hän oli vuonna 2016 Kehitysvammaisten tuki ry:n Kettukin vuoden taiteilija. Pasi käyttää töissään värikyniä ja töiden omintakeisuus tulee tietyn yksityiskohdan toistamisella. Aivan mahtava taiteilija! Olen iloinen, että asuinkaupunkikin arvostaa häntä ja on ostanut kokoelmiinsa Pasin töitä. Toivottavasti uusia aiheita kuvattavaksi riittää edelleen.

Peurakeitto

 

Viime maanantaina saimme peuranlihaa. Kaksi päivää sitä käsiteltiin, jotta pakkaseen saatiin sopivat palat ruoanlaittoa varten. Sen jälkeen vielä toiset kaksi päivää keitettiin luista lientä. Minä olin työssä, joten en tutustunut prosessiin sen paremmin.

Viikonloppuna söimme valmista peurakeittoa. Siinä oli keitetty liemi, peuranlihaa, lanttua, palsternakkaa, porkkanaa, laakerinlehteä, maustepippuria, katajanmarjaa, soijaa ja perunaa. Sipuli jätettiin pois, sillä minä saan siitä niin helposti vatsavaivoja, vaikka mielelläni sitä söisin.

Kylläpä tuli ihanaa keittoa! Molemmat päivät sitä syötiin. Lisäksi oli ruisleipää salaatilla ja juustolla sekä muutama siivu suolakurkkua.

Pidän hirven, peuran, poron ja yleensäkin riistan lihasta. Kun vielä tietää eläimen syöneen ruokansa suoraan luonnosta, luulisi lihan olevan terveellistäkin. Tein tilauksen myöhemmäksi ajankohdaksi vielä uudesta keitosta, sillä niin hyvää se on.

Meidän naakat

 

Aamulennon jälkeen...

...levätään...

... ja sitten vauhtiin.

Päivän töistä väsyneenä!

Vihreää

Vihreät kuulat ovat saaneet uuden muodon. Minäkin lankesin ostamaan purkin, vaikka en kuulien ylin ystävä olekaan. Yllätyin iloisesti, sillä tämä tuote ei ollutkaan niin makea, kuin varsinainen marmeladi. Suoraan purkista sitä lusikalla maistelin. 😊 Kuulien pinnassa oleva sokerikerros saa minun suussani äklön imelän maun. Tässä sitä ei ollut. 

Tänään kokeilin vihreän purkin sisältöä syksykauden ensimmäisiin torttuihin. Kävi niinkuin aina: Tein vanhalla tavalla laittaen täyteen ensin ja sitten vasta taittelin sakarat. Ai niin, toisinpäin saa kauniimmat. Ensi kerralla muistan kyllä. Joka vuosi pitää maksaa oppirahat!

Toisena täytteenä käytin viikunahilloa. Se on aivan ykkösihanaa. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa tortuissa. Hillo hieman valui, mutta mitäs tuo. Maku oli niin hyvä, kuin kuvittelinkin. Vihreiden kuulien täyte maistui myös oikein kivalta. Käytän välillä omenamarmeladia ja muita uusia makuja, joten tämä vihreä täyte on myös mukavaa vaihtelua luumun maulle. Suosittelen - varsinkin Vihreiden kuulien ystäville!

Ps. Purkissa on uusi, helposti avattava kansi. Se saa minulta aina ”huraahuudot”, kun ei tarvitse poppakonsteja käyttää avaamisessa. 

Pyhäinpäivänä

 

Aamupalan jälkeen lähdimme viemään kynttilöitä lähellä oleville hautausmaille vanhempieni, isovanhempieni ja muutamien muiden minulle tärkeiden ihmisten haudoille. Tämän matkan tahdon aina pyhäinpäivänä tehdä, jos se vain suinkin on mahdollista.

Paljon oli väkeä liikkeellä. Mietiskelin, miten nykypäivän ihminen asennoituu hautausmaahan, kun kuuntelin aikuisten kovaäänistä naurunremakkaa ja katselin lasten juoksentelua hautojen päällä. Itse olen sitä sukupolvea, jolle jo pienestä pitäen opetettiin käyttäytymissäännöt. Toisaalta - hyvä, että ihmiset edes käyvät pyhäinpäivänä haudoilla. 

Sankarihaudat olivat saaneet kanervat ja uudet lyhdyt. jotka paikallinen ammattikoulu oli valmistanutut opettajansa suunnittelutyön mukaisesti. Lyhdyt olivat ruostumatonta terästä, joten varmaan pitkäikäiset. 

Pyhäinpäivän aattona tuli tieto Kirsti Paakkasen kuolemasta 92-vuotiaana. Marimekon pelastajaksi kutsuttu tomera bisnesnainen oli kuitenkin sielultaan omien sanojensa mukaan maalaistyttö Saarijärveltä, joka oli kotoisin vaatimattomista oloista. 

Kuuntelin eilen ja tänään kaksi haastattelua, jotka Kirsti Paakkasesta on tehty eri vuosikymmenillä. Ne löytyvät Ylen Areenasta. Hauskoja ja mielenkiintoisia molemmat. Uskomaton nainen hän on ollut miesjohtajien hallitsemassa yritysmaailmassa.

Kirjailija Ulla-Maija Paavilainen on viime vuonna julkaissut Paakkasen elämänkerran Suurin niistä on rakkaus - Kirsti Paakkasen tarina (Otava). Tulevaisuuteen katsovasta, energisestä, kurinalaisesta ja luovasta ladysta kirjoitettu mukaansatempaava kirja on luettava. Pitääkin etsiä se käsiini, kunhan saan ensin Aki Hintsan viimeisistä vuosista kertovan opuksen loppuun. Molemmat kirjat sopivat tähän marraskuun pimentyvään tunnelmaan.

Hiljaista on

Tuli mieleen runo "Kaksi vanhaa, vanhaa varista..."

"Hiljaista on. Hämärtyy..."

"Kurkikin jo lähti." Niin lähti, mutta joutsenet vielä jäivät. Kun haravoin mökin lokakuisessa hiljaisuudessa, lensi ensin viisi metsän yli, sitten yksi aivan rantaviivaa pitkin. On niin lämmintä, että uljaat valkoiset linnut eivät vielä pidä mitään kiirettä poislähdöllä. Seitsemän joutsenta lipui verkkaisesti, toisilleen yhteysääntä marmatellen keskellä järveä. Sinne jäivät mökin hiljaiseen ja riisuttuun maisemaan, kun minä haravoinnin jälkeen suunnistin kotia kohden.

Marraskuu alkaa. Siltä se tuntuukin, kun luontoa katselee.

Aavistus talvesta

 

Ensimmäiset pakkasaamut on koettu. Hieman valkoista on ollut maisemassa, mutta se on sulanut pois päivän aikana.

Vähitellen pitää tottua taas ajatukseen, että lumi valtaa maisemaa. En ole talvi-ihmisiä, joten ajatusmaailma pitää vain valituksen sijasta kääntää sietämisasetuksille.

Toiveni olisi, että pysyvä lumi tulisi mahdollisimman myöhään. Kuivat ja kuulaat syksysäät ovat ihania, eikä kova pakkanenkaan haittaa. Mutta se lumisade... äh!

Paikallisia herkkuja

 

Tänään Sydän-Hämeessä Padasjoella seikkaillessani eksyin paikalliseen S-markettiin. Tuntui hienolta huomata, että leipähyllyllä oli runsaasti paikallisen leipomon leivonnaisia. Joka kaupassa vastaan tulee Oululaisen jälkiuunileipää, Pågenin pullia ja Vaasan ruispaloja, mutta minä mielelläni poimin mukaan jotain paikallista. 

Kesällä Kainuussa syötiin Hyvärisen leipomon - ah, niin ihania - rönttösiä, Konnevedellä paikallisen leipomon ruislimppua ja syksyllä Sallassa lähipellon nauriita. Ihan erilaisia makuja kuin niissä "joka kaupan leivissä ja pullissa" yhtään niitä kuitenkaan väheksymättä. (Pidän itse Vaasan ruispaloista kovasti!)

Kun olin ensimmäistä kertaa aikoinaan Kanarialla, en uskonut silmiäni, kun yhden ravintolan edessä oli ruokalistalla suomalaisia varten perunamuusia ja lihapullia. Hmmm... Minä en halua matkoilla ollessani syödä samaa kuin kotona. Mitä erikoisempaa, sen parempi! Paljon jää matkalla kokematta, jos pitää syödä vain pizzaa päivästä toiseen.

Padasjoen leipomon tuotteista ostin tällä kertaa teeleivän ja sekaleivän. Hautausmaakierroksen jälkeen kotona nälkä jo kurni vatsassa ja hieman oli viluinen olo. Onneksi viikonlopun kanakeittoa riitti tällekin päivälle ja Padasjoen leivät maistuivat kuuman keiton kyytipoikana. 

Esi-isien mailta makoisia makuja!

Syysloman ihanuus

 

Loma on aina ihanimmillaan, kun siitä on suurin osa vielä edessä. Viikonloppuna olen kietoutunut tähän mukavaan tunteeseen. 

Tiistaina ahersin ilta yhdeksään pedagogisten asiakirjojen parissa, joten nyt saan viettää lomani rauhassa - mitä nyt yhdet matematiikan kokeet korjaan. Se on kuitenkin nopea juttu, kun oppilaita on vain 12. Minua on viimeisinä työvuosina siunattu pienillä luokilla. No, suurin osa työvuosista on opetettu suuria luokkia, kolmenkymmenen oppilaan viis-kutosiakin monta vuotta. Olen varma, että nykytavan mukaan tilalleni ei ketään palkata, kun keväällä eläkkeelle jään. Olenpahan sitten korvaamaton!!!  ;>)

Viikonloppuna käytiin mökillä puhaltamassa putket kompressorilla ja hakemassa muutama sinne unohtunut asia. Puut olivat jo pudottaneet lehtensä ja tuuli puhalsi todella kylmästi. Emme kauaa viipyneet retkellämme. Kotona oli mukava syödä lämmintä kanakeittoa. Lomalla käyn ehkä vielä hieman haravoimassa ja voinpa istuttaa muutaman krookuksen sipulinkin odottamaan kevätaurinkoa.

Tälle viikolle olen suunnitellut isovanhempien hautojen syyskuntoon laittoa. Taidan tänään käydä lähihautausmaalla viemässä kanervat ja huomenna suuntaan esi-isien maille kauemmaksi Sydän-Hämeeseen. 

Saan olla ihan rauhassa yksikseni tämän viikon - mennä ja tulla oman pääni mukaan, sillä toinen meistä on hapankaalitalkoissa Valamon luostarissa tämän viikon. Ja se toinen en ole minä, hih! Sellaista minusta ei nyt millään irtoaisi vilkkaan ja kiireisen työjakson jälkeen. Ihanaa olla lomalla kotona vapaana kuin taivaan lintu!